Ay-liikkeeseen kohdistuu hurja paine

Alun perin Ritva Savtschenkon ei pitänyt keskittyä korporatismiin perjantaina tarkastetussa väitöskirjassaan. Valtarakenteet kuitenkin kiehtoivat pitkän uran ay-liikkeessä tehnyttä eläkkeellä olevaa Suomen Elintarviketyöläisten Liiton (SEL) puheenjohtajaa.

Hän tarkastelee työssään valtarakenteita yhteistyön, vastarinnan ja demokratian näkökulmasta. Teoksen nimi – Kompuroiden korporatismissa – viittaa ajatukseen työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmästä jatkuvana prosessina ylä- ja alamäkineen.

Ay-liikkeessä on oltu taipuvaisia näkemään kehitys konsensushakuisena. Savtschenko muistuttaa, että konsensus on aina jonkun konsensusta. On suorempaa puhua avoimesti kompromisseista sen sijaan, että tulos hyväksytään ”pitkin hampain” ja ”voidaan myydä väelle”.

– Olen joutunut itsekin niitä tekemään ja joskus tosi kitkerällä mielellä. Pitää sanoa neuvottelutuloksista, että tällä kertaa ei enempään pystytty.

Hänestä ”järjestelmähän on sellainen, että se imaisee johdon yhteiseen neuvottelupöytään, jossa kaikkien pitää luopua jostain”. Häntä huolestuttaakin ay-liikkeen syyllistäminen erilaisin mantroin.

– Paineet ovat aivan hurjat. Varsinkin tällaisena pitkän laman aikana ne ovat koventuneet ay-johtoa kohtaan.

Ay-johto taiteilee monelta taholta tulevien paineiden kanssa. Toisaalla taas vaatimuksineen ovat hallitus ja elinkeinoelämä EK:n johdolla. Tässä ristipaineessa jäsenistön pitäisi saada turvallisia työpaikkoja ja elämisen taso säilytettyä ainakin ennallaan.

– Iso ongelma on, että ay-liikkeestä on tullut osa tätä korporatistista veljespiiriä. Sehän on tappio jäsendemokratialle.

Järjestelmä rajasi naiset ulos

Savtschenko muistelee SAK:n hallituksen jäsenyyttään, jota hän ehti hoitaa 14 vuotta. Nähtävissä oli, että kaikki liittojohtajatkaan eivät aina olleet kärryillä siitä, missä keskustelut oli käyty ja mitä oli sovittu.

Myös henkilökemialla oli oma osuutensa pelissä. Arkistolähteistä paljastui, että työnantajalla 1970-luvulla (tuolloin Suomen Työnantajain Keskusliitto STK) oli omat suosikkinsa neuvottelupöydissä. Osan kanssa ei haluttu samaan pöytään istua.

– Päätöksentekoporukka, joka ylittää työnantaja- ja työntekijärajat, on hyvin pieni. Arkistotyön kautta pääsin katsomaan, että mitä taustalla oli suhmuroitu.

Hän kertoo tutkimuksensa vahvistaneen päätösten syntyvän pienessä piirissä. Aiempina vuosikymmeninä vaikutti nykyistä enemmän poliittinen vasemmistopuolueiden välinen jako, joka oli tuolloin institutionalisoitu.

– Eihän poliittinen jako ole mihinkään kadonnut, mutta nythän sitä yritetään häivyttää.

Korporatiivinen järjestelmä rajasi naiset neuvottelupöydistä, joten heitä ei juuri esiinny Savtschenkon väitöskirjassakaan. Jo 70-luvulla oli yhteisiä esiintymisiä matalapalkkaisten naisten puolesta. Savtschenko muistelee, että ”kaikki olivat sitä mieltä, että matalapalkka-alojen palkkoja pitää korottaa muita enemmän”. Käytännössä tämä jäi paljolti puheiksi.

Lakko pitänyt pintansa

Savtschenkon väitöskirjan kohteena on 70-luku, jolloin järjestettiin paljon villejä lakkoja. Eniten lakkoja oli vuonna 1977, jolloin lähes 750 000 työntekijää lakkoili, 41 prosenttia työntekijöistä. Kautta vuosikymmenten työnantajat ovat eri tavoin yrittäneet murtaa lakko-oikeutta. Myös media on tukenut tätä.

– Aina jokaisen lakon yhteydessä ilmestyy pääkirjoituksia, miten yhteiskunnalle haitallisia lakkoja voidaan rajoittaa. Sehän on aivan vakiokauraa. Iso kysymys onkin, miten ay-liike pitää pintansa, koska joka puolelta tulee syyllistävää viestiä.

Hän arvioi Sipilän hallituksen nostaneen vanhaa ay-liikettä. Tämä näkyi Rautatientorin mielenosoituksessa. Iso kysymys onkin, että miten ay-liike pitää pintansa, koska joka puolelta tulee syyllistävää viestiä.

– Se on lamaan syyllinen, se on syyllinen liian korkeisiin palkkoihin tai että ihmiset laiskottelevat. Julkinen mielipide vyöryttää tällaista ajatusta. Lakkoa ei pistetä tuosta noin vaan turhan takia pystyyn. Ihmiset aprikoivat tarkkaan lakon hyötyjä ja menetyksiä.

Savtschenko näkee lakoissa olevan paljon periaatteellisia painotuksia. Haastattelupäivänä Posti ilmoitti laajentavansa lakkoa, ja tulossa oli myös tukilakkoja. Hän arvioi, että Postin lakon syitä jopa ymmärrettiin.

– Meillä on hurjan vähän lakkoja, ja kaikkihan ne ovat olleet periaatteellisia. On vastustettu vuokratyövoimaa, ulkoistamista sekä esimerkiksi työehtosopimusten leikkaamista eli yleissitovuuteen puuttumista, jota on uumoiltu.

Savtschenko painottaa, että lakot eivät ole menettäneet merkitystään, vaikka ay-liike on vuosikymmeniä käynyt puolustustaistelua. Jo 70-luvun lopulla näkyi, että hallitus veti pitemmän korren työtaisteluissa. Tuolloin ”omat” – vasemmistolaiset – olivat hallituksessa.

– Onko sekin myyttiä, että kun omat ovat hallituksessa, ay-liike saa paremmin läpi asioitaan kuin porvarien ollessa hallituksessa.

Poliittisia lakkoja hän ei usko olevan näköpiirissä: ilmapiiri on apaattinen tai ihmisten mielet on masennettu. Sipilän hallitus puuhaa pakkolakeja, mutta silti ei ole kuulunut vaatimuksia hallituksen eroamisesta ja uusista vaaleista.

– Silloin voisi puhua poliittisesta lakosta. Minusta poliittinen lakko voisi olla hyväkin. Sanottaisiin, että hallitus nurin ja järkevät ihmiset tilalle.

– Mistä sen tietää, uudet vaalit tulisivat ja samat jäppiset valittaisiin uudestaan, hän naurahtaa.

Paikallinen sopiminen älyttömän hankalaa

Savtschenko varoittaa paikallisen sopimisen karikoista. Hän näkee työntekijöiden joutuvan painostuksen kohteeksi yhteisen hyvän vuoksi. Uhkana saatetaan esittää konkurssi tai firman lopettaminen vastapainona työpaikkojen säilyttämiselle.

Pienemmällä paikkakunnalla työntekijät joutuisivat ottamaan riskin, että he saavat rettelöitsijän maineen, joutuvat eristetyiksi tai leimatuiksi hankaliksi tyypeiksi.

– Paikallinen sopiminen on äärimmäisen monimutkainen juttu. Puntit eivät ole missään nimessä työpaikoilla tasan. On miljoona tapaa kiristää työntekijöitä sopimaan.

Vaikka Harri Hietala esittää raportissaan paikallista sopimista luottamusmies- ja olemassa olevien järjestelmien kautta, tämä ei vakuuta Savtschenkoa. Hän ei näe tasavertaisia lähtökohtia sopimisille.

– Luottamusmiehetkin ovat vaikeassa tilanteessa paikallisia sopimuksia tehtäessä. Työnantajat ensin ikään kuin pehmittävät yksittäisiä työntekijöitä ja luottamusmies saattaa saada sen jälkeen koko työporukan vastaansa.

Hän muistuttaa, että aikoinaan 70-luvulla STK oli sitä mieltä, voidaan järjestää työntekijöiden kuulemista. Näin voidaan sopia hyvin vaarattomista jutuista.

– Kun ruvetaan puhumaan, että työntekijöille annettaisiin pääsy kovaan ytimeen eli yrityksen oikeaan päätöksentekoon, työnantajat lopettavat keskustelun kokonaan.