”Kävellessä mikään ei todella siirry paikaltaan; pikemminkin on niin, että läsnäolo asettuu hitaasti ruumiiseen”. Ranskalainen filosofi Frédéric Gros kuvaa kävelemistä kiirehtimisen vastakohdaksi, ajan venyttämiseksi. Gros sanoo kirjassaan Kävelyn filosofiaa, että lajin salaisuus on maiseman hidas lähestyminen, jossa muutos on lähes huomaamatonta.
Kävely on downshiftaukseen, leppoistamiseen, liitetty ilmiö, kun moderni ihminen hakee vastapainoa kiireiselle elämäntavalle. Suomen Sydänliiton mukaan käveleminen alentaa verenpainetta ja kolesterolia, ja aivotutkijat ovat todenneet kävelyn parantavan muistikykyä. Tutkimusten mukaan käveleminen myös torjuu masennusta sekä parantaa oppimiskykyä ja luovuutta.
Lisäksi kävely kohottaa fyysistäkin kuntoa, parantaen lihasvoimaa, tasapainoa ja koordinaatiota. Kävelyn on jopa väitetty pidentävän elinaikaa. Juoksuun verrattuna kävelyä pidetään kokonaisvaltaisemmin terveyttä edistävänä toimintona. Ei ihme, että työelämässä pidetään kävelykokouksia ja terveysjärjestöt toteuttavat kävelykouluja.
Frédéric Gros erottaa kävelyn suorittavasta urheilusta. Hänelle se on hidasta, toistoon perustuvaa liikkumista, jonka luonteeseen kuuluu vapaus ja yksinkertaisuus. Filosofinen kävely on minuuden tutkimista, jossa vapaudutaan yhteisöllisestä roolista. Mahatma Gandhin, Friedrich Nietzchen ja Immanuel Kantin esimerkit kertovat kävelyn yhteyksistä suurten ajattelijoiden oivalluksiin. Grosin mukaan ”kävelemällä irtaudutaan jopa identiteetin ajatuksesta, houkutuksesta olla joku, jolla on nimi ja menneisyys”.
Löytöretkiä itseen ja paikkaan
Kävely on monelle yhä varteenotettavampi vaihtoehto niin hyöty- kuin vapaa-ajan liikunnalle. Jyväskyläläinen Upe Nykänen harrastaa sekä arkikävelyä, että luontoon ja muihin kohteisiin suuntautuvaa vaellusta, ja kertoo kokemuksistaan Jalkaisin-blogissaan. Hän esittelee kävelyreittejään Suomessa ja ulkomailla omakohtaisin havainnoin ja kuvin.
Jalkaisin-blogin kautta pääsee Nykäsen jalanjäljille esimerkiksi Kalevala Korun perustajan Elsa Heporaudan patikointipolulle Puumalaan tai englantilaisen Late Lammas -animaatiohahmon mukaan nimetyille kävelykierroksille Bristoliin.
– Kävelen töihin ja harrastuksiin sekä käyn iltakävelyllä ja luontovaelluksilla. Liikun mieluiten ilman moottoria, pitämättä meteliä, Nykänen kertoo.
Kävely on hänelle myös henkilökohtaista löytöretkeilyä, jossa on aikaa hidastaa, pysähtyä ja aistia ympäristöä sekä pohtia elämää. Kävely tuo Nykäselle inspiraatiota ja antaa tilaa ajatuksille.
– Kävelyretkillä voin jokaisella askeleella päättää, mihin suuntaan kuljen, vai pysähdynkö. Samalla kävelyn rytmi rauhoittaa, jos jokin asia painaa mieltä.
Kilvoittelua omien rajojen parissa
Pitkät kävelyretket ovat fyysinen ponnistus, jossa ruumiin jaksamisen rajat voivat tulla vastaan. Kautta aikain käveleminen on liitetty myös uskonnolliseen kilvoitteluun kuukausia kestävillä pyhiinvaellusmatkoilla. Kävelijä on säiden ja etäisyyksien armoilla sekä riippuvainen ravinnon ja veden saatavuudesta. Kävelijän kunto on koetuksella, ja jalat alttiina rasitukselle ja kenkien hankautumille. Hidas liikkumistapa tuo nöyryyttä, ja pyhiinvaelluksen tuskan ja vaivan on uskottu puhdistavan kävelijää.
Nykyisin esimerkiksi espanjalaisen Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti on suosittu tapa tutkia omia voimavarojaan. Olosuhteet tosin ovat muuttuneet sitten keski-ajan: nyt reitin varrella on tarjolla majoituspalvelua, taksikuljetusta ja terveydenhuoltoa. Kilvoittelun aste on madaltunut myös varusteiden kehittymisen myötä: nyt retkitarvikkeet ovat entistä pienempiä ja keveämpiä.
Haastetta silti riittää. Gros kuvaa kirjassaan, miten fyysisten rajojen kohtaaminen vie kävelijän uusiin ulottuvuuksiin. ”Kun on kävellyt pitkään ja väsymys on valtava, lakkaa äkkiä tuntemasta.” Silloin ajattelu väistyy ja ”jalat ottavat tietoisuuden paikan”.
Rasituksen raskauteen voi kuitenkin vaikuttaa sillä, kuinka paljon tavaraa ottaa retkelle kannettavaksi. Kokenut kävelijä tietää, että mukaan on otettava vain välttämätön. On harkittava, mitä todella tarvitsee: vaatteita suojaksi, ruokaa energian lähteeksi vai hyvät varusteet nukkumiseen.
Gros kertoo, miten hän eräällä kävelyretkellään luopui kaikista kantamuksistaan ja joi vettä vuoristopurosta, poimi marjoja syödäkseen ja nukkui paljaalla maalla. Perustekijöistä luopuminen palkitsi hänet luottamuksella siihen, että selviytyminen ei ole materiasta kiinni.
Kengän ja jalan yhteistyötä
Vaikka kävelyyn liitetään irtautuminen materian kahleista, ovat kulutuskulttuurin piirteet ulottuneet tähänkin lajiin. Retkivarusteilla hifistelyyn on tarjolla monenlaista tuotetta aina teknosukista hankauksen estolla varustettuun takkiin.
Lopultakin tärkeintä on hyvät kengät. Upe Nykänen valitsee erilaiset kengät erilaisille reiteille. Hän neuvoo, että ennen pitkiä vaelluksia uudet kengät on syytä kävellä ”sisään”, niin että jalka tottuu kenkään. Talvikeleillä kuvioidut kengänpohjat voivat olla tarpeen. Lumikenkien ja taitettavien kävelysauvojen avulla pääsee hankien peittämässä maastossa paikkoihin, joihin ei ilman varusteita pääsisi.
Nykäsen suurimpiin kävelyelämyksiin kuuluu postikorttien maisema Ranskan Meri-alpeilla. Ilman kävelyjä moni taideteos olisi jäänyt näkemättä ja paikallistuntemus olisi vähäisempää. Unelmissa siintää kävely Suomen halki tai South West Coast Pathin rannikkoreitti Britanniassa.
Kaupunkikävelyissä yhdistyy kulttuuri ja sosiaalisuus
Kävelytrendi ei kuitenkaan ole vain luonnossa samoilua. Kävelyn filosofiaa -kirja kuvaa, miten kaupungistumisen myötä 1800-luvulla Pariisin katuja kulkivat flanöörit, jotka vaelsivat pitkiä matkoja eri kaupunginosien läpi. Korkeat rakennukset, teollinen ilmapiiri sekä ihmiskirjon moninaisuus muodostivat kaupunkimaiseman, jonka vaaroihin ja yllätyksiin flanööri taivalsi kuin vuoristosolien ulottuvuuksiin konsanaan.
Tämän päivän flanööreita voi kohdata vaikkapa opastetuilla kaupunkikävelyillä. Helsingissä Kallion kävelyfestivaali on järjestänyt kulttuurihistoriallisia opaskierroksia Kallion kaupunginosaan jo kymmenen vuoden ajan.
Kerran kuussa Kallion kulttuuriverkoston tuottaja Juhani Styrman vetää opastetun kierroksen Kallion katujen kohteisiin. On tutustuttu arkkitehtuurisesti merkittäviin rakennuksiin, noustu tuhat ja yksi porrasta ja kävelty kiinalaisittain takaperin – on myös pidetty yökävelyitä ja aamuviiden lähtöjä. Teemalliset kierrokset vedetään läpi säässä kuin säässä, ja usein lähes satapäinen yleisö osallistuu kohteiden esittelyihin vilkkaasti.
– Kävelykierrokset tarjoavat ulkoilua ja sivistystä ja ovat mukava tapa tutustua uusiin ihmisiin, kertoo jo ensimmäisessä Kallion kävelyssä mukana ollut Harri Ahola.
Hänestä kävelykierrokset lisäävät kaupungissa asumisen mielekkyyttä. Ahola kertoo olleensa jo teininä mielenosoituksessa ajamassa Helsingin Aleksanterinkadun muuttamista kävelykaduksi.
Renessanssifilosofi Michel de Montaignen sanat elävät: ”Ajatukseni nukahtavat, jos jään paikoilleni niitä hautomaan. Henkeni ei liiku, ellen käytä jalkojani.”
Lainaukset Frédéric Grosin kirjasta Kävelyn filosofiaa (Basam Books, 2015).
uutiskirje 