Politiikka on pyrkimystä osuuteen vallasta tai vallanjakautumiseen vaikuttamista. Uskonto on maallisuuden yläpuolella olevia pyhiä asioi-ta koskevien uskomusten ja tapojen sosiaalinen järjestelmä, joka yhdistyy moraalisen yhdyskunnan, kirkon muotoon. Millainen keitos muodostuu, kun politiikka ja uskonto yhtyvät?
Lapin yliopiston tutkija Tapio Nykänen (s. 1979) väitteli kolme vuotta sitten vanhoillislestadiolaisuuden poliittisesta teologiasta.
Nykäsen mukaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä poliittisuuden ydin paikantuu käsitteeseen Jumalan valtakunnasta. Kyseinen valtakunta merkitsee erehtymätöntä ja ainoaa oikeaa vanhoillislestadiolaista seurakuntaa. Vain sen piirissä voi saavuttaa kuolemanjälkeisen pelastuksen.
Nykänen on seurannut tiiviisti Rauhan Sana -lestadiolaisen pääministeri Juha Sipilän toimintaa vaalien jälkeen. Mitkä ovat tärkeimmät erot Rauhan Sana -lestadiolaisuuden ja vanhoillislestadiolaisuuden välillä? Miten nämä erot näkyvät poliittisissa valinnoissa?
Nykäsen mukaan rauhansanalaisuus erkaantui vanhoillislestadiolaisuudesta 1930- ja 1940-luvuilla.
Vanhoillislestadiolaisuudessa korostuu rauhansanalaisuutta enemmän pelastuksen yhteisöön kuuluville rajaava seurakuntaoppi ja liikkeen opillisen yhtenäisyyden vaaliminen.
– Rauhansanalaisuus on vanhoillislestadiolaisuutta huomattavasti heterogeenisempi liike, jonka sisälle mahtuu sekä verrattain liberaalia että konservatiivisempaa ajattelua. Heille esimerkiksi kristillisdemokraatit on ollut luonteva puoluevalinta. Vanhoillislestadiolaisuudessa puolueeseen on otettu torjuva kanta, koska se ”sekoittaa” liian avoimesti uskontoa ja politiikkaa.
– Juha Sipilää voidaan pitää liberaalina rauhansanalaisena. Hän on korostanut voimakkaasti henkilökohtaista omantunnonvapautta, eikä ole tuonut avoimen uskonnollisia perusteita politiikkaansa. Uskonnolliselta pohjalta ponnistavat ajatusrakenteet ovat olleet kyllä läsnä hänen puheissaan, kuten Jouni Tillin erinomainen analyysi Sipilän tv-puheesta osoitti.
Lestadiolaisuus imago-ongelmana
Nykäsen mukaan Sipilän poliittinen profiili kehittyi aikana, jolloin lestadiolaisuuden maine ei ole ollut julkisuudessa vahva vaalivaltti. Julkinen keskustelu lestadiolaisuudesta liittyi paljolti vanhoillislestadiolaisten hyväksikäyttötapauksiin ja hoitokokouksiin. Nykänen huomauttaa, että Sipilä on itse suhtautunut taustaansa melko avoimesti, mutta ei ole tuonut sitä aktiivisesti esille.
– Ehkä selkein tietoinen imagonvaikuttamiseen liittyvä projekti oli Risto Uimosen Sipilästä kertova teos, jossa pyrittiin tekemään vahvaa pesäeroa vanhoillislestadiolaisuuteen ja esittämään Sipilä nimenomaan liberaalina rauhansanalaisena, mikä pitänee paikkansa.
Nykäsen mukaan on vaikea sanoa, onko nimenomaan Sipilän lestadiolaisuus aiheuttanut ristiriitoja vaalilupausten ja pääministerinä toimimisen välillä. Onko kaikki mennyt sitten ihan Ison kirjan mukaisesti?
– Lestadiolaisuuden mielenmaisemaan liittyy yleensä vahva moraalinen toiminnan sävy, missä rehellisyys ja avoimuus ovat tärkeitä arvoja. Toisaalta lestadiolaisuuteen kuuluu ”rakentavan toiminnan” arvostaminen eli valmius yhteiskunnallisiin kompromisseihin ja hyökkäävän toiminnan välttäminen. Pääministerinä Sipilä joutuu tasapainoilemaan näiden näkökulmien välimaastossa.
Hänen toimintansa ristiriitoja saattaa selittää kokemattomuus poliitikkona.
– Politiikan monimutkainen, hidas, kompromisseja täynnä oleva ja jopa henkilökohtaisesti turhauttava maailma voi yllättää määrätietoiseen etenemiseen tottuneen yritysjohtajan.
Lestadiolainen äänestää lestadiolaista
Äänestivätkö vanhoillislestadiolaiset Sipilää, ja jos äänestivät, miten ääniä mobilisoitiin ja häivytettiinkö näkemykselliset ristiriidat vaalien ajaksi?
– On hyvin todennäköistä, että monet vanhoillislestadiolaiset äänestivät Sipilää. Hänen äänimääränsä (30 733) oli niin suuri, että kannatuksen on täytynyt olla erittäin laajapohjaista Oulun vaalipiirissä. On kuitenkin huomionarvoista, että yhtä aikaa vaikkapa vanhoillislestadiolainen Tapani Tölli keräsi Oulun vaalipiiristä 9 361 ääntä. Vanhoillislestadiolaiset ovat perinteisesti äänestäneet toisia vanhoillislestadiolaisia, ja on selvää, että myös Töllillä oli liikkeen jäsenten keskuudessa vankkaa kannatusta. Kaikki vanhoillislestadiolaiset eivät siis äänestäneet Sipilää.
Nykänen korostaa, että on osin epäselvää, miten lestadiolaiset mobilisoituvat äänestämään toisia lestadiolaisia.
– Varsinkin tiiviissä vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä vanhoillislestadiolaiset poliitikot tunnetaan. Heitä äänestetään varsin luontevasti liikkeen perinteiden mukaan – vaikka liike tai yksittäiset rauhanyhdistykset eivät nykyisin asetukaan tukemaan suoraan ketään ehdokkaita tai edes yksittäisiä puolueita. Lukuun ottamatta muistutuksia siitä, että olemme ”perinteisesti kannattaneet oikeistopuolueita” tai ”rakentavasti asioihin suhtautuvia”.
Pyrkimyksenä vähentää ammattiliittojen valtaa
Väitöskirjassasi toteat, että vanhoillislestadiolaiset mieltävät esivallaksi Paavalin roomalaiskirjeen (Room. 13:1-2) kohdan mukaisesti kaikki ne, joiden alaisina elämme ja teemme työtä. Lähimpiä esivallan edustajia ovat esimiehemme työpaikalla. Kaikki esivalta on Jumalalta peräisin, ja häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee Jumalan säädöstä vastaan ja saa rangaistuksensa. Edustaako Sipilä pääministerinä tämän näkemyksen mukaan Jumalan valtaa maan päällä. Löytyykö tästä lähtökohdasta kenties painavin syy Sipilän kiivaasti ajamaan paikalliseen sopimiseen työpaikoilla?
– Uskon, että paikallisen sopimisen edistäminen liittyy pääasiassa maalliseen haluun edistää yritysten toimintamahdollisuuksia tehdä parempaa tulosta sekä tähän liittyvään pyrkimykseen vähentää ammattiliittojen valtaa. Tähän maalliseen haluun kytkeytyy
maailmankatsomus, joka ei ole ainakaan ristiriidassa maallisen tavoitteen kanssa. Näin ollen on mahdollista pyrkiä ymmärtämään asiaa esivaltauskollisuuden kautta.
Avoimena Herran kasvojen edessä
Lestadiolaiseen tai laajemmin protestanttiseen esivaltauskollisuuteen on Nykäsen mukaan kuulunut työelämään liittyvä asenne, jossa esimerkiksi lakkoilua tai muuta ”repivää” toimintaa ei pidetä hyvänä tapana edistää työntekijöiden asemaa. Sen sijaan asioita pitäisi edistää sopimalla toiminnan suunnasta ja ehdoista hyvässä yhteisymmärryksessä ja mieluiten kasvokkain.
– On huomattava, että tähän asetelmaan liittyy ajatus siitä, että myös työnantajat toimivat vastavuoroisesti hyvässä yhteisymmärryksessä ja ajatellen työntekijöidensä etua – sanalla sanoen, kristillisesti. Sipilä ei välttämättä tahdo niinkään edistää hengellisesti perusteltujen hierarkioiden syntyä siinä mielessä, että alaisten tulisi nöyrtyä ja kumartaa esimiestensä edessä. Hänen on ainakin taustaansa liittyen mahdollista ajatella, että asiat todella etenevät kaikkien osapuolten kannalta parhaiten silloin, kun niistä sovitaan avoimesti ja kasvokkain.
– Esimiehen ja alaisen suhde on kyllä tunnustetusti hierarkkinen valtasuhde, mutta tämä asetelma on tarpeellinen lähinnä yhteiskunnan toiminnan kannalta – yksilöinä esimies ja alainen ovat tasa-arvoisia. Vasemmistolainen kritiikki tähän kaikkeen olisi kai sellainen, että kuva kristillisesti käyttäytyvistä yrittäjistä ja esimiehistä on naiivin optimistinen eikä huomioi juurikaan esimerkiksi yhteiskunnallisten valtarakenteiden reaalista, itseään vahvistavaa toimintaa.
lehti 