Narttujuttu vie suomalaiseen arkeen

– Alun perin tämä on kirjoitettu puhtaan suuttumuksen voimalla, sanoo teatteriohjaaja Aino Martiskainen.

Martiskaisen käsikirjoittama ja ohjaama Narttujuttu on yksi Mikkelin Työväen Näyttämöpäivienesityksistä. Sen esittää Jyväskylän Kansannäyttämö. Näytelmä kertoo tytön, nuoren naisen, seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta, koetusta seksuaalisesta ahdistelusta ja hyväksikäytöstä.

– Esityksen tarina on fiktiivinen, mutta siinä olevissa tunteissa ei ole mitään valheellista. Kaikki tunteet ovat omakohtaisesti kierrätettyjä. Ihan omaa arkikokemusta tuttavapiiristä.

Martiskaisen sanat vahvistaa raiskauskriisikeskus Tukinainen, joka on Jyväskylän Kansannäyttämön yhteistyökumppani Narttujutussa.

– Helena Kallinen luki alkuperäisen tekstin ja palaute oli pelkästään positiivista. Hän sanoi, että kertomus on psykologisesti täysin ehjä ja uskottava.

Kallinen on kriisityöntekijä ja perheterapeutti.

Katsojat samaistuvat

Näytelmä on saanut Aino Martiskaisen mukaan hyvää palautetta.

– Se johtunee siitä, kun ihmiset sanovat, että samaistuvat tähän tarinaan.

Yksi näytelmän päähenkilöistä kiintyy epätoivoisesti johonkuhun, joka tosiasiassa tuottaa tuskaa.

– Puolet myönteistä palautetta antaneista, jotka ovat olleet tosi vaikuttuneita, ovat olleet miehiä. Se on hyvä merkki.

Samaistuminen näytelmän hahmoihin voi johtua monesta seikasta kuten esimerkiksi ahdistelusta, miesten käyttäytymisen väärinymmärryksestä ja naisen seksuaalisesta aktiivisuudesta elinpiirissään. Nämä elementit kulkevat näytelmässä.

Miehetkin kokevat seksuaalista häirintää.

– Kaikki tekstini lähtevät siitä, että jokin asia tai joskus useampikin vaivaa.

– Yksi lähtökohta näytelmän kirjoittamiseen oli suuttumus joidenkin nuorten naisten puolesta. Eli kuinka jotkut ”hyvinä tyyppeinä” pidetyt miehet olivat tosi mukavia ja reiluja ja filmaattisia miespuolisille kavereilleen ja myös joillekin muille valikoiduille ihmisille, joista osa oli naisiakin, mutta sitten toisaalta kohtelivat näitä vielä herkässä identiteettivaiheessa olevia tyttöjä sukupuolittuneesti, seksistisesti. Ihan kuin he eivät olisi samanarvoisia ihmisiä vaan vain nuoria ”tissejä ja perseitä”. Vain siksikö, että he ovat nuoria ja naisia?

– Toinen iso lähtökohta olivat joukkoraiskausuutiset esimerkiksi Intiasta ja naisten rankaisut ”sukupuolisista rikoksista” muualtakin maailmasta. Rupesin miettimään näiden kahden asian suhdetta. Eli miksi osa ihmisistä kohtelee toista osaa kuin heillä ei olisi mitään arvoa? Kuin he eivät olisi yhtä arvokkaita yksilöitä vaan esimerkiksi omaisuutta.

– Tämä ei siis tietenkään mene jyrkästi sukupuolirajan mukaan, mutta niin vaan näyttää edelleen olevan, että eniten kärsii naisia miesten käsissä. Historiassakin tämä on trendi.

– Seksuaalisten rajojen loukkaaja voi olla mistä kulttuurista vain, minkä ikäinen vain, mies tai nainen.

Ahdistelu on vanha juttu

Narttujuttu on muuttunut hyvin ajankohtaiseksi viime viikkoina Suomessa ja Euroopassa naisiin kohdistuneen seksuaalisen ahdistelun ja raiskausten myötä.

– Aloin kirjoittamaan tätä melkein vuosi sitten ja ohjauksen alustakin on puolisen vuotta, sanoo Aino Martiskainen.

– Ei tässä ole mikään hyvä mieli siitä, että sattuipa näytelmä nyt hyvään saumaan.

Martiskainen sanoo, ettei naisten koskemattomuuden kunnioittamisessa ja ahdistelussa ole kyse mistään uudesta asiasta.

– Kyllä tätä on ollut ennenkin ihan suomalaisessakin kulttuurissa.

Näytelmässä hyväksikäyttäjä on suomalainen.

– Nuorilla on ristiriitaiset paineet, että pitäisi olla älyttömän seksikäs ja haluttu, ja samalla perinteiset naisten siveysvaatimukset vaikuttavat taustalla. Tämä vaikuttaa varmasti myös poikiin.

Näyttelijä tutustui narsismiin

Aino Martiskainen kirjoitti Narttujutun myös lohdulliseksi, paikoin humoristiseksi.

– Yleensä kun tehdään hyväksikäyttötarinaa, se on helvetin traagista. Sen voi ymmärtää, sillä ihmiset haluavat olla varovaisia eikä haluta kokeilla paljon erilaista, ettei vaan loukata toisen tunteita.

– Mutta halusin, ettei tässä jäädä vain nyyhkimään. Asiat, mitkä tapahtuvat, ovat hirveitä asioita ja ne jättävät elinikäiset jäljet. Elämässä ei välttämättä ole onnellisia loppuja, mutta ajatus on kuitenkin tässä, ettei kovia kokenutta tyttöä jätetä. Tarkoitus on saada niitä ajatuksia, joilla asiat voivat muuttua ja että on avaimet jatkaa elämää. Että vaikka elämä on traagista, se ei lopu.

– Monissa draamoissa olen nähnyt, että raiskaaja on kaikin puolin epämiellyttävä ja helposti hirviöksi leimattava tyyppi, niin siksi halusin tehdä tässä siitä kavereilleen mukavan ja ympäristölleen erittäin miellyttävänä ja viehättävänä näyttäytyvän ihmisen.

Martiskainen keskusteli raiskauskeskus Tukinaisen Helena Kallisen kanssa narsismista näytelmätekstin yhteydessä.

– Näyttelijäkin luki tietoa (rooliaan varten) narsistisista piirteistä.

– Juuri miellyttävä ihminen saa helpommin toisen kiintymyksen ja luottamuksen, ja silloin toisesta tulee haavoittuva. Väkivalta ei aina näy kauas päällepäin, ihmisestä tai tilanteista.

Hyväksikäytön kohde on kuin tavara

Nuoriin naisiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu voi näyttäytyä monelle hämmästyttävillä tavoilla. Ei ole tavatonta, että niin sanotut tavalliset perheenisät tekevät seksimatkoja esimerkiksi Viroon. Kun Aino Martiskaiselle esittelee tämän teeman, se nostaa yhtymäkohtia myös näytelmän tarinaan.

– Varmastikin yksi iso juttu tässä on se, että kun asia on omasta elämästä irrotettu, niin nuoriin tyttöihin ei tarvitse suhtautua muulla tavalla kuin että he ovat jokin rooli, haluttava nuori tyttö. Vielä jos tyttö on ulkomaalainen, virolainen tässä esimerkissä, niin hänet voidaan kokea vielä alempiarvoisena.

– Sellainen etäännytys tässä toimii. Ei koeta toista yksilönä eikä ihmisyyden arvoa. Kyse on kyvyttömyydestä asettua toisen asemaan ja kokea tämä vertaisekseen.

– Näytelmässä hyväksikäyttäjähahmo etäännyttää juuri itsensä. Hän ei ajattele toista ihmistä ihmisenä vaan omien pettymyksensä lohdukkeena. Että kun on itse kokenut vääryyttä, niin ei ajattele olleenkaan, että siinä on toinen ihminen, joka nyt myös kärsii.

– Tuskin haluttaisiin, että omaa tytärtä kohdellaan tällä tavalla. Miten voikin joku ulkoistaa itsensä tällä tavalla?

Keskustellen ryhmä vireeseen

Kantaesityksensä lokakuussa saanut näytelmä etenee liki 2,5 tunnin verran rivakasti. Aika ei tule pitkäksi. Näytelmässä on vartin väliaika.

Miten olet saanut näyttelijät tällaiseen vireeseen, vai tuleeko se näytelmän naisilla selkäytimestä?

– Työskentelytapani on sellainen, että en ole käskyttävä, mutta vaadin todella paljon ja teetän paljon töitä, koska olen tosi tarkka. Ja keskustelen paljon.

Martiskainen sanoo olevansa hyvä roolittaja. Hän on myös teatterikriitikko ja nähnyt paljon esityksiä. Sen myötä silmä on kehittynyt näkemään oikeat persoonat oikeisiin rooleihin.

– Yritän päästä sellaiseen tilanteeseen, että näyttelijä tai kuka tahansa ryhmäläinen ymmärtää hahmon tunteet ja ajatukset. Eli minun ei tarvitse selittää, miten jokin asia tehdään vaan näyttelijä voi antaa siihen kaiken itse.

– Minulla on ryhmääni tosi syvä luottamus; se on äärimmäisen tärkeää. Tämä on jonkinlainen perhekokemus, annan itsestäni todella paljon ja toiminta on avointa.

Sitä samaa Martiskainen odottaa ryhmältäänkin.