Anni Kytömäki kirjoitti romaaniaan Kultarintaa (Gummerus 2015) seitsemän vuotta. Se kannatti, sillä kirja on kaunis, herkällä kynällä kirjoitettu ja tärkeä pamflettimainen teos.
Päähenkilöt ovat aikansa toisinajattelijoita: luonnontutkija, työväenaktivisti, metsänkulkija ja aseistakieltäytyjä. Heidän tarinoittensa kautta Kytömäki etsii vastauksia siihen, miten ihminen selviää, jos oma arvomaailma on suuressa ristiriidassa yleisen arvomaailman kanssa.
– Tahdoin nostaa esiin ihmisiä, jotka olivat oman aikansa ”outoja lintuja”: 1900-luvun alun luonnonsuojelijoita ja rauhanaatteen ihmisiä. Kirjoittamalla koetin selvittää, millaista heidän elämänsä ehkä on ollut. Miten he ovat sinnitelleet aikana, joka korosti militarismia ja teollisuutta eli ihmisen ylivaltaa toisesta ihmisestä ja luonnosta.
– Toisaalta en kirjoittaessani ajatellut vain historiaa. Samanlaista ”sinnittelyä” on monen nykyajan toisinajattelijan elämä.
Kultarinnasta sovitettu näytelmä sai kantaesityksensä Kokkolan kaupunginteatterissa viime lauantaina.
Tyttö ja karhu
Kultarinta perustuu vanhaan tarinaan yhteisönsä hylkimästä tytöstä, joka lähtee metsään, tapaa karhun ja muuttaa karhunpesään. Tarina on ikivanha syntymyytti siitä, miten nykyinen ihmiskunta on saanut alkunsa.
Kytömäkeä kiinnostaa se, miten esivanhempamme ovat nähneet ihmisen osana luontoa, eivät sen yläpuolella.
– Uskon, että meillä on heiltä paljon opittavaa nykyisenä ihmistä korostavana aikana. On hienoa ajatella, että siinä missä esivanhempamme selittivät yhteyden luontoon mytologian kautta, me voimme selittää sen biologian kautta.
Ajallisesti Kultarinta sijoittuu 1900-luvun alkuvuosikymmeniin, murroskauteen, jolloin Suomessa siirryttiin lopullisesti, syrjäseutuja myöten, luontaistaloudesta teolliseen kulttuuriin ja rahatalouteen, jota hän kauhistelee.
– Vaihdanta ja omavaraistalous ovat kautta historiamme olleet toimivia vaihtoehtoja. Mikään ei estäisi niitä toteutettavan myös nykyään, vaikkapa rahatalouden ohella, kuten monet henkilökohtaisessa elämässään tekevätkin. Talousjärjestelmä on oma valintamme, ei luonnonlaki.
– Muutosten ja murrosten ajoista on mielestäni tärkeää kirjoittaa, jottemme unohda, mistä olemme tulleet – ja millaisten prosessien kautta.
– Moni törmää jatkuvan talouskasvun umpikujaan päivittäin. Meidän toivotaan kuluttavan enemmän, mutta en luultavasti ole ainut, joka ei kaipaa enää yhtään enempää materiaa. Rajaton kasvu rajallisessa tilassa ei ole mahdollista.
Romaanissa Kytömäki valottaa sitä, millainen muutos luonnossa ja erityisesti metsäluonnossa käynnistyi tuona aikana. Metsätalous on Suomen voimakkain maisemanmuokkaaja.
Hän paneutuu kirjassaan myös historian katvealueisiin: erityisesti luonnonsuojelun ja rauhanaatteen varhaisvaiheisiin. Luonnonsuojelu ja rauhanaate ovat hänen mielestään ihmiskunnan yllättävimmät ja parhaat saavutukset ajattelun saralla.
Vastaanotosta toiveikkuutta
Kultarinta on saanut loistavat arvostelut, paljon myönteistä huomiota, palkintoja ja -ehdokkuuksia.
– Luulin, että Kultarinnan henkilöt ja henkilöiden ajatusmaailma olisivat vieraita nykyajan ihmisille. Todella monet ovat kuitenkin kertoneet samaistuneensa henkilöihin ja kokevansa metsät samaan tapaan kuin he. Se on ollut hienoa. Jos en olisi kirjoittanut Kultarintaa, suhtautuisin yleiseen ilmapiiriin nykyistä toivottomammin. Nyt tiedän, että inhimillisyyttä ja luonnonrakkautta kuplii Suomessa pinnan alla paljon.
Pentti Linkola ihmisenä ja ekofilosofina on Kytömäelle samoinajatteleva ja hyvä ystävä.
– Olemme Pentin kanssa tuttuja 16 vuoden ajalta. Pentin kokemus Suomen luonnonmaiseman muutoksesta on vuosikymmeniä pitempi kuin omani, mutta metsien ja muun alkuperäisluonnon suhteen ajatuksemme ovat yhteneväiset. Ehkä voisi kiteyttää, että maailman tilasta olemme Pentin kanssa yhtä mieltä, mutta johtopäätöksemme ovat erilaiset.
Luonto ylläpitää hyvinvointia
Maailmaa he parantavat yhdessä enää harvoin. Tahoillaan nämä luonnonsuojelijat ovat surreet maailmaa ja sen tilaa niin paljon, että aiheesta keskusteleminen herättää nykyään heissä vain toivottomuutta. Ystävykset käyttävät mieluummin aikaa vaikkapa kirjallisuudesta ja sienisadosta keskustellen.
Kotimaamme nykyiseen arvomaailmaan Kytömäki on pettynyt. Eniten siihen, että luonnonsuojelualueiden hankintamäärärahoja leikattiin ankarasti.
– Viime vuosina valtion Metso-ohjelma on tarjonnut vaihtoehdon avohakkuille: maanomistaja on voinut saada metsän suojelemisesta korvauksen, joka on suuruudeltaan vastannut hakkuutuloja. Tätä suosittua ja kaikkien tahojen kiittämää systeemiä on nyt valitettavasti haluttu typistää.
Anni Kytömäki toivoo, että luonto alettaisiin nähdä hyvinvointia ylläpitävänä elävänä ympäristönä, ei vain pelkkänä raaka-ainelähteenä.
uutiskirje 
