Vaalivoitto ja lupa töniä

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Pauliina Suden romaani Takaikkuna palkittiin viime vuoden parhaana suomalaisena dekkarina. Suomen Dekkariseura kehui digiajan nettivainoamisesta kertovan jännärin olevan sekä kaunokirjallisesti taidokas että kansainväliset mitat täyttävä yhteiskunnallinen trilleri.

Romaanissa Leia Laine, hyvin tavallinen suomalainen nainen, joutuu onnettoman sattuman takia Land-0 -nimeä käyttävän verkkovelhon piinaamaksi. Vaarassa on myös hänen teini-ikäinen tyttärensä Viivi. Omalla tahollaan samassa draamassa on uusi oikeusministeri Tarmo Häkkilä.

Takaikkuna on vuonna 2005 Ruuhkavuodella debytoineen Pauliina Suden ensimmäinen trilleri. Jos Ruuhkavuosi kertoi nuoresta äitiydestä, niin Takaikkunassa ollaan sen keski-ikäisemmässä vaiheessa. Romaanissa on siis tarttumapintoja moneen suuntaan.

Trillerin kirjoittamista Susi vertaa Rubikin kuution kääntämiseen: Jos tämä pala menee taakse, niin mitä tulee eteen? Miten tieto etenee? Kuka ymmärtää väärin? Mistä uhka alkaa nousta?

Lisäksi on tietysti lukija: Mitä hän on jo keksinyt ja mitä ei? Ja miten riittää jännitettävää sillekin lukijalle, joka on jo keksinyt muita enemmän?

Vihapuhe oli lähtökohta

Takaikkunalla on trilleriksi poikkeuksellinen tausta. Sen juuret ulottuvat runsaan neljän vuoden päähän. Helsingin Sanomat julkaisi Sudelta kirjailijapuheenvuoron 31.12.2011. Kirjoituksen nimi oli Heikot ja vahvat signaalit. Aihe oli internetin vihapuhe.

”Sananvapauden nimissä suolletaan ilmoille aivan mitä mieleen juolahtaa. Se, joka uskaltaa toivoa keskusteluun malttia ja tolkkua, nimetään diktatuurin kannattajaksi”, hän kirjoitti.

Tänään Facebookissa iloitaan omalla nimellä ja naamalla pakolaisten hukkumisesta ja toivotaan ”lopullista ratkaisua”, mutta vihapuhe ei ole uusi ilmiö.

– Jo silloin ihmiset olivat internetissä töykeitä toisiaan kohtaan, oli tahallista väärinymmärtämistä, klikkiytymistä… Ilmapiiri netissä oli tosi ahdistava. Tämä vaivasi minua ja halusin kirjoittaa asiasta, mutta en tiennyt miten. Sitten tuli pyyntö kirjoittaa Hesariin.

Saman vuoden kesällä Anders Behring Breivik murhasi lapsia ja nuoria Utøyan saaressa. Hänkin kuului samanmielisten toisiaan yllyttävien nettiyhteisöön. Niin sanotut suvaitsevat punavihreät taas ovat omassa kuplassaan aina samaa mieltä.

– Tällaisia keskittymiä tulee ja minusta se on todella paha. Nyt nähdään, että ihmiset klikkiytyvät ja alkavat ajatella mustavalkoisesti. Samanmielisiltä tulee hymistelyä omille mielipiteille ja todellinen keskustelu loppuu.

Käännekohtana vuosi 2011

Sutta mietitytti mitä tapahtuu, jos ja kun tällainen käyttäytyminen leviää netin ulkopuolelle muualle yhteiskuntaan.

Pauliina Suden mielestä juuri 2011 oli käännekohta. Sinä vuonna perussuomalaiset sai suuren vaalivoittonsa.

– Sen jälkeen joidenkin mielestä oli muka oli yhtäkkiä luvallista huudella erivärisille ihmisille metrossa ja töniä kymmenvuotiaita tyttöjä kaupungilla. Vuonna 2016 tästä on tullut meidän arkeamme. On ihan kammottavaa, miten nopeasti kaikki kävi.

Helsingin Sanomien kirjoituksessaan Susi pohti sitä, onko keskusteluilmapiirin muutos heikko signaali siitä, että kuva keskimäärin rauhallisista, fiksuista, vapaamielisistä ja toisiaan suvaitsevista suomalaisista särkyy.

Antoiko perussuomalaisten vaalivoitto mielestäsi tavallaan luvan tuoda asioita esille kärjistetymmin?

– Jotkut ottivat sen signaalina, että nyt kun meidän mielisemme ovat vallassa, on lupa tehdä mitä hyvänsä. Se ei ollut perussuomalaisten kehotus, että alkakaa käyttäytyä huonosti, mutta jotkut ottivat sen lupana.

Viime aikoina on toistuvasti puhuttu keskustelua hallitsevista ääripäistä – on siis avoimesti rasistien lisäksi jokin toinen ääripää. Pauliina Susi ei tätä ajattelua allekirjoita.

– On vahingollista ja turhaa kärjistysretoriikkaa, että kun on pahat rasistit, niin on myös pahat suvaitsevat ja normaali, toivottava ihminen muka kulkee siinä keskellä laput silmillä eikä ota mihinkään kantaa. En usko ollenkaan tuohon, vaan vankasti siihen, että on oltava avarakatseisia, ajateltava asiat läpi eikä lähteä ensimmäisten impulssien mukaan. Jos se sitten on punavihreä kupla, niin olkoon.

Susi sanoo jonkin verran suojelevansa itseään eikä osallistu nettikeskusteluihin, joissa paukutetaan vain omia mielipiteitä. Kirjojen kirjoittaminen on hänen tapansa vaikuttaa.

Olemme kauppatavaraa

Takaikkunassa kerrotaan hurjia juttuja siitä, miten riittävän osaava hakkeri voi hyökätä yksityisen ihmisen kimppuun verkon kautta. Väestörekisterikeskus taas myy sentillä kappale ihmisten osoitetietoja haluaville.

– Luulemme, että kaikki kivat nettipalvelut ovat ilmaisia. Emme tajua, että me olemme kauppatavaraa, jolla firma tienaa.

Kirjan asiatiedot tarkistanut tietokirjailija Petteri Järvinen sanoo, että Suden kirja kuvaa loistavasti sitä painajaista, jonka ihminen kokee, vaikka mitään ei edes tapahtuisi Takaikkunan kuvaamassa mittakaavassa.

Hän uskoo yksityisyyden eroosion jatkuvan, vaikka EU on juuri hyväksynyt henkilötietojen käyttöä rajoittavan tietosuoja-asetuksen. Jos mitään totaalikatastrofia ei tapahdu, ihmiset luovuttavat jatkossakin huolettomasti tietojaan.

Takaikkunan koukuttamille Pauliina Sudella on iloinen uutinen: jatko-osa ilmestyy syksyllä 2017.