Jyrki Koulumies (s. 1943) ryhtyi kirjailijaksi eläköidyttyään yli 40 toimittajavuoden jälkeen 2008. Oikein hyvä, sillä hänen kirjansa viulisti Viktoria Mullovan paosta länteen ja henkilökuvansa Kostamus-mies Risto Kangas-Ikkalasta olivat mainioita monografioita YYA-Suomesta.
Koulumiehen uusin Kaikki ajoi Ladalla -teos liikkuu Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa sekin. Hän tarkastelee tuottoisaa, kansantaloutta ja työllisyyttä pönkittänyttä idänkauppaa – ja pitkälti kauppaa tehneiden teollisuuspomojen silmin.
Pohjaksi Koulumies on EVA:n pyynnöstä haastatellut kolmeatoista korkeaa idänkauppamiestä. Kirja ei kuitenkaan ole vain nauhalta purettuja tarinoita, vaan Koulumiehen itsenäistä tulkintaa, jota asianosaisten näkökannat ryydittävät.
Äänessä on idänkaupan keskeisiä nimiä: Tankmar Horn, Jaakko Ihamuotila, Matti Kankaanpää, Mikko Kivimäki, Tauno Matomäki, Paavo Rantanen… Heidän antinsa vaihtelee, kuten aina muistitiedon kyseessä ollen, silti Koulumies saa oleellisia muisti- ja mielikuvia esiin.
Koulumiehen (ennakko)käsitys ja haastateltavien anti ovat melko samansuuntaisia – että idänkauppa koitui Suomen hyödyksi, eräiden tuotannonalojen nousulle jopa elintärkeäksi.
Malliesimerkki on konepaja- ja metalliteollisuus, jonka myöhempi kukoistus pohjasi Moskovan painotuksiin sotakorvauksissa. Suomessa kaavailtiin metsäteollisuudelle päävastuuta korvauksista, mutta metallituotteista koostuikin lopulta yli 60 prosenttia. Suomeen perustettiin jopa kuusi uutta laivatelakkaa, jotka myöhemminkin tyydyttivät idänviennin tarpeita.
Vaikka neuvostojohto luuli sitovansa Suomen raskaan metallin omiin intresseihinsä, riippuvuus ei täysin realisoitunut, vaan lisäkapasiteetti alkoi joustaa länsiviennin hyväksi.
Työvoimavaltaiset tekstiili- ja jalkineteollisuus sitä vastoin tuudittautuivat liiaksi itämarkkinoihin – ja köpelösti kävikin 1980-luvun lopulla. Konkursseja tuli.
Suomen suurin siirtomaa
Koulumies esittää hyvin politiikan ja Kekkosen merkityksen, samaten idänkaupan varman mekaanisen vaihtoluonteen. Öljyä ja kaasua länteen, jalostuneempia tuotteita itään; vitsailtiinkin Neuvostoliitosta Suomen suurimpana siirtomaana.
Tauno Matomäki puhuu idänkaupasta suorimmin, muun muassa tokaisten: ”Katsoimme raa’asti, että nyt otetaan sotakorvaukset takaisin ja vasta sitten aletaan korjaamaan Neuvostoliiton sisäisiä asioita. Se jäi siihen ensimmäiseen vaiheeseen.”
Niin ikään hän todistaa jenkkien uhanneen Rauma-Repolaa konkurssilla, mikäli yhtiö myy kaksi suunnittelemaansa syvänmeren huippututkimusalusta Neuvostoliittoon. Taustalla oli paitsi lännen teknologiavientiä rajoittava CoCom-lista myös se, etteivät jenkit olleet osanneet rakentaa alusta, jonka Repola sitten rakensi.
Muuan harhakäsitys oikaistakoon. Koulumies kutsuu suomalais-neuvostoliittolaisen kauppakamarin pääsihteeriä Aimo Rikkaa ”Neuvostoliiton tosiystäväksi” ja aiemmaksi ”radikaalikommunistiksi”. Tosiasiassa neuvostokomentoa kritisoinut Rikka sai potkut SN-seuran pääsihteerin paikalta 1947 ja SKP:stä 1952 (ja 60-luvulla hän kohteliaasti torjui SKP:n jäsenyyden). Kauppakamarissa hän pärjäsi – Suomen vientiväen ja neuvostobyrokratian välittäjänä.
Kaikki ajoi Ladalla ei pyri neuvostokauppamme läpileikkaukseen. Se kuitenkin selventää tuolloisten asetelmien erikoisluonnetta, oikoo monia kliseitä suomettumisesta ja avartaa käsityksiä kaupan ja neuvottelujen käytännöistä.
Jyrki Koulumies: Kaikki ajoi Ladalla. Idänkaupan lyhyt oppimäärä. Siltala 2016. 236 sivua.
uutiskirje 
