Kun resursseja on vähän, ne on käytettävä tehokkaasti, myös luonnonsuojelussa. Helsingin yliopiston matemaattisen ekologian professori Otso Ovaskainen tekee matemaattisia ja tilastollisia malleja, joiden pohjalta voidaan laskea vaikkapa parhaita suojeluratkaisuja.
Suurin osa Suomen uhanalaisista eliölajeista elää luonnonvaraisissa metsissä. Lajeja on yritetty suojella etenkin niin sanotulla täsmäsuojelulla.
Jos esimerkiksi todetaan, että hakkuita suunnittelevan maanomistajan metsässä on liito-oravan reviiri, ryhdytään toimenpiteisiin. Viranomaiset tulevat paikalle, etsivät papanoiden perusteella liito-oravan pesä- ja levähdyspuun ja rajaavat sen ympäriltä pienen alueen, jota ei saa hakata.
Ovaskaisen mukaan suojeluvaikutukset ovat lähes olemattomat.
– Liito-oravien reviireistä tunnetaan ylipäätään vain murto-osa, arviolta kolme prosenttia. Prosessi vie paljon työaikaa ja vain puolet suojelluista reviireistä säilyy asuttuina – joten koko kannan tasolla vaikutus on vain 1,5 prosenttia.
– Täsmäsuojelu perustuu yksilöpohjaiseen ajatteluun: ei haluta häiritä yhtä yksilöä. Mutta lajin kannalta yksilö ei ole olennainen, vaan populaatio, hän sanoo.
Siksi onkin kysyttävä, miten toimenpiteet vaikuttavat lajin koko kantaan.
Jos pienen suojelulaikun,”tupsun” kuten Ovaskainen sanoo, populaatiolla ei ole yhteyttä suuremman elinympäristön vahvempaan kantaan, se ei pysty uusiutumaan. Yksittäiset suojelulaikut ovat kuin syrjäkyliä: ne eivät kauan sinnittele hengissä, jos kirkonkylät ja isommat keskukset lopetetaan.
Tilannetta voidaan verrata uhanalaisten kulttuurien ja kielten suojeluun. Kaikkein tärkeintä ovat lapset – muutama mummo siellä täällä ei kieltä pelasta.
Toinen esimerkki täsmäsuojelupyrkimyksistä on lahopuu, jota on alettu jättää talousmetsiin, koska suurin osa metsien uhanalaisista lajeista on hyönteisiä ja sieniä, jotka elävät lahopuussa.
– Eliöt eivät kuitenkaan ilmesty lahoon tyhjästä, niiden täytyy siirtyä sinne jostakin. Jos matka on liian pitkä, muuttoa ei tapahdu. Siksi luonnonmetsän sisällä oleva lahopuu on kymmenen kertaa arvokkaampi kuin yksittäinen lahopuu talousmetsässä, matemaattinen ekologi toteaa.
Hänen mielestään luonnonsuojelu keskittyy liikaa paitsi yksilöiden, myös yksittäisten lajien suojeluun. Tähän ovat vikapäitä luonnonsuojelijatkin, jotka vetoavat ihmisten kannalta karismaattisten – söpöjen tai villien – lajien puolesta, vaikka lajeja ei voi pelastaa yksi kerrallaan. On varmistettava että Suomen metsät kaikkine lajeineen säilyvät riittävässä määrin.
Keskittäminen varmistaa elinvoimaisuuden
Uhanalaisten metsälajien suojelussa tehokkainta on Ovaskaisen mukaan suojella isoja elinvoimaisia luontokohteita ja varmistaa, että niillä on yhteys toisiinsa. Se on kannattavampaa kuin pinta-alallisesti sama määrä suojeltua metsää sirpaleina siellä täällä.
Se on myös tehokkaampaa kuin nostaa kaikkien talousmetsien keskimääräistä tasoa hieman.
Tämä tieto on noussut metapopulaatiotutkimuksista. Ovaskainen kuuluu Suomen Akatemian Metapopulaatiobiologian huippututkimusyksikköön, jonka on perustanut professori Ilkka Hanski. Tutkimus on uraauurtavaa maailmassa.
Luonnosta on kerätty tuhansia havainto- ja koeaineistoja ja Ovaskainen laatii niistä matemaattisia ja tilastollisia malleja. Näin voidaan ”lukea” ilmiöiden syyseuraussuhteita ja laskea hajallaan elävien populaatioiden eloonjäämismahdollisuuksia.
– Osallistun myös itse kenttätutkimuksiin saadakseni käsityksen prosessin kaikista vaiheista – käytännöstä teoriaan – ja nähdäkseni mitä haasteita havaintojen tekemiseen liittyy.
Viime vuonna Ovaskainen kävi muun muassa Grönlannissa, Siperiassa ja Australiassa.
Kansainvälisten suositusten mukaan maapallon luonnonvaraisista metsistä tulisi säilyttää 10–20 prosenttia. Tämäkin on Ovaskaisen mukaan kompromissi.
– Lajimäärän ja pinta-alan suhde ennustaa sitä, että jos luonnosta säilytetään kymmenesosa, noin puolet alkuperäisistä lajeista säilyy, hän sanoo.
Suomessa suojelutilanne on kaukana suosituksista. Pohjois-Suomen metsistä on suojeltu 5,6 prosenttia, Etelä-Suomen metsistä 0,6 prosenttia.
Suomen metsissä elää noin 20 000 eliölajia. Näistä noin joka kymmenes ei pysty elämään talousmetsissä.
Luonnonperintösäätiö ostaa metsiä
Vuonna 1995 perustettu Luonnonperintösäätiö ostaa yksityisillä lahjoitusvaroilla luonnontilaisia metsiä. Metsää on hankittu 50 alueelta, jonka yhteismäärä on 1 000 hehtaaria.
Metsien määrä kuulostaa pieneltä. Kuitenkin Ovaskainen, joka kuuluu säätiön hallitukseen, pitää säätiön työtä erittäin tärkeänä. Se, että yksityiset ihmiset ovat lahjoittaneet miljoonia euroja metsien suojeluun, kuvastaa Suomen suojelutilanteen hälyttävyyttä.
Sopivia kohteita etsitään vapaaehtoisverkoston avulla. Ovaskaisen mukaan arvokkaita alueita on edelleen tiedossa ja löydettävissä.
– Valitsemme huolellisesti parhaita jäljellä olevia metsiä läheltä muita suojelukohteita. Jos osa alueesta on käsiteltyä, ytimen on aina oltava luonnontilainen, jolloin ympäröivä metsä voidaan ennallistaa tai se ennallistuu itsestään. Testamenttilahjoituksia, rahana tai metsänä, on alkanut säätiön tunnettuuden myötä tulla.
Metsien suojelu ei vähennä työllisyyttä
– Suojelu ei luo työttömyyttä, koska hakkuumäärät ovat jo pitkään alittaneet kestävien hakkuiden määrät. Alueellisesti suojelumetsien suorat ja epäsuorat työllistämisvaikutukset voivat olla positiivisia, sanoo Jyväskylän yliopiston soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen.
Uusimmat metsänkäsittelyohjeet ovat vuodelta 2014.
Uusi metsälaki sallii myös jatkuvan kasvatuksen, jossa metsä säilyy metsän näköisenä. Puut ovat eri-ikäisiä ja niitä harvennetaan ja poimitaan kasvun mukaan. Avohakkuu ei ole enää ainoa mahdollisuus.
Esimerkiksi liito-oravan kannalta pienenkin pesäalueen jättäminen kokonaan hakkuiden ulkopuolelle saattaisi riittää paremmin, jos suojelulaikkua ei ympäröisi hakkuuaukea vaan poimintahakattua metsää.
– Metsänomistajan kannalta jatkuva kasvatus voi olla taloudellisesti jopa parempi vaihtoehto, ja joidenkin uhanalaisten metsälajien eloonjäämisen mahdollisuuksia jatkuva kasvatus voi olennaisesti parantaa, matemaattisen ekologian professori Otso Ovaskainen sanoo.
uutiskirje 
