Kyllönen: Liikennekaari on suuren mittaluokan rymäytys

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) esitys suomalaisen liikennepolitiikan mullistuksesta herättää europarlamentaarikko Merja Kyllösen (vas.) mukaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kataisen hallituksessa liikenneministerinä toimineen Kyllösen mukaan esityksessä on sekä plussia että miinuksia.

– Tärkeää on varmistaa, että väyläomaisuus säilyy todella valtion omaisuutena. Askelia aidon yksityistämisen suuntaan ei tule edes harkita. Kansallisomaisuuden laajamittaisen myynnin rajaaminen ulos on välttämätöntä, Kyllönen toteaa.

Hän huomauttaa, että liikennekaaressa kokonaisuutena on paljon sellaisia asioita, joita voidaan edistää myös ilman Keskustan unelmaksi muodostuneen Valtion Infra Oy:n rakentamista. Keskusta ajoi tätä jo ennen eduskuntavaaleja.

Riskialtis yhtöittäminen

Kyllönen pitää Bernerin ehdotusta uuden liikenneverkkoyhtiön perustamisesta riskialttiina. Valtion väyläverkon omistus, kunnossapito ja rakentaminen on tarkoitus siirtää yhtiön vastuulle ja valtion budjetin ulkopuolelle vuonna 2018.

– Käytännössä malli olisi samankaltainen kuin lentoasemilla nykyään. Ne omistaa Finavia. Niin Finavian kuin Solidiuminkin osalta on nähty, että valtion omaisuutta on sijoitettu tavalla, joka ei ole palvellut yhteiskunnan kokonaisetua.

Yhtiössä valta karkaa poliittisilta päättäjiltä ammattilaisille.

– Solidiumia ei ole kyetty poliittisesti ohjaamaan eli demokratia, kansanvalta, karkaa käsistämme pois. Kun toiminta on kerran yhtiöitetty, sitä voi ryhtyä pilkkomaan ja myymään osia ulos.

Kyllösen mukaan on tärkeää turvata valtion infraomaisuus ja pitää se kunnossa. Hän muistuttaa miljardiluokan korjausvelasta ja pitkistä investointilistoista.

– Maan tavan mukaan investoinnit aloitetaan pikkurahalla eikä koko hankkeen elinkaaren aikainen rahoitus ole varmistettu. Rahaa pumpataan lisäbudjeteissa.

Koko kansa omistajaksi

Kyllönen toivookin, että nykyinen tapa jää historiaan. Hän vaatii yhtiöittämisen rinnalle vahvan demokratian pohjalta toimivaa koneistoa, joka osallistuu päätöksentekoon ja liikennepolitiikan linjanvetoihin.

– Ehkä kannattaisi harkitakin koko kansan infrayhtiötä, jossa jokainen veronmaksaja on osakkeenomistaja, kun me kaikki olemme kuitenkin viime kädessä rahoittajan roolissa. Veronmaksajan kannalta ei nykymenokaan kovin hyvältä näytä. Liikennehankkeiden rahoitus ei ole kenenkään hallinnassa. Tiet ja radat rapautuvat ja logistinen järjestelmä ei kehity kokonaisuutena.

Berner esittää, että käyttäjämaksut tulevat, mutta samalla tulee autoilijoille parin miljardin helpotus ajoneuvo-, auto- tai polttoaineverosta.

– Paljon riippuu valtion kirstunvartijan eli valtiovarainministeriön suhtautumisesta. Tähän saakka se on ollut kovin nuiva uudistamaan autoiluun liittyvää verotusta.

Kyllönen arvioikin, että valtion väyläverkkoa pidetään kunnossa ja kehitetään vuosittain parilla miljardilla. Tämä olisi ilmeisesti tarkoitus rahoittaa käyttäjämaksuilla, kun samalla autoilun verotuksen luvataan alentuvan.