Suomen eläkepolitiikan suurin ongelma ovat pienituloiset eläkeläiset. Eläkeasiantuntijat mainostavat Suomen eläkejärjestelmää suunnilleen maailman parhaaksi. Unohtuu, että Suomi on eläkeläisköyhyydessä EU-maiden alempaa kastia. Suomessa on enemmän köyhiä eläkeläisiä kuin muissa Pohjois- ja Keski-Euroopan maissa Englantia ja Irlantia lukuun ottamatta.
Eläkeläisten tuloerot pahenevat
Nykyinen indeksijärjestelmä johtaa siihen, että kansaneläkkeen ja takuueläkkeen varassa elävien asema jatkaa heikkenemistään sekä suhteessa ammatissa toimiviin että muihin eläkeläisiin. Parhaimmillaan pienituloisten eläkeläisten asema oli 1980-luvun puolessa välissä. Silloin pelkän kansaneläkkeen varassa elävän nettoansio oli noin 45 prosenttia täysipäiväistä työtä tekevän keskiansiota saavan teollisuustyöntekijän nettoansiosta. Nyt tuo osuus on noin 30 prosenttia.
Eläkeläisten pienituloisuus on vahvasti sukupuolittunut. Eläkeläisnaisten köyhyysriski on kaksinkertainen eläkeläismiehiin verrattuna. Kaikkein suurin köyhyysriski on iäkkäimmillä yksinelävillä naisilla.
Toinen merkittävä pienituloisten eläkeläisten ryhmä ovat kokonaan tai pääasiassa kansaneläkkeen varassa elävät työkyvyttömät. He ovat useimmiten alle 55-vuotiaita miehiä.
Pahin on indeksiongelma
Keskeisin syy kansaneläkkeen ja takuueläkkeen varassa elävien aseman heikkenemiseen suhteessa ansiosidonnaista eläkettä saaviin on eläkkeiden lähtötason määräytyminen. Ongelma on taas ohitettu taitetusta indeksistä käytävässä keskustelussa.
Ansioeläkkeiden lähtötaso paranee ansioiden kasvun myötä. Kun eläke alkaa, henkilön työuran aikaisemmat palkat korotetaan palkkakertoimella eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa ansiotason muutoksen vaikutus on 80 prosenttia ja hintatason muutoksen vaikutus 20 prosenttia.
Kansaneläkkeen ja takuueläkkeen lähtötaso ei parane ansiotason nousun myötä. Kansaneläkkeisiin ja takuueläkkeisiin silloin tällöin tehdyt niin sanotut tasokorotukset ovat jonkin verran korjanneet jälkeenjääneisyyttä, mutta ne eivät ole kuroneet umpeen eläkkeiden lähtötason jäämistä jälkeen suhteessa ansioeläkkeisiin.
Jos halutaan palauttaa pienituloisimpien eläkeläisten asema suhteessa ansiotasoon samaksi, mikä se oli kolmekymmentä vuotta sitten, kansaneläkkeisiin ja takuu-eläkkeisiin pitäisi tehdä lähes 200 euron korotus. Luku kertoo jälkeenjääneisyyden mittakaavasta. Sen jälkeen tarvittaisiin kansaneläkkeen ja takuueläkkeen lähtötasoon oma ”palkkakerroin”, joka estäisi niiden jäämistä jälkeen ansiotason kehityksestä.
Taitettu indeksi ei koske takuueläkkeitä
Taas on käynnistetty keskustelua eläkkeiden taitetusta indeksistä. Indeksin nykyinen taitto on sellainen, että ansioeläkkeiden korotuksiin vaikuttaa elinkustannusten nousu 80 prosenttia ja ansiotason nousu 20 prosenttia. Elinkustannusten nousu korvataan, mutta lisäksi vain viidesosa ansioiden noususta. Sen seurauksena ansioeläkeläiset jäävät vähitellen jälkeen ansiotason kehityksestä.
Taitetusta indeksistä käydyssä keskustelussa on kuitenkin unohdettu pienituloisimmat eläkeläiset. Pelkän takuueläkkeen varassa elävät eivät hyötyisi mitään taitetun indeksin parantamisesta. Heidän indeksiään ei ole edes taitettu. Ansiotason nousu ei vaikuta ollenkaan heidän eläkkeisiinsä. Niitä nostetaan säännönmukaisesti vain elinkustannusten nousun verran.
Osittain samassa veneessä ovat pieniä ansioeläkkeitä saavat, joiden eläketuloista kansaneläke muodostaa merkittävän osan. Myöskään he eivät hyötyisi paljoa taitetun indeksin korjaamista, koska taitettu indeksi ei koske merkittävää osaa heidän eläkkeestään eli kansaneläkettä. Sitä tarkistetaan vain elinkustannusten nousun korvaamiseksi.
Käy vielä helposti niin, että kun takuueläkkeisiin tehdään pieniä erilliskorotuksia jälkeenjäämisen korjaamiseksi, ne eivät koske kansaneläkkeitä. Tällöin suurimpia häviäjiä ovat ne, jotka saavat pientä ansioeläkettä ja sen täytteenä kansaneläkettä.
Rakenteellinen väkivalta näkyy
Suomen eläkejärjestelmän rakenne kohtelee huonoiten pienituloisia eläkeläisiä. Rakenteellinen väkivalta vaatii rakenteiden uudistamista. Pienituloisten eläkkeitä tulisi heti tuntuvasti korottaa ja samalla järjestelmää muuttaa siten, että tuleva jälkeenjääminen estetään.
Se on mahdollista vain kytkemällä takuueläke ja kansaneläke riittävän vahvasti ansiotason muutoksiin. Tärkeintä siinä on, että kansaneläkkeen ja takuueläkkeen lähtötasossa otetaan huomioon ansiotason nousu.
Eri intressipiireistä koottu sosiaali-menotoimikunta totesi aikoinaan yksimielisesti, että perusturvan sitominen vain elinkustannusindeksiin johtaa ajan mittaan perusturvan varassa elävien aseman kestämättömään suhteelliseen kurjistumiseen.
Pienituloisten eläkeläisten asema ei ole ollut politiikanteon keskiössä. Se tulee nostaa sinne osana muiden toimeentulon perusturvan varassa elävien aseman parantamista.
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja ekonomi.
uutiskirje 