Valtiovarainministeri Alexander Stubbilla on tapana kuvata Suomea Euroopan sairaaksi mieheksi. Hänen tarkoituksensa ei varmaan ole varoittaa sijoittajia ”rapakunnossa” olevaan talouteen investoimisen riskeistä.
Todennäköisesti Stubb yrittää vain sanoa, että vuodesta toiseen maailman kymmenen kilpailukykyisemmän maan joukkoon sijoittuva Suomi sairastaa samaa tautia kuin Saksa runsas vuosikymmen aikaisemmin.
Hänen mielestään suomalaisten on nyt pakko niellä samat kitkerät lääkkeet, joiden avulla Saksan talous tervehtyi. Jos näin ei toimita, hyvinvointiyhteiskunnan pelastumisesta ei kannata edes uneksia, Stubb opettaa.
Saksan kilpailukykyloikan
askelmerkit
Vuonna 2000 Saksan talous oli niin huonossa hapessa, että sitä kutsuttiin Euroopan sairaaksi mieheksi. Vienti ei vetänyt, työttömyysaste oli noussut yli 10 prosentin ja valtio velkaantui vauhdilla.
Vientiteollisuuden hintakilpailukyvyn palauttamiseksi Saksassa toteutettiin vuosina 2002–2005 radikaaleja työnantajien asemaa vahvistavia uudistuksia. Tämä Harz-reformin nimellä tunnettu uudistusohjelma alensi työvoimakustannuksia siirtämällä työnantajien osuutta palkan sivukuluista palkansaajien maksettavaksi ja sitouttamalla ay-liikkeen äärimaltillisiin palkankorotuksiin.
Samalla parannettiin työllistymisen ja työllistämisen kannustimia huonontamalla työttömyysturvaa, irtisanomissuojaa ja purkamalla määräaikaisiin työsopimuksiin liittyviä rajoituksia, sekä luotiin edellytykset matalapalkkasektorin kasvulle tinkimällä työehtosopimusten vähimmäisehdoista paikallisen sopimisen vapausasteita lisäämällä.
Uudistusten jälkeen Saksan vienti on kasvanut kohisten, työttömyysaste on lähes puolittunut ja julkisen talouden miinusmerkkiset budjetit ovat kääntyneet reippaasti plussan puolelle.
Suomen pelastusohjelma suoraan kopiokoneesta
Kaikki Harz-reformin keskeiset elementit on kirjattu Sipilän hallituksen ohjelmaan. Sen tavoitteena on kääntää Suomen talous kasvuun alentamalla palkkoja, säästämällä julkisista hyvinvointimenoista ja purkamalla työmarkkinoiden säätelyä.
Hallituksen mielestä Suomen talouden vaikeudet johtuvat vientiteollisuuden kustannuskilpailukyvyn rapautumisesta, yli äyräittensä paisuneesta hyvinvointivaltiosta ja työmarkkinoiden jäykkyyksistä. Yhdellekään näistä väitteistä ei löydy tukea tutkimuksista.
Kyse onkin puhtaasti ideologiavetoisesta yhteiskuntapolitiikasta, jonka tavoitteena on ay-liikkeen vallan murtaminen ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion alasajon viimeisteleminen.
Hallitus yrittää laman varjolla ajaa läpi kipeitä uudistuksia, ikään kuin niille ei olisi vaihtoehtoa. Nykyiset parlamentaariset voimasuhteet antavat myös ainutlaatuisen tilaisuuden kovan oikeistolaisen politiikan harjoittamiselle.
Porvaripuolueiden ja työnantajien palkkalistoilla olevien ekonomistien mielestä Saksan huikea menestys todistaa, että hallituksen sieltä suomalaisen talouspolitiikan työkalupakkiin kopioimat välineet luovat kasvua ja työllisyyttä.
Heidän hokemansa tarina Saksan talous- ja työllisyysihmeestä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jos Saksan talouden suorituskyvyn kehitystä verrataan esimerkiksi Ruotsiin kahden viime vuosikymmenen
aikana, läntinen naapurimme peittoaa Saksan mennen tullen.
Ruotsissa sekä kansantuote että tuottavuus ovat kasvaneet selvästi nopeammin kuin Saksassa 1990-luvun puolivälin jälkeen.
Saksan työllisyysihmettä ei ole olemassa
Toisin kuin ”talousviisaat” väittävät, Saksan työmarkkinauudistukset eivät ole johtaneet uusien työpaikkojen nopeaan kasvuun.
Tämä käy ilmi Ruotsin toimihenkilöiden keskusjärjestö TCO:n pääekonomistin Göran Zettergrenin hiljattain ilmestyneestä raportista Flawed Role Model? The economic performance of Germany and Sweden.
Raportin mukaan vuosien 1995–2013 aikana tehtyjen työtuntien määrä Saksassa ei ole kasvanut, vaan vähentynyt. Saman ajanjakson aikana työtuntien määrä kasvoi Ruotsissa 12 prosentilla.
Saksassa työllisyyden kasvu ja työttömyyden aleneminen ei ole johtunut työpaikkojen kasvusta, vaan keskimääräisen työajan lyhentymisestä. Raportin mukaan työmarkkinareformit ovat pilkkoneet kokopäivätöitä osa-aikaiseksi.
Noin kolme neljäsosaa kaikista uudistusten jälkeen syntyneistä työpaikoista on määräaikaisia, osa-aikaisia tai niin kutsuttuja minitöitä, joista maksettava palkka ei riitä elämiseen.
Työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumisen jälkeen työtätekevien köyhien lukumäärä kasvoi kahdeksaan miljoonaan. Köyhyyden räjähdysmäisen kasvun hillitsemiseksi Saksassa otettiin viime vuoden alussa käyttöön minimipalkkalainsäädäntö.
Saksasta ei ole esikuvaksi
Saksan äärimaltillisten palkankorotusten tuloksena palkansaajien keskimääräiset reaalipalkat polkivat paikallaan 15 vuoden ajan. Ruotsissa reaaliansiot nousivat samaan aikaan reippaasti tuottavuuden kasvun tahdissa.
Palkansaajien näkökulmasta Saksan mallia voikin pitää ainoastaan varoittavana esimerkkinä. Vientiteollisuus toki hyötyi palkkatason jäädyttämisestä ja kasvatti markkinaosuuksiaan muiden euromaiden kustannuksella.
Kotitalouksien ostovoiman hitaan kasvun seurauksena yritysten kasvaneille voitoille ei löytynyt tarpeeksi kannattavia investointikohteita Saksassa. Tämän johdosta osa talouden kasvupotentiaalista jäi toteutumatta.
Täten harjoitettu palkkapolitiikka ei palvellut edes Saksan etua, mutta kovimman hinnan siitä joutuivat maksamaan Kreikka Espanja, Portugali ja Irlanti, joiden vientiteollisuuden kustannuskilpailukyvyn Saksan sisäiset devalvaatiot romuttivat.
Ruotsi vältti Saksan ja Suomen mokat
Suomen ja Ruotsin taloudet kasvoivat tasatahtia 1990-luvun puolesta välistä vuoteen 2009 asti. Sen jälkeen Ruotsin talous on kasvanut 14 prosenttia Suomea nopeammin ja ennusteiden mukaan Ruotsin etumatka Suomeen kasvaa kiihtyvällä vauhdilla.
Valtamedian luottoekonomistit väittävät, että Ruotsin talous on menestynyt Suomea paremmin porvarihallitusten kahden viime vaalikauden tekemien ”rohkeiden” työmarkkinauudistusten ansiosta. Heidän mielestään Ruotsin joustavammat työmarkkinat, vientiteollisuuden asettama palkka-ankkuri ja paikallisen sopimisen yleisyys ovat pitäneet huolen vientiteollisuuden hintakilpailukyvyn säilymisestä.
Samat taloustomppelit antavat myös ymmärtää, että Ruotsin talous on kasvanut viennin vetämänä. Heidän selityksensä eivät kuitenkaan perustu tosiasioihin.
Näyttöä Ruotsin talouden Suomea paremmasta kustannuskilpailukyvystä ei löydy OECD:n tilastoista eikä Ruotsin talous ole kasvanut viennin vetämänä, vaan kotimarkkinoiden kysynnän kasvu on pitänyt Ruotsin pinnalla.
Itse asiassa Ruotsi on kärsinyt eurokriisin aiheuttamasta vientikysynnän supistumisesta pitkälti samalla tavoin kuin Suomi. Ruotsissa heikon vientimenestyksen
aiheuttamaa kysyntävajetta ovat kompensoineet ostovoimaa kasvattaneet palkankorotukset ja elvyttävä finanssipolitiikka.
Ruotsissa kasvua ei tapettu finanssipolitiikkaa kiristämällä
Suomessa hallitukset ovat noudattaneet orjallisesti Saksan vaatimaa talouskuria. Vuodesta 2012 lähtien finanssipolitiikkaa on kiristetty keskellä taantumaa, minkä tuloksena talous vajosi uudestaan lamaan.
Se, että Ruotsi on finanssikriisin puhkeamisen jälkeen pärjännyt Suomea paremmin, ei johdu porvarihallitusten työttömyys- ja muuta sosiaaliturvaa heikentäneistä rakenteellisista uudistuksista, kuten ”talousviisaat” väittävät, vaan Ruotsin talouden pyörät ovat pyörineet Suomea vikkelämmin ennen kaikkea siksi, että Ruotsissa kasvua ei tapettu finanssipolitiikkaa kiristämällä.
Sipilän hallitus näyttää tarrautuneen Saksan lahkeeseen vielä edeltäjäänsä tiukemmin. Se jatkaa talouden kasvun jarruttamista leikkaamalla julkisia menoja ja pyrkii samaan aikaan puskemaan läpi Hartz-reformin mukaisia kansaa kahtiajakavia ja tuottavuuden kasvua hidastavia työmarkkinauudistuksia.
TCO:n raportti osoittaa, että Saksan työmarkkinauudistukset eivät kelpaa Pohjoismaille menestyksen eväiksi. Sen mukaan pitkälle kehittyneiden talouksien kilpailukykyä ei pystytä turvaamaan työehdoista ja sosiaaliturvasta tinkimällä, vaan luomalla edellytykset useamman ja entistä korkeamman tuottavuuden työpaikkojen syntymiselle. Siksi koulutuksella ja tutkimuksella tulee olemaan entistä suurempi merkitys tulevaisuudessa.
lehti 