Marjut Helmisen Appelsiinilehto-esikoisromaanissa lomittuvat sota-alueilla avustustyössä olleen suomalaisen erikoissairaanhoitajan Sinin ja Suomeen paenneen Palestiinan pakolaisen Fuadin kokemukset. Sini on toiminut avustustyöntekijänä sotatoimialueilla.
Siniä painavat nuoruuden kokemukset, jolloin hän koki suuren rakkauden, joka päättyi sodan jaloissa tuhoon. Hän uppoaa selvittämättömiin muistoihinsa Palestiinaan suuntautuneella työmatkalla neljännesvuosisata myöhemmin.
Hän ajautuu Gazaan, keskelle Israelin pommituksia. Tämä on hänelle liikaa, ja hän tempautuu traumojensa vietäväksi. Sinin aikaisemmat Beirutin kokemukset sekoittuvat nykyhetkeen hänen yrittäessään auttaa mielettömissä olosuhteissa Israelin hyökkäyksen uhreja Gazassa vuonna 2009.
Siviilien hätä ja vuosikymmeniä pitkittyneen konfliktin jäljet yhdistyvät Sinin omiin kokemuksiin ja suistavat hänet raiteiltaan. Hän käy keskustelua pommi-iskussa kuolleen miehensä Alin kanssa ystävälleen Fuadille lähettämissään sähköpostiviesteissä, joissa hän purkaa tuskaansa päättymättömästä sodasta.
Sinin ja Fuadin ystävyyden kautta Helminen kuvaa hienosti eri näkökulmista sodan julmaa arkea, traumaattisia kokemuksia ja pakolaisuuden synnyttämää ulkopuolisuutta.
Fuad pitää itsenään onnekkaana. Asiat ovat järjestyneet Suomessa, ja hänellä on koti, työtä taksinkuljettajana, vaimo ja lapset. Hänen vaimonsa Leila ei ole yhtä onnekas. Ennen aktiivisesta ja uteliaasta nuoresta naisesta tuli vieraassa maassa vetäytyvä. Hän kokee olevansa vain väliaikaisesti Suomessa.
Muistot hetkistä Beirutissa ennen pakoa aiheuttavat Fuadille vielä vuosienkin jälkeen häpeää ja painajaisia kunniattomuuden kokemuksista. Hän ei puolustanut vaimoaan ja syntymätöntä lastaan keskellä yötä tunkeutuneita aseistautuneita miehiä vastaan, jotka antoivat heille armon aikaa kolme päivää.
Fuadilla pakolaisuus on läsnä koko ajan. Hän pakeni vauvaikäisenä äitinsä sylissä Palestiinasta. Fuadin pitkäaikainen unelma matkasta Palestiinaan toteutuu, kun hän lähtee etsimään Palestiinan työmatkalla kadonnutta Siniä.
Hän täyttää myös Beirutissa pakolaisena elävän isänsä toiveen. Hän vie isälleen appelsiinipuun oksan tämän ennen pakolaisuutta omistamasta appelsiinipuulehdosta. Siirtotyöläiset ovat korvanneet alkuperäisasukkaat Isra-elin miehittämällä alueella.
Appelsiinipuulehtoon kiteytyvät ikävä ja kaipuu kotiin omille juurille sekä miehityksen synnyttämä epäoikeudenmukaisuuden tunne. Fuadin vanha isä aikoo viedä appelsiinipuun oksan hautaansa muistona kodistaan.
Helmisen teos on ajankohtainen. Rauha Lähi-idässä on edelleen kaukainen asia. Pakolaisina elää ennennäkemätön määrä, kymmeniä miljoonia ihmisiä, ja ihmiset pakenevat sotaakäyvistä maista.
Lähi-itää ja Palestiinan pakolaisten tuntoja kuvaava Appelsiinilehto voisi kertoa Syyrian pakolaisten ja siviilien arjesta, vaikka toki sotaan johtaneet syyt ovat erilaisia.
Ihmisten arjessa sodan keskellä, epävarmuudessa, peloissa ja sodan aiheuttamassa pakolaisuudessa löytyy yhtäläisyyksiä. Irrallisuus, ulkopuolisuus ja sodan traumat ja pelot seuraavat mukana. Eikä niitä pääse pakoon edes uudessa kotimaassa.
Helminen luovii onnistuneesti Lähi-idän vaikeassa poliittisessa tilanteessa, jonka hän tuntee toimittajan työnsä ja muiden työmatkojensa kautta erityisen hyvin. Hän välttää asettumasta yksioikoisesti kenenkään puolelle, vaikka sympatiat ovat päähenkilöiden kautta palestiinalaisten puolella.
Marjut Helminen: Appelsiinilehto. Minerva 2016. 283 sivua.
uutiskirje 