Viimeinen sana
Kaikki tiet eivät vieneet viime viikonloppunakaan Ouluun. Oma tieni vei Vaalimaan kautta Karjalan kannakselle juuri niihin paikkoihin, joissa tasan 72 vuotta sitten parikymppiset pojat kokivat maanpäällisen helvetin. Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi 9.6.1944. Järkyttävä tulivoima pirstoi eläväksi voimaksi kutsuttuja nuoria – enimmäkseen maanviljelijöitä ja työmiehiä – muun muassa Siiranmäessä, Kuuterselässä ja Äyräpäässä sekä tietysti Ihantalassa, jonka ”ihme” pelasti Suomen.
Kun vuonna 2016 ajelee satoja kilometrejä kannaksen teitä – jotka ovat muuten erinomaisessa kunnossa – ei voi kuin ihmetellä vielä entistäkin enemmän sodan järjettömyyttä. Suomen itärajalla on satoja kilometrejä hoidettua metsää, Venäjän länsirajalla hoitamatonta. Venäjän puolella siellä täällä on korkeiden aitojen takana rikkaiden hulppeita datshoja, mutta muuten ei asutuskeskusten ulkopuolella mitään.
Oliko turhempaa syytä tappaa ja tulla tapetuksi kuin kiista siitä, missä kohtaa raja tämän kaiken autiuden keskellä sijaitsee?
Sodalle oli tietysti muitakin syitä. Tuntemattoman sotilaan alikersantti Lahtinen sen sanoi Suomen kannalta kohtauksessa, joka julkaistiin vasta Sotaromaanissa:
Kunnanpösö tarttee korkeeta viljanhintaa ja mettäherrat näitä Venäjän korpia. Isot herrat tarttee kunniaa ja niitten huorrat jalokiviä ja turkiksia. Sitä varten täällä ihmisiä tapetaan.
Toisaalta Terijoella tajuaa, miten lähellä Suomen raja oli Pietari / Leningradia. Terijoki oli niin kuin Hyvinkää Helsingille, paikallisjunan reitin varrella eikä edes päätepysäkki. Neuvostoliitolla oli aihetta epäluuloon, että Suomen aluetta käytetään hyökkäykseen sitä vastaan. Neuvostoliitto ja natsi-Saksa olivat tosin liittolaisia vuonna 1939, mutta kumpikin tiesi, että se on vain väliaikaista ja ennen pitkää ne ajautuvat sotaan keskenään.
Vaikuttava kiertomatka toimi hyvänä pohjustuksena hallituksen turvallisuuspoliittiselle selonteolle, joka annetaan eduskunnalle vielä ennen kesätaukoa. Ennakkotietojen mukaan siinä korostetaan Suomen yhteyttä Yhdysvaltoihin ja Naton vakauttavaa merkitystä, arvostellaan Venäjää, mutta ei esitetä sotilaallista liittoutumista.
Parasta turvallisuuspolitiikkaa on taitava diplomatia.
Toiseksi parasta on oman alueellisen koskemattomuuden varmistaminen. Suomi ei saa enää koskaan joutua tilanteeseen, jossa voidaan epäillä sen alueen käyttämistä hyökkäykseen johonkin suuntaan – eikä itään eikä länteen.
Nato-jäsenyys toisintaisi vuoden 1939 asetelman. Vaikka itse sanoisimme, että emme hyökkää emmekä anna hyökätä kauttamme, vastapuoli ryhtyisi varautumaan hyökkäykseen.
Siksi ei Natolle merkitsee samalla kyllää omalle armeijalle ja sen riittävälle puolustuskyvylle. Aseistariisunnan aikaa ei ole näköpiirissä.
uutiskirje 
