Tuula Mäkipää, 74, on ollut vuoden verran puolisonsa Esko Mäkipään, 87, omaishoitaja.
– Mulla on tämä kova tärinä ja ollut kolme aivoinfarktia. Sanat eivät aina tule, Esko Mäkipää kertoo.
– Eskon puhe on vähän hakusessa, Tuula Mäkipää täsmentää.
Turha vihotella, kun toinen ei muista koko riitaa.
– Ja kävely on huonoa, Esko jatkaa.
Sitä ei huomaa Mäkipäiden päivälenkillä, kun Esko porhaltaa sauvojen kanssa Puotinharjun kävelyteitä.
Suurperhe
Urheiluseura Helsingin Jyry valvoi Pikkukosken uimarantaa Oulunkylässä 60-luvun alussa ja voimistelija Tuula oli siellä uimavalvojana. Sinne ilmestyi painonnostaja Esko Mäkipää sijaistamaan.
– Vaikka oli huono uimaan, Tuula Mäkipää naureskelee.
Siitä lähtien on pidetty yhtä. Esko teki lukkoja Wärtsilällä ja Tuula toimi ensin ostosihteerinä ja sitten myyntisihteerinä. Perheeseen syntyi poika ja tytär. Puotinharjuun Mäkipäät muuttivat vuonna 1964. Samassa, Wärtsilän työntekijöiden rakennuttamassa talossa he asuvat yhä.
Lapsenlapsia on kahdeksan ja lapsenlapsenlapsia neljä.
– Suurperhe, Esko Mäkipää sanoo.
Varsinkin ihan pienet, kuten kahdeksankuinen Ellen, ovat Esko Mäkipäälle tärkeitä.
– Me pidetään lapsista niin kovasti, hän toteaa.
Ja lasten nimet opetellaan joka päivä uudelleen.
Itse rakennettu mökki
Kesät Mäkipäät viettävät mökillä Hangon saaristossa. Paikka on Tuula Mäkipään perintöä, mutta Esko Mäkipää rakensi mökin.
– Vesi täytyy kantaa mökkiin, mutta saunalle on pumppu ja letku, Tuula Mäkipää kertoo.
Hän kantaa nykyisin veden, sillä Esko ei enää tartu asioihin vanhaan malliin. Eniten Tuula tänä keväänä jännitti sitä, miten Esko pääsee veneeseen ja pois siitä.
– Hyvin menee. Kai se johtuu vuosien kokemuksesta, hän kertoo.
Lapset ovat vaatineet, ettei pariskunta menisi keskenään mökille eikä ainakaan olisi siellä yhtä pitkiä aikoja kuin aiemmin.
– Olen sanonut, että me olemme siellä juuri niin pitkään kuin meille sopii. Jos jotain sattuu, se voi sattua missä vain. Ja viidessä minuutissa me saamme avun saareenkin, Tuula Mäkipää sanoo.
– Tykkään, että Esko on sen verran iäkäs, että loppuelämässä täytyy olla niitä asioita, joita hän haluaa. Mökillä hän viihtyy.
Neuvo lääkäreille
Tuula Mäkipää toteaa kuitenkin, että nyt vietetään ehkä viimeisiä kesiä saaressa. Hän huomasi muutoksia puolisonsa muistissa kuutisen vuotta sitten, mutta lääkärit arvioivat miehen olevan kunnossa.
– Sen neuvon annan lääkäreille, että kuunnelkaa omaisia. Läheiset kyllä huomaavat, kun muutos alkaa, Tuula Mäkipää sanoo.
Esko Mäkipään on todettu kokeneen kolme aivoinfarktia, mutta ei tiedetä, koska ne ovat tapahtuneet. Vaimo arvelee, että viime syksynä saattoi olla neljäs infarkti. Esko sairastaa myös diabetesta ja viime vuosina hänellä on ollut vaikeuksia tasapainon kanssa.
Kolmisen vuotta sitten Esko Mäkipää pääsi vihdoin muistitesteihin. Tuloksia pidettiin kohtuullisen hyvinä. Vaimon mielestä se ei ollut totuus.
– Yritin puhua lähetettä eteenpäin, mutta en onnistunut, hän kertoo.
Hän oli kuitenkin sinnikäs ja vaati vuoden kuluttua uuden muistitestin.
– Sain melkein riidellä lääkärin kanssa, että sain lähetteen.
Sen jälkeen asiat ovat edenneet hyvin. Laakson sairaalan geriatrian poliklinikalta saatiin Eskolle nopeasti diagnoosi ja sitten Tuulalle myönnettiin omaishoitajuus.
Omaishoitajaksi
Omaishoitajuuden virallistaminen helpottaa arkea. Mäkipäiden asuntoon on saatu apuvälineitä, perheessä käy toimintaterapeutti kerran kuussa ja pariskunta pääsi omaishoitajien ja potilaiden vertaiskurssille.
– Itse ei tule ajatelleeksikaan, mitä kaikkea voi tarvita, Tuula Mäkipää sanoo: Kurssilla tuli oppia käytännön asioiden, kuten pankkiasioiden hoidosta. Tuli myös tietoa dementiasta ja sen vaikutuksesta parisuhteeseen. Tuli vertaistukea.
Nyt Tuula Mäkipää saa omaishoidon tukea ja vapaapäiviäkin voi hakea.
– Olemme puhuneet, että Esko menisi syksyllä puolipäivähoitoon, jotta minulle jää aikaa hoitaa asioita ja itseäni. Hän ei tosin haluaisi, Tuula sanoo.
Sitä kaikki tahot hokevat Tuulalle: Huolehdi itsestäsi. Muuten et jaksa.
Hän toteaa, että voi suhteellisen hyvin.
– Mutta kyllä tämä aika paljon vaatii, vaikka Esko ei ehkä ymmärrä sitä.
Nukkuminen on huonoa, koska tulee seurattua kaatumisvaarassa olevan puolison öisiä vessareissuja. Koko ajan pitää olla saatavilla ja tehdä kaikki kotityöt.
Tuula Mäkipää ei ylipäätään uskalla jättää Eskoa yksin kuin hetkeksi, koska on vaara, että tämä kaatuu. Esko Mäkipää ei haluakaan jäädä yksin.
– Joka kerta, kun lähden yksin kauppaan, hän huikkaa perääni, että älä ole kauaa, ja juoksujalkaa yritän käydä, Tuula kertoo.
Oma hetki illalla Eskon mentyä nukkumaan on tärkeä.
– Tarvitsen sen joka päivä, Tuula Mäkipää toteaa.
Se alkaa iltauutisten jälkeen.
– Menen nukkumaan puoli kymmenen maissa illalla. Meillä minä olen illan torkku ja tuo on aamun virkku, Esko Mäkipää sanoo ja korjaa:
– Ei kun aamun torkku.
Tunteiden vuoristorata
Tuula arvioi, että Eskon sairastuminen on lähentänyt pariskuntaa.
– Esko halaa enemmän kuin aiemmin ja minä yritän siihen vastata, hän kertoo.
Muutenkin tunteet ovat pinnalla. Esko saattaa itkeä.
– Ristiäisissä tuli itku, kun Esko ei muistanut sanoja lauluun, jota laulettiin yhdessä.
On myös mielialan vaihtelua. Esko on kiltti, mutta äkkipikainen ja saattaa nopeastikin sormi pystyssä torua puolisoa.
– Hän myös leppyy nopeasti ja nykyisin viiden minuutin kuluttua ei edes muista suuttuneensa.
Tuula toteaa, että välillä hänen täytyy antaa myös itselleen oikeus olla vihainen Eskolle.
– Saatan mennä ulos ja todeta aika pian, että on turha vihotella, kun toinen ei muista koko riitaa.
Avoimesti sairaudesta
Esko Mäkipää puhuu sairauksistaan avoimesti. Myös vaimo puhuu niistä.
– Jotkut salaavat oman tai puolison sairauden, mutta mitä mieltä siinä on? Ei sairaudelle voi mitään. Minkä ihmeen takia sitä pitäisi piilottaa? Tuula Mäkipää kysyy.
– Itselläkin on helpompaa, kun siitä puhuu.
Tuula Mäkipää toteaa, että ei kannata murehtia.
– Jaksaa paremmin, kun on positiivinen.
Iloisesta asenteesta ja hellästä otteesta huolimatta huoli painaa kumpaakin puolisoa.
– Mutta olen ajatellut, että otamme päivän kerrallaan. Elämä vie ja tuo, Tuula sanoo.
Esko suree, että joutuuko hän jossain vaiheessa hoivakotiin.
– Sanon hänelle, että hoidan häntä niin kauan kuin jaksan eikä sen pidemmälle kannata ajatella.
Eskon toinen huoli on se, että kuka hoitaa Tuulaa, jos tämä alkaa unohdella.
– Sanon, että ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan eikä sitäkään kannata miettiä nyt. Eletään niillä ehdoilla, mitä on, ja ollaan tyytyväisiä pienistä ilon hetkistä.
– En osaa surra tätä, mutta jollain lailla se ottaa voimille eikä varmasti helpotu jatkossa. Silti minulla on ainakin vielä sellainen olo, että saan apua yhteiskunnalta, kun tarvitsen sitä.
Portaita ja merisäätä
Tuula Mäkipää arvioi, että aviomies on sopeutunut sairauteensa.
– Hän ymmärtää, ettei pysty enää tekemään kaikkea, mitä ennen, vaikka välillä yrittää. Ja hän ymmärtää, että laiturille ei saa mennä yksin.
Esko Mäkipää tekee itse niin paljon kuin pystyy. Apua hän tarvitsee jalkojen pesemisessä, koska ei pysty kumartumaan. Ja portaiden kiipeämisessä. Vaimo kiipeää aina perässä, jotta voi olla ottamassa vastaan, jos Esko horjahtaa. Vetoketjuja ja nappeja vaimo välillä laittaa kiinni.
– Portaiden kiipeäminen tekee hyvää. Ajatus on, että hän tekee kaiken niin kauan kuin pystyy. Pukeutuu itse, vaikka siihen menee aikaa. Aikaahan meillä on. Syö itse, vaikka ruokalista on paidan rinnuksilla. Mutta meillähän on pesukone.
Esko lukee lehden.
– Siinä menee pitkä tovi, Tuula kertoo.
Esko katsoo kaikki uutislähetykset telkkarista ja kuuntelee merisään radiosta. Se on tärkeä.
uutiskirje 
