Turkin vallankaappausyritystä ja Turkin armeijan roolia voi olla vaikea ymmärtää, kirjoittaa Politiikasta.fi-verkkolehden päätoimittaja Johanna Vuorelma.
Siksi voi olla yhtä vaikeaa tietää, miten asiaan pitäisi suhtautua. Periaatteessa vallankaappaus täytyisi tuomita.
”Vallankaappausta yrittänyt Rauha kotona -ryhmittymä toisti julistuksessaan Atatürkin periaatteita, joihin kuuluu myös demokratia. Vaaleilla valittua hallitusta ei 2010-luvun demokratiassa enää voi kumota kaappaamalla valtaa, vaikka se harjoittaisi epädemokraattista politiikkaa.”
Vuorelman mukaan asia ei silti ole yksinkertainen. Ulkopuoliset joutuvat taiteilemaan suhtautumisessaan Turkkiin.
”Tässä piilee paradoksi, jonka äärellä eurooppalaiset joutuvat tasapainoilemaan vielä pitkään. On selvää, että demokratiaa ei voi puolustaa epädemokraattisin keinoin. Mutta mitä on tehtävissä, jos demokraattisesti valittu hallinto rapauttaa demokratiaa, tukahduttaa sananvapautta, keskittää valtaa itselleen ja rajoittaa kansalaisoikeuksia, Vuorelma kysyy.
Saattaa tulkita tukena vallalle
Vuorelman mukaan vallankaappausyrityksen tuomitseminen osoittaa, että demokratialla on vahva kannatus Turkissa.
Vuorelma huomauttaa, että nykyään armeijan on lähes mahdotonta asemoitua länsimaisten arvojen puolustajaksi.
Vallankaappausyritys herättää kuitenkin kysymyksiä demokratian olemuksesta. Vuorelma miettii, että puolustaako Turkin hallinto demokratiaa vallankaappausyrityksen jälkeen.
Vuorelman mielestä Turkin vaara on itsevaltainen presidentti Recep Tayyip Erdoğan, joka saattaa tulkita vallankaappausyrityksen laajan tuomitsemisen kotona ja ulkomailla tukena vallalleen eikä demokraattiselle hallintotavalle.
”Itsevaltaisesti johdetussa maassa vallankaappaus voi tarkoittaa yhtä synkkää tulevaisuutta kuin epäonnistunut vallankaappaus. Erdoğan julisti jo vallankaappausyrityksen aikana, että syylliset saavat maksaa kovan hinnan.”
Aiempina vuosikymmeninä poliittinen sekasorto Turkissa on aiheuttanut vainoa.
”Tähtäimessä ovat olleet niin toimittajat, tutkijat, tuomarit, kansalaisaktivistit kuin rivikansalaisetkin.”
Uskonto palannut julkiseen tilaan
Vuorelman mukaan armeijan rooli Turkin politiikassa on poikkeuksellinen.
”Sitä ei voi ymmärtää eurooppalaisen yhteiskuntajärjestelmän kautta.”
Vuorelman mielestä Turkkia voi ymmärtää edelleen Turkin tasavallan perustajan Mustafa Kemal Atatürkin 1920-luvulla kehittelemien oppien kautta.
Opin ydin on maallisuuden periaate, jonka nykyinen 2000-luvun alussa valtaan tullut islamilaismielinen AKP-hallinto on haastanut. Uskonto on palannut julkiseen tilaan, josta se on yritetty erottaa tasavallan perustamisesta vuodesta 1923 lähtien.
Atatürkin Turkissa armeijasta tuli maallisen ja kansallismielisen järjestyksen suojelija. Tästä syystä armeija on nähnyt perustuslailliseksi velvollisuudekseen tarvittaessa kumota vaaleilla valittu hallinto.
Vuorelma huomauttaa kylmän sodan aikaisten vallankaappausten liittyneen erityisesti vasemmistolaiseen liikehdintään. Kylmän sodan jälkeen poliittisesta islamista on tullut yhä enemmän uhka kemalismin aatteelle.