Pintaa syvemmältä
Länsi-Ukrainassa vaikuttaneet kansallismieliset liikkeet ONU ja UPA ovat olleet huonossa maineessa paitsi Itä-Ukrainassa, myös Puolassa ja Venäjällä. Syy on lähinnä niiden väkivaltainen historia.
Presidentti Viktor Juštšenko pyrki vuonna 2010 parantamaan liikkeiden mainetta julistamalla ONU:n johtajan Stepan Banderan ja UPA:n komentajan Roman Šuhevytšin Ukrainan sankareiksi ja perustamalla Kansallisen muistin instituutin (UINM). Hänen seuraajansa Viktor Janukovytš perui sankarijulistukset, mutta instituutti jäi toimimaan ja sai Maidanin vallankumouksen jälkeen johtajakseen nuoren historiantutkijan Volodymyr Viatrovytšin.
Viatrovytšilla on vakaa käsitys toisten kansojen pahuudesta.
Tämä Lvivissä koulutuksensa saanut tutkija oli jo ehtinyt toimia sekä yksityisten perustamassa vastaavassa järjestössä (TsDVR) että Ukrainan salaisen poliisin (SBU) arkistossa. Kansallisen muistin instituutissa hän ryhtyi heti toimiin tämän muistin muokkaamiseksi, muun muassa panemalla alulle suuren lainsäädäntöprojektin, joka tuotti tulosta 9.4.2015 parlamentin hyväksyessä neljän lain nipun. Niillä säädetään varsin pitkälle, mitä mieltä pitää olla Ukrainan 1900-luvun historiasta ja mitä siitä ei saa sanoa julkisesti.
Lainsäädäntöä ei edeltänyt minkäänlainen julkinen keskustelu. Myöskään parlamentissa ei keskusteltu laeista, vaan hyväksyttiin ne yhtenä nippuna. Vasta jälkeenpäin syntyi kriittistä keskustelua, jossa kysyttiin, eikö nyt luotu historiakäsitys ole yhtä totalitaarinen kuin sitä edeltänyt sosialistinen.
Laki 1 tuomitsee kommunisti- ja natsihallinnot Ukrainassa ja kieltää niihin liittyvät symbolit, niiden johtajille pystytetyt patsaat, heidän puheidensa toistamisen sekä heihin liittyvät paikan- ja kadunnimet. Rikkomuksista voi seurata 5 vuotta vankeutta.
Laki 2 kieltää neuvostohistorian nimikkeen ”suuri isänmaallinen sota”, joka jättää pois Saksan ja Neuvostoliiton aseveljeyden ajanjakson. Laki sallii vain nimikkeen toinen maailmansota. Laki kieltää myös tämän sodan ”väärät tulkinnat”.
Laki 3 luettelee järjestöjä, jotka taistelivat Ukrainan itsenäisyyden puolesta 1900-luvulla ja julistaa itsenäisyyden syntyneen suoraan näiden toiminnan tuloksena. Näissä järjestöissä toimineilla henkilöillä ja heidän perheenjäsenillään on oikeus valtion ja kuntien sosiaalisiin etuihin. Näitä henkilöitä on kunnioitettava toiminnastaan. Epäkunnioittava käyttäytyminen heitä kohtaan on rangaistava teko.
Laki 4 määrää SBU:n arkistojen siirrosta UINM:lle.
Näistä laeista kolmas on tärkein. Se julistaa ONU:n ja UPA:n toiminnan luonteeltaan sankarilliseksi ja kieltää niiden arvostelun. Tämän lain mukaan näiden ja vastaavien järjestöjen toiminnan suorana tuloksena on vapaa Ukraina. Aikakauslehti Krytykassa käydyssä keskustelussa tutkija Myhailo Hauhman katsoi, että joka sellaista väittää, ei ymmärrä Ukrainan 1900-luvun historiaa. Mutta ehkä juuri sen vuoksi haluttiin säätää laki tällaisesta syy-yhteydestä.
Tällaisella tulkinnalla työnnetään kokonaan syrjään pohdinnat ONU:n yksittäisistä murhista 1930-luvulla ja UPA:n joukkomurhista 1940-luvulla. Hauhman kysyykin: onko keskustelu esimerkiksi Volynian joukkomurhista ja muista ihmisoikeusrikkomuksista sallittua, vai tulkitaanko se Ukrainan itsenäisyystaistelun halventamiseksi?
Viatrovytšin sanotaan myös käyttäneen asemansa ONU:a ja UPA:ta raskauttavien asiakirjojen piilottamiseksi tai pesemiseksi maan arkistoissa. Jotkut ukrainalaiset historiantutkijat ovat nyt tulleet varovaisiksi, eivätkä halua riskeerata mahdollisuuksiaan saada asiakirjoja käyttöönsä.
Ei siten ole outoa, että laajin tutkijoiden protesti tätä lainsäädäntöä vastaan syntyi Ukrainan ulkopuolella. Jo viikkoa parlamenttikäsittelyn jälkeen noin 70 Ukraina-tutkijaa lähinnä lännestä – mutta jokunen myös Ukrainasta – julkaisi kirjeen, jossa he pyysivät, ettei presidentti Petro Porošenko allekirjoittaisi lakeja 1 ja 3, koska ne loukkaavat mielipidevapautta ja yleiseurooppalaisia arvoja. Kirjeellä ei kuitenkaan ollut vaikutusta.
Viatrovytš vastasi tähän esittäen, että neuvostoajattelu on ollut erikoisen vahvaa Donbasin alueella ja Krimillä, minkä vuoksi Venäjä on pystynyt siellä mobilisoimaan väkeä vastustamaan Kiovan politiikkaa. Näin varmaan onkin, mutta Viatrovytš ei näytä, miten lainsäädännöllä voisi pienentää turvallisuuspoliittista riskiä. Kirjeen alulle pannut kanadalainen David Marples vastasi, ettei ihmisten vakaumuksia voi muuttaa hetkessä – se käy ainoastaan vähitellen ja asteittain.
Viatrovytš ei usko siihen, ja hänellä on vakaa käsitys toisten kansojen pahuudesta. Kun todettiin, että Šuhevytš oli palvellut saksalaisia tuhansia siviilejä Valko-Venäjällä murhanneen poliisipataljoonan komentajana, Viatrovytš vastasi: ”Onko mahdollista pitää puolalaisia tai valkovenäläisiä rauhallisena väkenä, jos he päivisin tekevät työtä tavallisina kyläläisinä, mutta iltaisin aseistautuvat ja hyökkäävät kylään?”
uutiskirje 
