Suomen uudenlainen kehityspolitiikka ei välttämättä vähennä köyhyyttä ja epätasa-arvoa vaan seuraukset voivat olla jopa päinvastaiset. Näin toteaa Turun yliopistossa 19.8. tarkastettavassa väitöskirjassaan filosofian maisteri Lauri Hooli.
Hoolin mukaan Suomen kehityspolitiikassa on tapahtunut nopeita muutoksia sekä kehitysavun määrässä että sen sisällössä. Valtio leikkaa 40 prosenttia ennen kaikkea köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseen kohdistuvaa kehitysapua ja samaan aikaan tuki yritysten kehitysmaihin kohdentuvaan riskirahoitukseen on ollut tuntuvassa kasvussa.
Köyhien perustarpeisiin suunnatun kehitysavun suosio on vähentynyt. Uusi kehityspolitiikka painottaa teknologian kehittämistä, innovaatiojärjestelmien rakentamista sekä maiden välisten kauppasuhteiden tiivistymistä, Hooli toteaa väitöskirjassaan, joka käsittelee innovaatiojärjestelmien kehittämistä Namibiassa ja Tansaniassa suomalaisen kehityspolitiikan näkökulmasta.
Innovaatiojärjestelmien luomisella tai teknologiavetoisella kehitysyhteistyöllä ei Hoolin väitöskirjan mukaan ole suoraa vaikutusta kehityspolitiikan pitkän aikavälin tavoitteisiin köyhyyden ja epätasa-arvon vähentämisestä, jollei innovaatiojärjestelmää ole kehitetty erityisesti näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Vaarana hän pitää, että korkeaa osaamista ja taloudellista pääomaa vaativa innovaatiotoiminta ja kansainväliset kauppasuhteet lisäävät maiden sisäistä epätasa-arvoa hyötyjen kerääntyessä harvoille ja talouskasvun nostaessa markkinahintoja. Lisäksi uusilla innovaatioilla on mahdollista korvata matalan osaamisen työpaikkoja esimerkiksi maataloudessa ja palvelusektorilla, jotka ovat työllistäneet kehitysmaiden köyhiä.
Suomi uuden kehityspolitiikan edelläkävijä
Uudenlaista kehityspolitiikkaa on perusteltu sen myönteisellä vaikutuksella alueiden talouskasvuun ja työllisyyteen, mutta myös avunantajamaiden tavoitteilla oman vientinsä edistämisestä. Lisäksi uusien teknologisten sovellusten odotetaan helpottavan kehitysmaiden ihmisten arkea. Samantapaiset instrumentit ovat olleet kehittyneiden maiden aluekehityksen ja talouskasvun vetureita jo pidempään.
– Suomi on ollut uuden kehityspolitiikan edelläkävijä. Esimerkiksi Namibiassa ja Tansaniassa se on ollut yksi innovaatiojärjestelmäkehityksen päätukijoista, Hooli sanoo.
Hoolin väitöskirjan mukaan Namibiassa ja Tansaniassa on viime vuosina onnistuttu useiden innovaatiojärjestelmälle keskeisten politiikkaohjelmien luonnissa. Tosin niiden toteutuminen on ollut hidasta ja epävarmaa. Maiden heikkojen koulutusjärjestelmien sekä osaajien puutteen vuoksi, niiltä on puuttunut teknologiapohjaisten innovaatioiden luontiin tarvittava tieto-taito. Myös innovaatio-ohjelmien strateginen suuntautuminen on ollut epävarmaa ja strategioilta on puuttunut selkeä visio.
Pahimmassa tapauksessa tämä voi Hoolin mukaan johtaa kalliisiin hukkainvestointeihin ja vähäisten resurssien tuhlaamiseen aloille, joilla kyseisillä mailla ei ole menestymisedellytyksiä.
Haasteena on innovaatio-vetoisen aluekehityksen juurtuminen osaksi paikallisyhteisöjen arkipäivää
Tavoitteena kilpailukykyiset yksilöt
Viime vuonna kuusi kahdestatoista maailman nopeimmin kasvavasta taloudesta sijaitsi Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Talouskasvun tuomat hyödyt eivät kuitenkaan ole jakautuneet alueella tasaisesti, vaan rikkaiden ja köyhien välinen kuilu maiden sisällä on kasvanut.
Samanaikaisesti kansainvälisessä kehityspolitiikassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Eteläisessä Afrikassa on Hoolin mukaan tarve uusille prosesseille innovaatiojärjestelmäkehityksen juurtumiseksi paikallisyhteisöihin. Asiaan ei kuitenkaan ole vielä kiinnitetty tarpeeksi huomiota.
Onnistuneena esimerkkinä paikallislähtöisestä innovaatiotoiminnasta hän pitää Suomen ulkoministeriön tukeman avoimiin työtiloihin pohjautuvan Living Lab -verkoston luomista Tansaniaan. Living Labit ovat avoimia työtiloja, joiden keskeinen tarkoitus on lisätä yhteisöjen omaa kapasiteettia ratkaista ongelmia. Niissä opetetaan pääasiassa työttömille ja kouluttamattomille nuorille yrittäjyyteen liittyviä taitoja, sosiaalisen median käyttöä ja tietotekniikkaa sekä kehitetään köyhyydestä ja arkipäivän haasteista kumpuavia uusia liikeideoita.
– Innovaatiopohjaista kehitystä tukeva kehityspolitiikka käsittää köyhyyden uusiin innovaatioihin ja liikevoittoon tähtäävinä taloudellisina mahdollisuuksina. Useasti tämän kehityksen tavoitteena on enneminkin tuottaa menestyviä, yrittäjähenkisiä ja kilpailukykyisiä yksilöitä, jotka pärjäävät omillaan ilman yhteiskunnan tukea, kuin auttaa paikallisyhteisöjä yhteisten tavoitteidensa saavuttamisessa, Hooli sanoo.
lehti 