Pekka Lehtosen nimi tuli Kansan Uutisten lukijoille hyvin tutuksi 1980- ja 1990-luvuilla. 1980-luvulla hän seurasi KU:n Moskovan kirjeenvaihtajana Neuvostoliiton kuolinkouristuksia ja seuraavalla vuosikymmenellä kertoi uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäisistä askelista.
Ensi kerran Tallinnaan hän asettui paljon aiemmin ja silloin tehtävänä oli propaganda, myönteisen kuvan antaminen Neuvosto-Virosta Tallinnan radion suomenkielisessä toimituksessa. Työhön vuonna 1966 parikymppisen Pekka Lehtosen valitsi SKP, joka sopi työehdoista NKP:n kanssa. Kommunistisen puolueen jäsenyys oli yksi työhön pääsyn ehdoista.
Vuosiaan Tallinnassa ja Moskovassa Lehtonen muistelee kirjassa Tehtävä Tallinnassa – Neuvostopropagandaa ja itsenäisyysinnostusta.
Käkikellotehtaalla Leninin syntymän satavuotisjuhlasta vuonna 1970 tehtiin iso vitsi.
Alaotsikon jälkimmäinen osa viittaa siihen, että hän seurasi Viron itsenäistymistä aitiopaikalta työskennellessään uudelleen Tallinnan radiossa. Ensimmäinen taas siihen, että Lehtonen sanoo suoraan tehtävänsä olleen propaganda, joka muuttaa suomalaisten käsityksiä sosialismista myönteisemmiksi.
1960-luvun tehtävässään Lehtonen katsoo epäonnistuneensa. Propaganda oli Neuvostoliiton elintason kaunistelua, mutta propagandalla ei muuteta mustaa valkoiseksi, ja neuvostojärjestelmä pakotti vaikenemaan monista asioista, hän kirjoittaa.
Virolaista varjonyrkkeilyä
Paljastukset propagandasta ja toimitukseen kohdistuneesta sensuurista jäävät lopulta aika kesyiksi. Kiinnostavampia ovat Lehtosen kuvaukset elämästä Neuvosto-Virossa, jota hän kuvaa varjonyrkkeilyksi. Virossa Moskovalle haluttiin näyttää, että määräyksiä totellaan, mutta samaan aikaan Tallinnassa käytettiin hyväksi kaikki mahdollinen liikkumatila.
Vappu- ja vallankumouksen vuosipäivän kulkueet olivat eräänlaista katuteatteria. Rituaaliin oli pakko osallistua, mutta samalla naurettiin puolueelle, valtiolle ja itselle.
Käkikellotehtaalla Leninin syntymän satavuotisjuhlasta vuonna 1970 tehtiin iso vitsi. Edellisenä vuonna Laulujuhlien satavuotistapahtumassa annettiin Moskovalle tarpeeksi periksi, että päästiin esittämään maan oman kulttuurin ja kielen voimaa. Sen huipentumana laulettiin yhdessä Mu isamaa on minu arm (Isänmaani on rakkauteni).
Tšekkoslovakian miehitys elokuussa 1968 kiristi tunnelmaa myös radiotalossa. Suomenkielinen toimitus kapinoi sen verran kuin tuohon aikaan oli mahdollista korostamalla uutissähkeissä, että teksti on virallisen uutistoimisto Tassin, ei lukijan oma mielipide. Suorien lähetyksen kerrokseen ilmestyi KGB:n mies varmistamaan, ettei provokaatioita esiinny.
Ihanteet yhtä, toteutus toista
Painavimmillaan kokenut ulkomaankirjeenvaihtaja on vetäessään yhtäläisyyksiä Neuvostoliiton ajoista tämän päivän Venäjän toimiin Ukrainassa ja Krimillä.
Jännittävimmillään hän taas kertoo elokuun 1991 dramaattisista hetkistä Tallinnan radiotalossa Gennadi Janajevin juntan kaappausyrityksen aikana sekä Viron itsenäisyysjulistuksen jälkeisistä hetkistä saman vuoden syyskuussa. Silloin neuvostojoukot keskeyttivät tv-lähetykset joksikin aikaa.
Monia vuosia Neuvostoliitossa asuneen Lehtosen yhteenveto Neuvostoliitosta on murheellinen. Yhteiskunnan ihanteita olivat työ, tasa-arvo ja solidaarisuus. ”Kaikkien näiden ihanteiden toteuttamisessa epäonnistuttiin täydellisesti”, hän kirjoittaa.
Ei mikään muukaan yhteiskunta pysty toteuttamaan ihanteitaan täydellisesti, mutta Lehtosen mukaan Neuvostoliitossa ei edes yritetty. Päämääriin pyrittiin vain puheissa ja propagandassa.
Kirja onkin kuvaus myös hänen omien illuusioittensa katoamisesta. Todellisuuden avautumisesta hän kirjoitti jo 1980-luvun lopulla monissa Kansan Uutisten jutuissaan. NKP:n kansainvälisen osaston Suomen osaston johtajalta Vladimir Fjodorovilta tuli moitteet vielä 1989, mutta KU:n johto kehotti olemaan välittämättä niistä.
Tallinnan radion suomenkieliset lähetykset loppuivat 28.8.1998.
Tehtävä Tallinnassa. Pekka Lehtonen. Into, 265 sivua.
uutiskirje 
