Liika vastuu lapsena kouli Anna-Liisa Hyvösestä inhimillisen johtajan

Anna-Liisa Hyvönen kohosi poliittisten vankien tyttärestä ja ”lapsiyksinhuoltajasta” valtakunnan huipulle. Entinen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveystoimesta vastaava Helsingin apulaiskaupunginjohtaja pudistelee päätään nykyhallituksen yksityistämisintoa seuraillessaan.

– Tuntuu siltä, että kaikki se, mikä silloin rakennettiin, raunioitetaan nyt.

Kun Anna-Liisa ”Lili” Hyvönen jäi eläkkeelle Helsingin apulaiskaupunginjohtajan virasta vuonna 1989, hän sai läksiäislahjaksi kirjan. Kovakantiseen opukseen oli koottu paitsi kollegojen ja alaisten kirjoituksia hänestä, myös puheita. Kirjan johdannon perusteella Hyvönen oli työssään enemmän kuin pidetty – esipuheen kirjoittaja naljailee ilkikurisesti nauttivansa kirjan sallimasta ”henkilöpalvonnasta”, jota Hyvönen aikanaan niin vierasti.

Johdannossa kehutaan myös Hyvösen charmia.

Charmi on epäilemättä tallella ja täyttää tilan, kun Hyvönen muistelee elämäänsä kauniissa kodissaan senioritalossa Helsingin Malmilla. Lapsuus punavankien tyttärenä, uskomaton sinnikkyys opinnoissa, vuodet ulkomailla Demokraattisen nuorison maailmanliiton sihteerinä, nousu eduskuntaan ja sittemmin ensimmäiseksi naispuoliseksi kaupunginjohtajaksi, viidentoista terveyskeskuksen perustaminen, mielisairaiden avohoidon sinnikäs eteenpäin vieminen – ja perhe, puoliso Paavo ja kolme poikaa. Kuulija ei voi olla huvittumatta, kun Hyvönen vakavin ilmein pohdiskelee, että mitähän jäi elämättä.

– Olen varmaan elänyt tylsästi ja jättänyt asioita myös kokematta, kun olen ollut tässä putkessa.

Salaa oppikouluun

”Putkeen” joutuminen ei ollut Kalliossa kasvaneen Hyvösen oma valinta. Hän joutui vastuuseen pienemmistä sisaruksistaan jo kahdeksanvuotiaana, kun äiti elätti perhettä pyykkärinä isän istuessa poliittisena vankina Tammisaaressa. Lapsuuttaan hän ei kuitenkaan muistele kurjuuden kautta. Määrätietoisuus oli verissä.

– Naapurissa asui vähän varakkaamman työläisperheen tytär, joka ilmoitti menevänsä oppikoulun pääsykokeisiin. Minä en ollut koko oppikoulusta kuullutkaan, mutta halusin mukaan ja meninkin, salaa vanhemmiltani.

Äiti ei lainkaan ilahtunut kuultuaan tästä, ja lähti tomerasti tyttären kanssa tyttönorssiin hakemaan papereita pois. Äiti julmistui lisää nähdessään, että tytär pääsi sisään toiseksi parhain pistein.

– Rehtori sai äidin leppymään kerrottuaan, että pääsen vapaaoppilaaksi.

Kouluvuodet eivät olleet yksinomaan helppoja. Koulussa Hyvönen oppi vetämään roolia.

– Luokkatoverien kanssa piti näytellä iloista vekkulia. Kukaan ei arvannut, millaiset kotiolot minulla oikeasti oli. Silloin opin näyttelijäksi ja roolia jouduin usein elämässäni vetämään, hän hymähtää.

Kirjeenvaihto vankilaan vei politiikkaan

Ylioppilaaksitulon jälkeen Hyvönen hakeutui yliopistoon. Alun perin hän haaveili tuomarin urasta, mutta tajusi pian, että tuomarinvirat jaetaan sopiville henkilöille, mitä ei avoimen vasemmistolainen vankien tytär ollut. Hyvönen päätyi päivätöihin työvoimatoimistoon ja huoneenvuokralautakuntaan, ja opiskelemaan iltaisin latinaa, englantilaista filologiaa ja sosiologiaa.

Kotitaustastaan huolimatta Hyvösellä ei ollut alun perin aikomuksia poliittiselle uralle. Sattuma puuttui taas kerran peliin. Hyvösen äiti istui sotavuosina Hämeenlinnan vankilassa, jonne tytär kirjoitti kerran viikossa perheen kuulumiset lievittääkseen äidin ikävää.

Nuo nuoren tytön kirjeet olivat naisvangeille henkireikä ja ikkuna normaaliin elämään. Kun naisvangit sodan jälkeen purkautuivat ulos Hämeenlinnan junasta, yksi jos toinenkin kiiruhti syleilemään Anna-Liisa Hyvöstä kuin tuttua ja läheistä.

Ja kun sodan jälkeen vasemmisto aloitti aktiivisen poliittisen toimintansa, vankilassa istuneet valitsivat Hyvösen moniin luottamustehtäviin – yksinkertaisesti siksi, etteivät aikanaan vangitut paljon muuta väkeä vankilan ulkopuolelta tunteneet. Yksi näistä naisista oli Hertta Kuusinen, jonka elämää Hyvönen seurasi läheltä.

Kuusinen ja Hyvönen pysyivät hyvinä ystävinä, vaikka Hyvöstä häiritsi kovasti se, että hänen noustessaan eduskuntaan vuonna 1972 häntä pidettiin Kuusisen perintöprinsessana. Eduskuntatyöhön totuttuaan Hyvönen kuitenkin jopa tykästyi politiikkaan.

Kaikkiaan hän muistelee sodanjälkeisiä vuosia ”fantastisena hyvän yhteiskunnan rakentamisen aikana”.

”Puolueet ovat kriisissä”

Helsingissä Hyvönen muistetaan ennen muuta työstään apulaiskaupunginjohtajana. Peräti 15 terveysasemaa sekä mielisairaiden avohoidon dramaattinen parantaminen ovat meriittejä, jotka eivät unohdu.

Nykypolitiikkaa hän seuraa ymmällään.

– On katkeraa katsoa, miten kaikki se, mitä silloin rakennettiin, raunioitetaan. Terveydenhuolto yksityistetään, miksi? Pakolaisten kohtelu on hirvittävää. 1970–80-luvut olivat antoisaa aikaa, rakensimme yksissä tuumin hyvinvointivaltiota. Kuinka sen nyt käy?

Hyvönen sanoo toivovansa, että nykypolitiikkaa vastustavat ihmiset aktivoituisivat ruohonjuuritasolla. Hänen mielestään puolueet ovat kriisissä.

Ihmiselämälle tärkeät asiat Hyvönen pystyy nimeämään nopeasti.

– Perhe, joka pysyy yhdessä. Jokaiselle kykynsä mukainen koulutus ja työ. Tilaisuus osallistua niiden asioiden ajamiseen, joilla mahdollistetaan se, että huono-osaisemmat saavuttavat jotain arvokasta. Ja lisäksi toverisuhteet. Yhdessäolo, illanvietot ja miksei myös tanssiminen.