Liisa Kaski
Helsinkiläinen 38-vuotias akateeminen sekatyöläinen, lähinnä kääntäjä-tutkija.
Tutkija Liisa Kaski, kerrot antiikin eläinoikeuskeskustelusta Animalian Oikeutta enemmistölle -seminaarissa Helsingissä ensi sunnuntaina. Mitä opetuksia sieltä löytyy?
Eläinten oikeuksista keskusteltiin paljon aikaisemmin kuin naisten tai orjien asemasta.
– Isoin oivallus itselleni on ollut tajuta, että keskustelu eläinten oikeuksista on länsimaisessa perinteessä paljon vanhempi ilmiö kuin keskustelu vaikkapa naisten tai orjien asemasta.
Miten antiikki ja nykyaika eroavat toisistaan eläinoikeusasiassa?– Ehkä perustavanlaatuisin ero on se, että klassisessa kreikassa ei ole vastaavaa kielellistä kategoriaparia kuin meillä ihminen ja eläin. Tästä seuraa paljon kaikenlaista kiinnostavaa. Esimerkiksi se, että toisen ihmisen halveksuntaan oli muut keinot kuin eläimeksi nimittely.
– Toinen iso ero on oikeudenmukaisuuden ja oikeuksien käsitteissä. Moderni eläinoikeusfilosofia pohjautuu pitkälti seuraus- tai velvollisuuseettiseen argumentointiin, mikä julkisessa keskustelussa johtaa helposti eläinoikeuksien banalisointiin tyyliin ”pitääkö hevosille siis antaa äänioikeus”. Antiikissa ei niinkään ajatella mitä oikeuksia tai velvollisuuksia eläimille voidaan ”antaa” kuin sitä, minkälaisia tekoja oikeudenmukainen ihminen tekee tai jättää tekemättä suhteessaan toisiin eläviin olentoihin.
Miten olet törmännyt eläinoikeuskysymyksiin?– Olen kansanrunoudentutkija. Ryhdyin aikoinaan opiskelemaan kulttuurintutkimusta (folkloristiikkaa, uskontotiedettä), koska halusin ymmärtää, miksi kulttuurimme tuottaa ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin hupenemisen tyyppisiä isoja ongelmia. Tuntui, että kansanrunous avaa ikkunan syvälle meidän omaan kulttuurihistoriaamme, ja avasihan se. Mutta uteliaisuus kasvoi ja piti lähteä kaivamaan vielä syvemmälle, eurooppalaisuuden juuriin. Siis Kreikkaan.
– Pitkään ajattelin, että eläinoikeuksissa on kyse henkilökohtaisesta vakaumuksesta, kun taas ympäristökriisi ratkaistaan tutkimuksen ja politiikan keinoin. Mutta mitä enemmän eurooppalaisen kulttuurin kipupisteitä ja luontosuhteen ongelmia tonkii, sitä keskeisempänä eläinkysymys nousee sieltä esiin.
Mikä Plutarkhoksen rooli on tässä tarinassa?– Plutarkhos on kaikkien eläinoikeuksien historiasta kiinnostuneiden lemmikki, ja ihan hyvästä syystä! Hänen Lihansyönnistä-esseensä (suom. Tua Korhonen ym., Summa 2004) on varhaisin säilynyt eläinoikeuspamfletti. Plutarkhosta suosittelen jokaiselle, joka kuvittelee, että eläinten oikeudet keksittiin 1900-luvun jälkipuoliskolla.
Tällä palstalla kerromme ihmisistä ja heidän valinnoistaan.
Liisa Kaski
Helsinkiläinen 38-vuotias akateeminen sekatyöläinen, lähinnä kääntäjä-tutkija.