Kaikki eduskuntaryhmät tuomitsivat yksituumaisesti poliittisen väkivallan, rasismin ja vihapuheen eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa.
Tiistaisen keskustelun aiheena olivat ääriliikkeet ja poliittinen väkivalta Suomessa. Yksimielisyys oli odotettua, sillä ajankohtaiskeskustelu sijoitettiin eduskunnan työlistalle kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajien yhteisestä aloitteesta.
Sisäministeri Paula Risikko (kok.) totesi nykyisen lainsäädännön tarjoavan mahdollisuudet ääriliikkeiden ja poliittisen väkivallan torjumiseen. Lakien toimeenpanoa tehostetaan ja uusiakin kehitetään vielä syksyn aikana, Risikko lupasi eduskunnalle.
Perussuomalaisille pyyhkeitä
Yksituumaisuuden keskellä RKP:n Eva Biaudet sanoi pitävänsä ilmeisenä, että perussuomalaisten puoluekoneistossa ja eduskuntaryhmässä on henkilöitä, jotka pitävät yhteyttä ja avoimesti sympatisoivat äärioikeistoa ja myös natsimielistä Suomen vastarintaliikettä.
Oireellisena Suomen hallituspolitiikalle Biaudet piti haluttomuutta myöntää, miten voimakkaasti vuoden 2010 Nuiva manifesti on vaikuttanut lainsäädäntöön ja muuttanut retoriikkaa maassa.
– Esimerkiksi niin, että 25 000 ulkomaalaista saa pääministerin sanomaan Suomen olevan ”sietokyvyn rajoilla”.
RKP:lle ei riitä hallituksen lupaukset lakien toimeenpanon tehostamisesta. Puolue haluaa kieltää rasististen tunnusten julkisen käytön. Poliisin tulee ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä asettaa selkeä prosenttitavoite maahanmuuttajataustaisten poliisien rekrytoinnin lisäämiseksi. Rekrytointitavoitteen tulee Biaudetin mukaan sisältää myös maahanmuuttajanaisia.
Sohaisu osui
Myös SDP:n Maarit Feldt-Ranta sohaisi perussuomalaisia toteamalle sen olevan ainoa puolue, joka ei edellytä ensi kevään kunnallisvaaliehdokkailtaan sanoutumista irti rasismista.
Ärsyyntynyt perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoi pitävänsä RKP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuhetta ala-arvoisena.
Feldt-Rannan huomautusta Terho piti puolestaan naurettavana. Hänen mielestään perussuomalaisille riittää, että heidän kuntavaaliehdokkaansa sitoutuvat arvokkaaseen esiintymiseen. Sitoumus sisältää Terhon mukaan myös rasismin torjumisen.
Aika rikkoa hiljaisuus
Vasemmistoliiton Anna Kontula varoitti liian yksioikoisesti kytkemään syrjäytymistä rasismin ja äärioikeiston kasvualustaksi. Se ei hänen mukaansa tee oikeutta syrjäytyneille ja saattaa johtaa pitämään heitä vaarallisena ihmisryhmänä.
Vihreiden Pekka Haavisto korosti, että demokratialla on oikeus itsepuolustukseen. Hänen mielestään on aika rikkoa hiljaisuus ja uskallettava puutua vääryyksiin.
Perussuomalaisten ryhmäpuhuja Sami Savio kertoi, ettei puolue hyväksy sen enempää äärioikeiston ihmisten potkimista kadulla kuin radikaalin ympäristöliikkeen suosimaa ilkivaltaa ja väkivaltaa tuhopolttojen muodossa.
Savio suhteellisti poliittisen väkivallan yleisyyttä toteamalla, että vuonna 2015 tilastoidusta 30 000 pahoinpitelystä vain 17 oli ääriliikkeiden tekemiä.
Kansalaisoikeuksien näkökulmasta Savio pitää arveluttavana yksittäisten järjestöjen tai ideologioiden kieltävää lainsäädäntöä.
– Lainsäädäntöteitse ei kuulu laatia mustia listoja, Savio totesi.