Viimeinen sana
Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari muistuttaa, ettei halpa ruoka ratkaise köyhyyttä. Hän huomauttaa Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalaisessa, että ”parempiosaisen voi olla vaikeaa käsittää pitkäaikaisen köyhyyden aiheuttamaa taakkaa”.
Näinhän se on. Eurot voidaan laittaa laskennallisesti jonoon. Riittävät kalorimäärät voidaan laskea. Vuokraa voidaan hoitaa asumistuen kautta. Ylimääräisiin sairauskuluihin saa toimeentulotukea, jos kunnan budjetissa on varaa.
Tilastoissa ei näy arki, joka vaatii ainaista säätämistä ja laskemista. Liikkumavara on vähäinen ja elämän hallinta tuntuu olevan jossain muualla kuin itsellä. Köyhät ovat yksinäisempiä kuin muut ihmiset, vaikka he juuri tarvitsisivat niitä kuuluisia turvaverkkoja.
Köyhyyteen liittyy edelleenkin myös häpeää, joka rajoittaa yhteydenpitoa. Köyhiin pidetään myös etäisyyttä.
Tästä Saari varoittaa: jos nykymeno jatkuu, suomalaisten elintaso ja elämänlaatu eroavat yhä enemmän toisistaan. Tämä jakaa ihmisiä.
Saari esittää, että on mentävä sinne missä köyhät ovat, siis esimerkiksi leipäjonoihin ja terveysneuvontapisteisiin.
Kuka haluaa, että hyväosaiset tai auttajat tulevat iholle? Köyhälläkin on ylpeytensä.
Köyhyyttä tutkitaan, siitä puhutaan ja kirjoitetaan. Silti kaikki yritykset tilanteen muuttamiseksi valuvat hukkaan kuin vesi hanhen selästä. Köyhyydestä ei voi ponnistaa tarttumalla itseään niskasta kiinni.
Liikkumavara on pieni, jos ei ole työtä tai tarpeeksi sosiaaliturvaa. Tuhansien eurojen palkalla elävien päättäjien on vaikea ymmärtää, että esimerkiksi 50 euron omavastuu lääkkeistä saattaa kaataa pienituloisen ihmisen kuukausibudjetin.
Se saattaa olla koko viikon ruokaraha. Peruspäivärahalla työtön saa käteen verotuksen jälkeen reilu 17 euroa per päivä. Takuueläke on 25,50 euroa per päivä.
Toki lisäksi voi tulla asumistukea, mutta herroiksi tuolla rahalla ei elä.
Köyhyys on rasite ihmissuhteille. Muutama vuosi sitten peruspäivärahasta poistettiin puolisovähennys, joka merkitsi puolisolle elatusvelvollisuutta.
Kokonaan tämä ei ole poistunut perheellisiltä. Edelleenkin paremmin ansaitseva puoliso joutuu kantamaan suuremman vastuun perheessä.
Heikoimmilla ovatkin yksin asuvat pienituloiset ja köyhät. He joutuvat maksamaan kaiken itse. Etenkin kaupungeissa korkeat vuokrat leikkaavat asumistuen jälkeenkin ison osan peruspäivärahasta tai takuueläkkeestä.
Saaren mukaan ihminen pärjääkin hyvinvointiyhteiskunnassa, jos hänellä on ”vakituinen työsuhde, asuntosuhde, pankkisuhde ja parisuhde”.
Yksin elämisen riskit kulminoituvat asunnottomuudessa. Suurin yksittäinen asunnottomien ryhmä onkin yksin elävät, miehet naisia useammin. Tosin asunnottomuus kohtaa aikaisempaa useammin myös naisia, nuoria ja perheellisiä.
Rakenteista johtuva köyhyys on riski myös demokratialle. Pienituloisten luottamus yhteiskuntaan on jo hapertunut. Hyvätuloisten ja hyvin koulutettujen ääni painaa huomattavasti enemmän eduskunnan – päättäjien – valinnassa, sillä yhä useampi pienituloinen jättää äänestämättä.
lehti 