Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon kuusi ehdokasta seuloutuivat 200 kirjan joukosta, kertoi raadin puheenjohtaja, toimittaja Anna-Stina Nykänen, kun ehdokkaat julkistettiin maanantaina. Muut raadin jäsenet olivat
Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaat 2016 kirjastonjohtaja Ulla Nygren ja professori Kustaa Vilkuna.
Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Se annetaan ”ansiokkaalle suomalaiselle yleistajuiselle tietokirjalle, jonka voidaan katsoa merkittävästi edistävän lukijoiden kiinnostusta kerronnaltaan taidokkaaseen tietokirjallisuuteen”.
Voittajan valitsee kirjailija, elokuvaohjaaja Jörn Donner. Voittaja julkistetaan 24. marraskuuta.
Nykäsen mukaan raadin urakan teki hurmaavaksi jo yksin se, että tietokirjojen lajikirjo on äärettömän laaja teoreettisista opuksista itsehoito-oppaisiin, klassikkojärkäleistä trendihitteihin ja kuvauksiin elävistä ja kuolleista ihmisistä ja kulttuureista.
– Yksi niitä kaikkia kuitenkin yhdistää. Tietokirja on aina totta.
– Tänä syksynä on puhuttu paljon siitä, onko tieto kuollut. Miksi valheella on niin paljon kysyntää? Sitä mekin pohdimme. Haluamme muistuttaa niin tekijöille kuin lukijoillekin, että tietokirjan täytyy aina olla totta. Jos edes tietokirja ei ole totta, mitä meille jää? Lukijan täytyy myös voida erottaa, mikä kirjassa on totta ja mikä tulkintaa.
Ehdokkaat ja perustelut
Tässä ovat ehdokkaat ja raadin perustelut:
Kaartinen Marjo, Salmi Hannu, Tuominen Marja (toim.): Maamme – Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria (SKS).
”Tällaisen kirjan Suomi ansaitsee. Se käsittelee aihettaan laaja-alaisesti. Elämän eri alueet, politiikka, taiteen eri tasot, jopa terveysasiat kietoutuvat hyvin yhteen. Eikä siinä ole yhtään pönötystä. Aina, kun kirjan aukaisee, tekee heti mieli alkaa lukea.”
Kalha Harri: Rut Bryk – Elämän taide (EMMA).
”Kaunis, kuvallisesti aivan uskomaton kirja. Kaikin tavoin korkealaatuinen. Kertoo kasvutarinan sekä henkilöstä, ajan hengestä että taiteen kentästä. Myös naisen osasta se kertoo, mutta sitä alleviivaamatta. Keskiössä on taiteilijan tinkimättömyys, mutta myös leikkisyys pääsee näkyviin.”
Manninen Mari: Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena).
”Tämä on tietokirja, joka on sekä näkemyksellinen että koskettava. Se tempaisi mukaan heti. Ja kouraisi syvältä. Tekijä on mennyt ennakkoluulottomasti lähelle niitä, joista kirjoittaa. Teos näyttää, miten syvästi henkilökohtainen on myös yleispätevää ja historiallinen on yhä ajankohtaista. Yhteiskunta maksaa virheistään, ja inhimillinen kärsimys jatkuu.”
Ohtonen Kimmo: Karhu – voimaeläin (Docendo).
”Tällaisen kirjan voi kirjoittaa vain yhden ainoan kerran. Teos kertoo ainutlaatuisella tavalla sekä pojan että karhujen tositarinat. Lukija voi valita, lukeeko niitä yhdessä vai erikseen. Kirja on kaunis, surumielinen, mutta myös toiveikas. Kansalliseläin karhu nousee pelastajan rooliin.”
Heikkinen Vesa & Pajunen Tapio: Kansalaistaito (Teos).
”Tämä kirja pitäisi kaikkien lukea. Yksi sen onnistumisista on jo se, että vaikka aiheena on poliittisten puheiden hölynpöly, tekijät eivät itse lankea siihen samaan. Kirja on hauska mutta ei ilkeä. Se paljastaa kohteensa viat inhimillistäen. Eikä esimerkkejä haeta liian kaukaa menneisyydestä. Jo 1970-luvun kansalaistaidon oppikirjoista lainattu ulkoasu kertoo asenteesta.”
Aittokoski Heikki: Kuolemantanssi – Askeleita nationalismin Euroopassa (HS-kirjat).
”Ajankohtainen kirja tästä hetkestä mutta eurooppalaisen perinnön ja vahvan kulttuurisen tradition kautta suodatettuna. Paneutunut ja innostunut. Kaikki keinot ovat käytössä, niin reportaasi kuin esseekin. Pienillä tarinoilla saadaan isot linjat näkyviin. Kaikesta näkee, että kirjailija on liikkunut sekä henkisesti että fyysisesti laajalla alueella.”
uutiskirje 
