Horisontti
Vuoden 2015 alussa Saksassa astui voimaan laki vähimmäispalkoista. Ensimmäisen vuoden kokemukset on nyt tutkittu, ja hyvältä näyttää. Mutta tuloksia arvioitaessa on myös otettava huomioon se keskustelu, jonka pohjalta päätös lakisääteisestä vähimmäispalkasta tehtiin. Kuten myös se, että lain toimeenpanoon liittyy kahden vuoden siirtymäaika, joka päättyy vuoden 2016 lopussa.
Vähimmäispalkaksi säädettiin 8,5 euroa tunnilta, eli noin puolet mediaanipalkasta, johon minimipalkka on ajatuksellisesti ankkuroitu. Jos tästä ankkurista pidetään kiinni, vähimmäispalkat eivät enää jatkossa pääse loitontumaan keskimmäisen palkansaajan palkasta.
Silpputyötä tekevien asema on parantunut ja matalapalkka-aloja edustavien ammattiliittojen neuvotteluvoima on kasvanut, ilman että työllisyys olisi samanaikaisesti heikentynyt.
Saksan työnantajajärjestöt vastustivat lakia loppuun asti, kuten myös koko joukko saksalaisia ekonomisteja. Heidän manaamansa työpaikkakato ei kuitenkaan ole toteutunut. Sen sijaan miljoonat ovat hyötyneet laista sekä paremman palkan että mielekkäämpien työtehtävien muodossa.
Miksi laki säädettiin? Vähimmäispalkkatavoite asetettiin jo vuonna 2005, niin sanottujen Hartz-reformien vanavedessä. Näillä reformeilla demareiden ja vihreiden hallitus loi mini- ja midityöpaikat, joista maksettiin 400–800 euroa kuussa. Näillä palkoilla ei tultu toimeen, ei edes sosiaaliturvalla täydentäen, jota sitäkin leikattiin tuntuvasti.
Oikeusasteet ruuhkautuivat tapauksista, joissa vastaajan paikalle asettui lopulta valtio, jonka lainsäädännössä lupailtiin toimeentulon turvaavia järjestelyjä. Tämän ongelman purkamiseksi oli pakko tehdä jotakin sellaista, joka turvaa ihmisten jokapäiväisen leivän.
Kymmenen vuoden keskustelusta jäi käteen esitys toimeentulon – ainakin auttavasti – turvaavasta vähimmäispalkasta. Tämän esityksen vahvimmat tukijat löytyivät ammattiliitoista, työelämän tutkijoista ja Saksan vasemmistopuolueesta, die Linkestä. Ilman heidän panostaan lakia olisi tuskin koskaan syntynyt.
Lain toimeenpano on ollut todella nopeaa. Kun ennen lakia 15–17 prosenttia saksalaisista sai palkkaa alle sen 8,5 euroa tunnissa, niin tammikuussa 2016 vastaava osuus oli enää 3 prosenttia! Näin nopea muutos kielii siitä, että kaikesta vaahtoamisesta huolimatta laille oli sosiaalinen tilaus.
Ketkä laista sitten ovat hyötyneet? Paremmista palkoista ovat hyötyneet erityisesti silpputyötä tehneet naiset, kun silpputyötä on koottu suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Ilman lakisääteistä alarajaa tämä prosessi ei olisi voinut käynnistyä.
Mutta myös ammattiliitot ovat hyötyneet. Kun vähimmäistasosta ei entiseen tapaan tarvitse tingata, neuvottelupöydälle voi nyt nostaa myös työn sisällöllistä kehittämistä koskevia tavoitteita. Usko ammattiliittoihin heikompien puolustajana on palannut, ja pitkään jatkunut jäsenkato on päättynyt.
Myös työnantajapuolen asenteet ovat muuttuneet siten, että tuottavuusyhteistyö otetaan nyt vakavasti myös matalapalkka-aloilla.
Entä sitten työttömyys, onko se lisääntynyt? Ei ole. Työpaikkojen määrä on lisääntynyt myös aloilla, joilla vähimmäispalkkalakia on eniten sovellettu. Näin siitä huolimatta, että mini- ja midityöpaikkoja on samanaikaisesti poistunut viisinumeroinen määrä. Vain 4 prosenttia minityötä tehneistä on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi.
Se on vähemmän kuin kukaan uskalsi ennustaa. Näin hyvään tulokseen ovat toki myötävaikuttaneet monet muutkin asiat, kuten hyvä taloustilanne ja se, että vähimmäispalkkalain myötä miljoonien silpputyötä tehneiden ostovoima on parantunut.
Ostovoiman lisääntyminen on vauhdittanut talouskasvua erityisesti kotimaisesta kysynnästä riippuvassa teollisuudessa ja palvelualoilla. Vientialoille kysymys toimeentulon turvaavista palkoista ei ole koskaan ollut ongelma.
Mitä tästä opimme? Saksan vähimmäispalkkalain lyhyen aikavälin vaikutukset ovat menestys: silpputyötä tekevien asema on parantunut ja matalapalkka-aloja edustavien ammattiliittojen neuvotteluvoima on kasvanut, ilman että työllisyys olisi samanaikaisesti heikentynyt.
Näistä kokemuksista pitäisi keskustella myös Suomessa. Myös meillä palkkajakauman alapää vuotaa tavalla, johon perinteiset keinot eivät tepsi. Oma käsitykseni on, että keskipalkkaan sidotun vähimmäispalkan laadulliset vaikutukset olisivat Suomessa samankaltaiset kuin Saksassa.
Toki toimeentulon turvaavia palkkoja voidaan tavoitella myös toisin keinoin, esimerkiksi työehtosopimusten yleissitovuutta vahvistamalla. Mutta keinoista riippumatta Suomen olisi ensin sitouduttava itse tavoitteeseen – sellaiseen palkkatasoon, jolla voi tulla toimeen.
Tähän Suomi ei ole toistaiseksi pystynyt. Suomi on ainoa Länsi-Euroopan maa, joka ei ole ratifioinut Euroopan sosiaalisen peruskirjan artiklaa 4.1, jonka mukaan työstä saadulla palkalla on tultava toimeen. Seuraava ratifiointikierros on ensi vuonna.
Kirjoittaja on ekonomisti, KTT.
Lähde: Marc Amlinger, Reinhard Bispinck, Thorsten Schulten. The German minimum wage: experiences and perspectives after one year. WSI-Report No. 28e, 1/2016
uutiskirje 
