Eläimistä uteliaimpana ihminen on aina pyrkinyt kohti tuntematonta. Saamme kiittää tätä kyltymätöntä tiedonjanoa suurimmista saavutuksistamme penisilliinistä evoluutioteoriaan, hiiliyhdisteiden ymmärtämisestä alati kehittyvään kuljetustekniikkaan.
Teknologia kehittyy ennennäkemätöntä vauhtia, nopeammin kuin mikään muu inhimillisen sfäärin piirissä, hinnalla jota kaikki eivät olisi kuitenkaan valmiita maksamaan. Antibioottien väärinkäyttö on luonut superbakteerit, evoluutioteorian väärintulkinta eugeniikan, fossiilisten polttoaineiden ylikäyttö ilmastonmuutoksen.
Lähes poikkeuksetta uuden alueen löytäminen on tuonut mukanaan ekologista ja sosiaalista tuhoa, jos ei heti ensimmäisen aallon mukana niin myöhemmässä vaiheessa. Etenemme itseisarvoisesti, ymmärtäen keinojemme vajavaisuuden usein liian myöhään. Biologi Edward Wilsonia lainaten, “olemme luoneet Tähtien Sota -yhteiskunnan kiviaikaisilla tunteilla, keskiaikaisia instituutioita ja jumalankaltaisen teknologian”. Kehitystä ei saa pysäyttää mutta on aika oppia virheistämme.
Avaruuden valloitus on seuraava askel ihmiskunnan vääjäämättömän levittäytymisen polulla. Se on nyt halvempaa ja mahdollisempaa kuin koskaan. Maailmankaikkeuden salaisuudet ja resurssit ovat ulottuvillamme. Tämän ovat huomanneet myös yritykset.
Avaruus on yksityistymässä.
Lait ja sopimukset
Avaruuslainsäädännön ytimessä toimii YK:n COPUOS-komitean (Committee on the Peaceful Uses of Outer Space) vuonna 1967 solmima Outer Space Treaty -sopimus, joka ohjaa seitsemällätoista artiklallaan niin kansainvälistä kuin kansallistakin lainvalmistelua. Sopimuksen on allekirjoittanut 103 maata mukaanlukien kaikki suurimmat avaruustoimijat. Artikloita tukemaan on vuosien saatossa luotu ohjeita ja COPUOS-periaatteita. Vuoden 1967 sopimuksen oleellisimmat artiklat ovat:
Artikla I, joka takaa avaruusmatkailun ja -tutkimuksen hyödyntävän kaikkia kansoja huolimatta niiden teknologisesta ja taloudellisesta kehitysasteesta ja määrittää avaruuden koko ihmiskunnan periferiaksi.
Artikla II, joka linjaa, että avaruus, mukaan lukien Kuu ja muut avaruudelliset objektit eivät voi olla kansallisen omistuksen piirissä.
Artikla VI, joka mukaanlukee kansainväliset organisaatiot sopimuksen piiriin.
Artikla IX, joka asettaa raamit muita maita potentiaalisesti haittaavalle kansalliselle avaruustoiminnalle.
USA avasi ovet kaupalliselle toiminnalle
Kansallisia lakejakin on vuosien saatossa ilmaantunut, pääosin avaruustoiminnan keihäänkärkimaassa USA:ssa, joka on edelläkävijä kansallisen lainsäädännön suhteen. Vuonna 1984 asetettu Commercial Space Launch Act -laki avasi osittain markkinat kaupalliselle toiminnalle.
Todella merkittäväksi virstanpylvääksi ja padon avaajaksi voidaan laskea vuoden 2015 Space Launch Competetiviness Act, joka takaa hallintaoikeuden kansalaistensa avaruudesta haltuunottamien resurssien suhteen ja oikeuden käydä niillä kauppaa. Luonnollisesti hyvä uutinen asteroidien louhintaa suunnitteleville yrityksille.
Vuoden 2015 “Space Act” on herättänyt kysymyksiä lain yhdenmukaisuudesta suhteessa YK:n säädöksiin varsinkin ensimmäisen ja toisen artiklan osalta. Jo 1980-luvulla asiantuntijat kyseenalaistivat yksityisten yritysten toimintaperiaatteen yhteensopivuutta avaruustoiminnan koko ihmisyyttä hyödyntävän eetoksen kanssa.
Osakeyhtiö määritelmällisesti ajaa osakkeenomistajien etua, joka epäilemättä on ristiriidassa YK:n artiklan kanssa.
Eriäviäkin mielipiteitä luonnollisesti löytyy. Cleveland-Marshall Yliopiston apulaisprofessori Mark Sundahl myöntää, että joidenkin mielestä YK:n lait tarkoittavat, että [avaruuden kaivosteollisuuden] hyödyt tulisi jakaa maailman väestön kanssa mutta “ei näe että artikla pitäisi tulkita edellytyksenä kaivosyhtiöille jakaa avaruudesta saatu tuotto”. Mikä näyttää selvästi ymmärrettävissä olevalta tekstiltä, on usein juridiikassa kirjavien tulkintojen kohde.
Erimielisyydet sanan “käyttö” (use) ympärillä ovat hyvä esimerkki keskustelun monimutkaisuudesta. Monen mielestä sanalla ja siten sopimuksella ei viitata louhinnasta saatuun materiaaliin, eli louhinnan jälkeiseen aikaan. Samankaltaista keskustelua tullaan todennäköisesti käymään myös avaruustoiminnan muilla alueilla. Juridiset tulkinnat langettavat pienimielisyyden varjon ihmiskunnan suurimman seikkailun ylle.
Yleinen vai yksityinen etu
Globaali tulonjakokysymys on ollut puheenaiheena jo jonkin aikaa. Tuloerot ovat kasvaneet viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana globaalisti kuten myös pääomatulot. Varallisuus on kasaantunut yhä harvempien käsiin. Tämä trendi on mitä todennäköisimmin jatkumassa. On siis tärkeää pohtia kysymystä myös avaruuden näkökulmasta. Ihmiskunnan ongelmat eivät katoa poistumalla ilmakehästä mutta niiden vieminen avaruuteen saa kyseenalaistamaan sinne menemisen tarkoitusperiä. Kenelle avaruus kuuluu ja kuka saa nauttia sen hedelmistä?
Aiemmin esitelty YK:n sopimus edellyttää avaruudesta saatavien hyötyjen jakamista egalitaarisin perustein maan väestön kesken. Yrityksen implisiittisen toimintaperiaatteen ristiriitaisuutta YK:n lakien kanssa voidaan neutralisoida verotuksella ja muilla välineillä. Tähän tyytyminen on kuitenkin vaarallista, sillä kuten historia on monesti osoittanut, lait ja säännöt eivät aina takaa niiden noudattamista.
YK:n artiklat sitovat sen allekirjoittaneita maita ja maan yrityksiä siltä osin, kun avaruustoiminta tapahtuu maan rajojen sisältä. Ei ole suuri ponnistus kuvitella yritysten (tai jopa maiden) kiertävän verotuksellisia ja sopimuksellisia rajoitteita siirtämällä toiminta maahan, joka ei ole allekirjoittanut tai on purkanut YK:n sopimuksen. On ilmeistä, että verotus ja kansainväliset sopimukset ovat vähimmäisedellytyksiä YK:n sopimusten noudattamiselle ja globaalin tasa-arvoisuuden kannalta.
Asiaa ei sovi vähätellä. Asterank-sivustolla, jonka kaivosyritys Planetary Resources osti vuonna 2013, listataan havaitut asteroidit, niiden koostumus, markkina-arvo ja arvioitu tuotto. Arviot vaihtelevat muutamasta miljoonasta kymmeniin miljardeihin dollareihin. Suomen valtion budjetti on noin 50 miljardia dollaria.
Satunnaisesti asteroidien rikkaudet ylittävät käsityskyvyn: viiden biljoonan dollarin arvoinen, platinaa sisältävä asteroidi ohitti maapallon vuonna 2015. Lukua voi verrata Euroopan Unionin BKT:hen, joka oli samana vuonna 16 biljoonaa dollaria. Tämän kaltainen vauraus ilman asianmukaisia tulonjakojärjestelmiä ja globaalia kilpailulainsäädäntöä on omiaan kiihdyttämään vallan keskittymistä ennennäkemättömiin ulottuvuuksiin.
Myös tutkimustyö tulee kohtaamaan suuria rakenteellisia muutoksia. Kansainvälinen avaruusasema tullaan näillä näkymin lopettamaan 2020-luvulla ja tutkimus tullaan suorittamaan pienemmillä, yksityisillä avaruusasemilla.
Seuraavan vuosikymmenen yksi tärkeimmistä kysymyksistä tuleekin liittymään avaruudessa tehtyihin keksintöihin ja tieteellisiin läpimurtoihin. Vähintäänkin intuitiivisesti ajateltuna, intellektuaalista pääomaa koskevat samat lait kuin fyysisten resurssienkin.
Toistaiseksi kansainvälisissä tutkimusprojekteissa on sovellettu projektikohtaisia sopimuksia, joissa tutkimusasemat nähdään alueen kansallisena “jatkeena” intellektuaalisen pääoman suhteen. Jää nähtäväksi miten kansallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö tulee reagoimaan kehitykseen muun muassa patenttilainsäädännön suhteen. Patenttilainsäädäntö usein hidastaa turhaan ihmiskunnan kehitystä.
On selvää, että ilman yritysten panosta avaruus ei näyttäisi nykyiseltä. On myös totta, että yritykset eivät olisi itsestään tähän pystyneet. Markkinatalous ja patenttisuojat tarjoavat taloudellisen insentiivin yritystoiminnalle, joka olisi kuitenkin mahdotonta ilman yhteiskunnan ylläpitämiä rakenteita.
Yritysmaailma tarjoaa parhaimmillaan alustan yhteisörahoitteisille projekteille, josta näillä näkymin keväällä 2017 SpaceX:n raketeilla lähetettävä Aalto-yliopiston Aalto-1 satelliitti on hyvä esimerkki. Yhteistyö yhteiskuntien ja yritysten välillä on hedelmällistä ja parhaimmillaan synergistä. Kokonaiskuva on silti hyvä pitää kirkkaana mielessä.
Globalisaation kehitys viimeisten vuosikymmenten aikana on osoittanut mitä hallitsematon markkinatalous voi saada aikaan. Sitovien kansainvälisten lakien puutteessa moni vastustuskyvytön maa ja ihmisryhmä on menettänyt suuren osan varallisuudestaan ja kohdemaat ovat usein kykenemättömiä nostamaan kansalaisiaan köyhyydestä tämän kehityksen aiheuttamien rakenteellisten ja institutionaalisten puutteiden takia.
Myös vauraat länsimaat ovat saaneet osansa epäsuotuisasta kehityksestä kasvavan työttömyyden ja pakenevan pääoman muodossa. Laitkaan eivät aina suojaa, vaan ovat jatkuvien intressiryhmien välisten kamppailujen tulosta ja joskus muokattavissa täysin vastaamaan talouseliitin toiveita. Muun muassa Yhdysvalloissa lobbaajat vetoavat 20 vuotta vanhaan lakiin vaatiessaan, että aseteollisuuden kantoraketteja ei käytettäisi avaruusalusten propulsiolähteinä tämän vääristäessä vapaita markkinoita. Käytetyt keinot ovat vanhoja ja lopputulos usein liiankin tuttu.
Maalaamatta kauhukuvia on aiheellista pysähtyä hetkeksi miettimään. Kestääkö markkinatalousjärjestelmä jota hallitsevat muun muassa aseteollisuusyritys veroskandaaleissa ryvettynyt konsortiumi tai usein samojen tahojen (Virgin Group) ja muun suurpääoman rahoittamat kaivoshankkeet eettistä tarkastelua?
Mikä voi kuulostaa pirujen maalaamiselta ja tarpeettomalta yritys- ja sijoituskriittisyydeltä on nykytiedon valossa tosiasiassa tarpeellista varovaisuutta. Kyynisyyteen ei saa vajota mutta historiasta on – jälleen kerran – opittava.
Hiekkalaatikolla räjähtelee
Vuonna 2007 Kiina hiljensi hetkeksi avaruusyhteisön räjäyttämällä satelliittinsa maasta käsin ohjuksella. Räjäytys lisäsi avaruusromun määrää tuhansilla kappaleilla ja viime kädessä tuhosi myös Venäläisen satelliitin yhteentörmäyksessä kiertoradalle päätyneen romun kanssa. Venäjä ei vienyt asiaa oikeuteen.
Yhdysvallat toteutti oman kokeensa pian Kiinan jälkeen tuhoten vastaavasti ohjuksella oman satelliittinsa kiertoradalla. Suora puhelinlinja pystytettiin maiden välille. Jotkut puhuivat jo uudesta kylmästä sodasta, josta kukaan ei ole kuullutkaan.
Toista tuhatta satelliittia ylläpitää laajaa kirjoa dataliikenne- ja paikannusjärjestelmiä. Ne ovat korvaamattomia niin modernille siviilielämälle kuin sodankäynnillekin. YK:n Artikla IV:n kieltäessä avaruuden aseistamisen, armeijat ovat kehittäneet huipputeknologisia järjestelmiä satelliittien torjumiseen, ulottaen vaikutusvaltansa ilmakehän ulkopuolelle. Tämä on huomioitu myös yksityisellä sektorilla.
Areena, joka oli ennen eksklusiivisesti valtioiden temmellyskenttä, on viime vuosikymmenen aikana diversifioitunut kattamaan lukuisia eri toimijoita aina suuryrityksistä startup-toimintaan.Tämä toivon mukaan tulee suojaamaan täysimittaiselta avaruuskonfliktilta ja liialliselta nationalismilta. On kuitenkin odotettavissa, että avaruus tulee olemaan paikoin häikäilemättömänkin ulkopolitiikan väline avaruuden merkityksen kasvaessa myös maanpäällisen elämän eri osa-alueilla.
Konfliktiherkkyyden kasvaessa YK:n rooli tulee olemaan olennainen. Rajalliset toimivaltuudet ja jähmeä byrokratia ovat kuitenkin osoittaneet YK:n olevan ajoittain kykenemätön rajoittamaan tuhoisia kansallisia ambitioita. Ajatus yhtenäisestä ihmiskunnasta avaruudessa edellyttää joka tapauksessa YK:n toimivaltuuksien kasvattamista ja sitä voimaannuttavien instituutioiden pystyttämistä.
Utopia vai dystopia
Japanilaisesta korporatiivisesta perinteestä ammentavassa Planetes-animaatiosarjassa seurataan Maan kiertoradalla työskenteleviä roskankerääjiä. Tehtävä on näennäisesti yksinkertainen: kerätä kiertoradalle kerääntynyt roska.
Seikkailijan unelmatyö onkin vain maanpäällisten valtasuhteiden jatkumoa avaruudessa. Työntekijät ovat suurkorporaation hierarkian pohjalla ja heitä muistutetaan alhaisesta asemastaan jatkuvasti. Heidän tehtävänsä on kerätä roskia käskettäessä, yritys hoitaa loput.
Sarjan fiktiivinen näkemys (lähi)tulevaisuudesta on nerokas dystopian ja utopian sekoitus. Kuka nyt ei haluaisi työskennellä avaruudessa, edes hierarkian pohjalla? Sarja kuitenkin valaisee aiheita, joista ihmiskunnan on päätettävä lähitulevaisuudessa. Ihmiskunta kohtaa monia sarjassa esiteltyjä ongelmia avaruusromusta lähtien eikä ihminen muutu, ainakaan heti, avaruuteen siirtyessä. Avaruuden valloitus herättää kysymyksiä, jotka eivät ole pelkästään teknisiä luonteeltaan, siinä perinteisessä mielessä. Mitä haluamme avaruudelta?
Tässäkin tekstissä käytetty tapa puhua aiheesta valloituksena on retorisesti voimakas keino, joka luo mielikuvan, josta jokainen poimii haluamansa. Valloittaminen voi olla urhoollista, rohkeaa, jopa luonnollista. Se on myös julmaa, häikäilemätöntä ja itsekästä. Kieli muovaa todellisuutta ja todellisuus kieltä. Aika näyttää millaisia valloittajia olemme tällä kertaa.
On vielä aikaista sanoa, mitä tulemme avaruudelta saamaan. Tapa, jolla organisoidumme avaruustoiminnan suhteen tulee olemaan siinä suuressa osassa. Suuri osa maailmasta on järjestäytynyt yksityisomistukseen perustuvan talousjärjestelmän ympärille. Tämä ei tarkoita että saman järjestelmän täytyisi ulottua maapallon ulkopuolelle. William Hartmann, vanhempi tutkija Planetary Science Institutesta, muistuttaa yrittäjäyhteisön vaatimusten olevan kaikua 1600-luvun paradigmasta, joka viime kädessä loi jaon valtioihin ja ihmisiin, heihin jotka omistavat ja heihin jotka eivät:
“Epäilemättä, meidän täytyy keksiä innovatiivisia ja realistisia juridisia viitekehyksiä, joiden tavoite on parantaa kaikkien elämää”.
Avaruus ja avaruusmatkailu synnyttävät lukemattoman määrän mahdollisuuksia ja ongelmia, joihin tulemme ajan myötä löytämään ratkaisuja. On kuitenkin ilmeistä, että avaruus ei ole ihmistä varten ja ehkä juuri siksi haluamme sinne, inhimillistämään sitä. Jos olemme onnekkaita maailmankaikkeus voi tarjota vastauksia perustavanlaatuisimpiin kysymyksiimme olemassaolosta. Meidän täytyy vain oppia katsomaan.
Etsimme kolonisoitavia planeettoja koska emme tyydy mitättömään rooliimme maailmankaikkeudessa, vettä koska se on elämämme perusedellytys. Etsimme älykästä elämää ulkoavaruudesta viime kädessä peilataksemme itseämme, kiintopisteeksi omalle kehityksellemme.
Yhdysvaltojen liput Kuussa ovat säteilyn myötä menettäneet värinsä ja ovat tätä nykyä valkoisia. Kosminen pila, symboli ja muistutus meille. Avaruus kuuluu kaikille.
uutiskirje 
