”Taide on ihmisyyden olennainen ulottuvuus”

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Kirjailija Marjo Niemelle kuuluu hyvää. Hän vetää parhaillaan äänietydikurssia Teatterikorkeakoulun ääni- ja valosuunnittelijoille ja uusin näytelmä on tulossa ensi-iltaan. Syksyllä ilmestyy romaani, joka kertoo häpeästä.

– Häpeä syntyy ihmisessä vauva-aikana ennen muistia ja kieltä. Siksi sitä on vaikea tunnistaa. Häpeä ei koske vain sitä mitä on tehnyt, vaan koko omaa itseä: että on kokonaan huono.

Niemi sanoo koettaneensa kirjoittaa niin, että lukijakin saa kosketuksen häpeäänsä.

– Se on vaikeaa, mutta pitää ottaa riskejä.

Niemeä naurattaa, kun hän kertoo teoksensa olevan ”hirvittävän synkkä ja musta”.

– Sitä kautta se on myös koominen. Se on mun Suomi100-teokseni eikä se kerro sota-ajoista. Se tuntuu samalla tavalla hyvältä kuin se, että tulevassa ensi-iltanäytelmässä on kolme vahvaa naisroolia.

Suomi100-juhlallisuudet vetävät hyväntuulisen Niemen vakavaksi.

Keiden tarinoita nyt kerrotaan?

Niemi sanoo pohtineensa paljon ihanteiden ja sankaritarinoiden merkitystä. Että oman historian tunteminen on tärkeää. Silti hänestä on outoa, kuinka miesvoittoiselta ja sotapainotteiselta Suomen 100-vuotisjuhlat näyttävät.

– Suomalaisessa kirjallisuudessa kyllä kerrotaan monenlaisista ihmisistä, mutta se, mitkä niistä nostetaan parrasvaloihin, on hyvä kysymys.

Juhlavuoden kulttuurihankkeissa on teoksia kuten Jääkärin tie, Ryysyrannan Jooseppi, Suomen kuningas, Viimeiseen mieheen, Mielensäpahoittaja, neljä Tuntematonta sotilasta, kaksi kertaa Täällä Pohjantähden alla, kaksi Seitsemää veljestä ja juhlavuoden elokuvaklassikot kaikki miesten ohjaamia.

– Asiat, joista voimme eniten olla ylpeitä; koulutus ja tasa-arvo, suhteessa siihen, mitä Suomessa nyt tapahtuu ja siihen, että samaan aikaan juhlitaan Suomea…. Niemi puistelee päätään. Hän haluaisi kuulla esimerkiksi kansalaisaktivistien tarinoita.

– Rohkeiden ihmisten, jotka ovat taistelleet tänne vaikka tasa-arvoon liittyviä parannuksia. Ihmisten, jotka ovat pystyneet pitämään päänsä kirkkaana ja muistamaan päämääränsä.

– Nyt keinoista, kuten tehokkuudesta, on tullut päämääriä, sanoo Niemi ja viittaa mm. filosofi Sara Heinämaan vuoden takaiseen kirjoitukseen Helsingin Sanomissa:

”Vanhusten hoivan päämääränä on taata ikäihmisille hyvä elämä –. Kun tämä päämäärä hämärtyy, ateria korvataan ruokinnalla, vaatteet kertakäyttöisillä kaavuilla ja kosketus roboteilla, jotka eivät väsy toistamaan samaa rutiinia.”

Sumutuksen aikana taide on vapauden alue

Taide syntyy aina ajassa ja on siinä kiinni. Vuonna 2012 ilmestyneessä Ihmissyöjän ystävyys -romaanissaan Niemi kirjoitti, ettei kukaan kuule, kuinka Euroopan rajoille jo lotkotellaan piikkilanka-aitaa.

– En ajatellut sitä konkreettisena asiana, mutta nyt sitä todellakin tehdään.

Niemi sanoo meidän elävän sumutuksen aikaa.

– Nykyauktoriteetit tai ne, jotka ovat auktoriteettien paikalla, eivät keskity enää määrittämään yleistä moraalia, vaan päinvastoin venyttävät sallitun rajaa ahneuden ja härskiyden kautta.

Sumutuksesta hyötyvät Niemen mukaan tietyt ryhmät ja sitä vastaan taistelevat esimerkiksi journalismi ja tiede.

– Taiteilijatkin toimivat sumutusta vastaan muistuttamalla ulottuvuuksista, mitä ihminen voi olla.

Taiteen Niemi näkee silti ennen kaikkea vapauden alueena.

– Taide auttaa ihmistä saamaan kontaktin itseensä. Ymmärtämään, ettemme ole marionetteja, vaan voimme itse tehdä valintoja. Meillä on sisäinen vapaus, vaikkei rakenteellista vapautta olisikaan.

Taidetta ei Niemen mielestä pidä asettaa vastakkain peruspalveluiden kanssa, ylellisyydeksi, joka olisi pois jostakin perustavammasta.

– Taide on ihmisyyden olennainen ulottuvuus, eikä se ole korvattavissa.

Taide porvarillistuu, kun rahoitusta karsitaan

Se, kuinka taiteen ja kulttuurin rahoitusta nyt napsitaan sieltä täältä, murentaa Niemen mukaan koko kulttuurin kenttää ja verkostoa. Alkaen matalan kynnyksen asioista kuten kirjastot ja taideaineiden opetus peruskoulussa ja päätyen niihin taidealan huippuihin, jotka tekevät kansainvälisen uran.

Ammattilaisuus ja harrastaminen kulkevat käsi kädessä.

– Järjestöillä, kuten Nuoren voiman liitolla on tärkeä tehtävänsä siinä, että Suomen taidekentällä mahdollisimman monen ja monenlaiset äänet kuuluvat, ettei se läpiporvarillistu.

– On turha sanoa ettei taiteen tekeminen ole rahasta kiinni. Kyllä se aika usein on, koska raha merkitsee aikaa.

Erityisesti tämä koskee Niemen mielestä perheellisiä naistaiteilijoita. Hänen oma leipänsäkin koostuu lähinnä apurahoista. Ilman niitä hänen olisi tehtävä enemmän muita töitä, eikä aikaa kirjoittamiselle yksinkertaisesti olisi.

– Taiteen tekeminen vaatii päivittäistä tekemistä, säännöllistä harjoitusta. Hyvien teosten tuottaminen vaatii myös niiden huonojen tekemistä.

Keskellä ruuhkaa juoksee nainen

Tulevalla viikolla Marjo Niemen näytelmä Keskellä ruuhkaa juoksee nainen saa kantaesityksensä. Siinä kolme, juuri keski-ikään astunutta naista pyristelee ”pysyäkseen messissä”.

– Jatkuvaan kisailuun meitä kannustavat hallitus, markkinatalous, viihdeteollisuus, sukupuoli-ihanteet ja kuolemanpelko. Jotakin, yleensä rahaa, meistä halutaan. Se vain muotoillaan toisinpäin: että me haluamme jotain.

Niemi sanoo halunneensa kirjoittaa komedian lohduksi ”silppusohjossa” kahlaaville, väsyneille ihmisille. Hän pitää ahdistumista normaalina reaktiona nykyaikaan.

– Näytelmä pyrkii näyttämään joitakin abstrakteja, ja pari konkreettista syytä oireiden takana.

Niemellä on kolme omaa lääkettä ympäröivän maailman aiheuttamaan ahdistukseen:

Asioista kannattaa ottaa selvää ja toisaalta olla välillä seuraamatta uutisia. Kolmas on mennä mukaan kansalaistoimintaan. Kansalaisaktivismi on aina paikannut sitä, missä politiikka on epäonnistunut.

– Olin mukana esimerkiksi Save Syria -liikkeessä järjestämässä rauhanmarssia ja konserttia.

Ahdistus, syyllisyys ja viha voivat Niemen mielestä olla myös hyviä tunteita, jos ne osaa kohdistaa oikein ja muuttaa vaikka rakkautta ja tasa-arvoa edistäväksi toiminnaksi.

Keskellä ruuhkaa juoksee nainen. Ensi-ilta 7. helmikuuta Teatteri Avoimet ovet, Helsinki.