Lea Pennasen Pikku siili on tarina ystävyydestä ja solidaarisuudesta. Se kertoo myös vakavista asioista: ympäristön tuhoutumisesta, väkivallan uhasta ja pakolaisuudesta.
Päätyönsä Pennanen teki yleisradion lastenohjelmien toimittajana, mutta hänen tarinansa Piilomaan pikku aasista tuli tutuksi 1970-luvulla sekä kirjan että Pikku Kakkosen kautta kokonaiselle sukupolvelle. Maija Karman taiturimainen kuvitustyö teki tarinoiden eläinsankareista mieleen jääviä persoonallisuuksia. Mustavalkoinen kuvitus häikäisee sävykkyydellään ja eloisuudellaan.
Pikku siili ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1979. Saman vuoden huhtikuussa Koijärven kuivattamista vastustaneet luonnonsuojelijat kytkivät itsensä kaivinkoneisiin kiinni. Tapahtumat antoivat alkusysäyksen vihreän liikkeen synnylle ja ympäristökysymysten nousulle politiikan keskiöön.
Keikurakin perustaa perheen kettutyttö Hopeasilmän kanssa, joka on kasvissyöjä.
Saman vuoden elokuussa Suomeen saapuivat ensimmäiset pakolaiset Vietnamista. Työttömyyden koettelemassa maassa kaikki eivät toivottaneet heitä tervetulleiksi.
Pikku siilin vanhemmat joutuvat tekemään aina vain pidempiä matkoja löytääkseen ruokaa. Ihmisten touhut ovat kuivattaneet joen, enää ei löydy kuin pölyisiä mustikoita syötäväksi.
Pikku siili lähtee yksin etsimään himoitsemiaan hunajasieniä kaukaa Eläinten metsästä. Siellä hänet otetaan ystävällisesti vastaan – lukuunottamatta katalaa Kettu Keikuraa. Eläinten metsässä kaikki ovat ystäviä keskenään: Kissa Kiisseli, Hiiri Hii, siilivaari ja muut.
Lopulta Keikurakin perustaa perheen kettutyttö Hopeasilmän kanssa, joka on kasvissyöjä:
”Olen omenakettu, en tahdo pahaa muille eläimille”.
Aukusti Huuhkaja kertoo karusta tilanteesta pikku siilille:
”Sellaisia ihmiset ovat. Julmia ja tyhmiä. Ajavat luotaan eläinystävänsä. Eläimet kuolevat heidän teillään, myrkkypilviä puhalletaan pelloille. Mutta he eivät tiedä, että jos eläimet katoavat, kuolevat ihmisetkin. – – – Ei kuules! Kaikki eivät ole pahoja. Isot ihmiset olisi saatava ymmärtämään elämämme tarkoitus. Ihmispennuista voi sitten kasvaa meidän ystäviämme.”
Hyvät sadut kestävät aikaa. Lea Pennasen saturomaanit ovat esimerkki klassikoista, joista kukin aika voi peilata omaa kuvaansa.
Pennasesta on niukasti tietoa saatavilla, lastenkirjailijan on vaikea nousta tutkimuksen valokeilaan. Hänen rikas kielensä ja ihmiskunnan ydinkysymyksiä symbolisesti kuvaavat tarinansa ansaitsisivat päästä paremmin esiin.Kustantajaa on kiitettävä Piilomaan pikku aasin ja Pikku siilin uusintapainoksista. Niiden tarinat ovat nykyään jopa ajankohtaisempia kuin ensipainosten aikaan.
Lea Pennanen: Pikku siili. Kuvitus Maija Karma. Neljäs painos, Otava 2016. 115 sivua.
uutiskirje 
