Romantikko nousi barrikadeille

Jani Niemisen, 43, kokoelmista Kylässä (Like 2009), Kodittomille koirille (2011) ja Meren poika, joen poika (2014) hahmottuu eräänlainen kulkuritrilogia. Rannikon Autokaupungissa käydään syntymässä ja elämässä varhaislapsuus. Sitten ovat edessä pitkittynyt puberteetti ja sydämen oppivuodet pohjanmaalaisessa Kylässä. Espoon lähiöissä koetaan rakkauden jälkitiloja, arkea ja pätkätyöläisyyttä. Lopulta edessä on kotiinpaluu, muuttotappioisen melankoliseen Kylään.

Runoista löytyy omaelämäkerrallisia sävyjä. Autokaupungin takaa voi vähän raaputtamalla löytää Uudenkaupungin ja Kylässä on eteläpohjalaisen Alavuden piirteitä. Mukana heiluu ”Kylän Ikarokseksi”, ”Runoilija Niemiseksi” tai yksinkertaisesti ”Janiksi” kutsuttu runominä.

Entäs nyt? Siivekkäät ja veriset nuoruuden maisemat ovat vaihtuneet Biginissä (Like 2016) pääkaupunkiseudun betoniin. Mellakkapoliisien varustetasosta ja voimakeinoista päätellen ollaan ehkä muutaman vuoden päässä tulevaisuudessa.

Runojen minä, Eminemi-Nieminen, on kokoelman alussa tuoliin sidottuna nimeltä mainitsemattomassa ministeriössä.

Rikollista lyriikkaa suoltavan katurunoilijan kuulusteluista vastaa katuluutnantti Louhimo. Vanhan liiton upseerityyppi pitää itseään paljon enemmän herrasmiehenä kuin syytä olisi. Tullessaan naisten torjumaksi Louhimo tähtäilee sormipistoolilla ”Bagdadin rattopoikia”. Mielessä ovat lopulliset ratkaisut.

– Bigini alkoi muodostua päässäni, kun olimme loppuvuodesta 2014 vaimoni kanssa kuukauden Berliinissä. Hankin sieltä erilaisista alter egoistaan tunnetun hiphoppari Eminemin levyn The Marshall Mathers LP 2:n. Sillä kiekolla Marshall Mathers tappaa vanhan Eminemin. Halusin samaan tapaan jollain lailla ampua alas entisen, romanttisen ja herkän Runoilija Niemisen. Annoin palaa säkeiden sarjatulta, halusin heittää oman runollisen Molotovin cocktailini, Nieminen muistelee.

Entä jos hallitus kaatuu ensin?

Polttoainetta cocktailiinsa Nieminen on saanut nykyisestä hallituspolitiikasta. Ylikansallisten yhtiöiden kotoiset lakeijat ja jees-miehet valmistelevat runoissa Suomea myyntikuntoon.

Mainituiksi tulevat eräskin Isopääministeri, Selfie-naama ja Maailman Ankein Nalle.

”(…) rakennetaan luokkayhteiskuntaa/ köyhät kuristetaan/ toistensa kimppuun/ maa jaetaan kahtia/ ruokitaan vihaa ja pelkoa// miksi nämä arkkitehdit eivät ole syytteessä?”

– Minua alkoi hämmentää, että ympärillä tapahtuu isoja asioita: Odinin sonnit riehuvat. Kaikki, minkä edestä työväenluokka on taistellut, on romuttumassa. Silti kulttuuripiireissä ja toimittajien keskuudessa ollaan ihmeen hiljaa. Suuri yleisö katsoo tosi-TV:tä ja juo viinaa.

Biginistä tuli vihainen teos, sitä oli välillä jopa vastenmielistä kirjoittaa. Yksi Niemisen painajaisista oli, että entäpä jos hallitus kaatuu, ennen kuin runoelma on valmis. Ketä hän silloin kivittäisi?

– Onneksi Liken kustannustoimittaja Jaakko Launimaa valoi koko ajan uskoa. Hän sanoi, että anna vain palaa sitä ajankuvaa. Kaunokirjallisuudella on myös historiankirjoituksellista arvoa, Nieminen virnuaa.

Yksi asia kustantamon toimesta varmuuden vuoksi tehtiin: käytettiin käsikirjoitus lakiosaston nähtävänä. Vastauksena oli, että teos ei täytä kunnianloukkauksen merkkejä tai piirteitä, mutta on selvää, että joku tästä mielensä pahoittaa.

– Sitten vielä 2015 kun edelleen kirjoitin tätä, perheellistyin. Yhtäkkiä ei ollut vain minä ja puoliso, vaan pieni ihminen myös. En istu vain omalla perseelläni nuotioon, vaan kipinöitä voi räiskyä myös ympäristöön.

Antimilitaristinen Uroskarhu

Ilmestyskirjamaisen kompromissiton runoelma pureutuu siis Suomen nykyiseen hallituspolitiikkaan, alueelliseen ja henkiseen kahtiajakoon, pakolaiskriisiin ja oikeistopopulismin nousuun. Vaikkapa tähän tapaan:

”Mykkinä/ murheen murtamina/ leipäjonossa/ ei tartu hurmos/ ei tsemppihenki/ tuottavuusloikka/ jyrkänteen reunalla/ pilleristi/ ristii kätensä/ nisti/ menettää hampaansa/ hymynsä/ ihmettelee// Missä olit Jeesus?/ Miksi et sitonut haavojani?”

Seuraavalla sivulla paljastuu syy Jeesuksen poissaoloon: hän on CIA:n pidätyskeskuksessa, vesikidutuksen kohteena. Onhan terrorisminvastaisen sodan logiikka tehnyt vähän kaikista Lähi-idän maahanmuuttajista epäilyksenalaisia.

Meininki on kuin Palefacen, Steen1:n ja nuoren Avaimen, nyttemmin Asana tunnetun Matti Salon tuotannossa: markkinaliberaalin, kulutusjuhliinsa tikahtuvan nyky-yhteiskunnan alta siintää yhden totuuden totalitarismi. Eminemi-Nieminen ihmettelee, ”(…) milloin ne alkavat/ Hurstin Valinnassa jakaa Molotoveja?”

Vaikka kevään 1918 tuntoihinkin viitataan, luokkasotaa ja poliittista väkivaltaa Nieminen ei lietso.

– Kannatan vahvasti pasifismia. Kävin armeijan, mutta palautin myöhemmin sotilaspassini. ´Onko niitä tuollaasilla kertausharjoituksia´, Seinäjoen sotilastoimistossa ihmeteltiin. Aika hyvin se asenneilmasto tuli läpi, Bob Marleyn, John Lennonin ja Mahatma Gandhin perintöön nojaava runoilija muikistelee.

Neljäs antimilitaristinen vaikuttajahahmo Niemisen taustalla on tämän oma ukki eli Uroskarhu. Sodat käyneestä tietäjästä ja tarinankertojasta kasvaa varhaisrunoissa suorastaan myyttinen, shamanistinen hahmo.

– Kuulin hänen tasan kaksi kertaa puhuvan sodasta. Toisen kerran isä oli juottanut hänelle jotain vahvempaa olutta, toinen oli yhtenä itsenäisyyspäivänä. Sitten kun tulin armeijasta viikonlopuksi lomapuku päällä, hän istui viereeni ja kyyneleet nousivat silmiin. ´Kun sun ei vaan koskaan tarttis lähteä.´”

Pohojanmaa, rakastettuni

Vaikka Biginissä pistetään Runoilija-Nieminen hyllylle ja Eminemi-Nieminen hoitaa katutason agitaation, Pohjanmaasta ollaan tässä haastattelussa pääsemättömissä.

Seitsenvuotiaana vanhempiensa töiden mukana Uudestakaupungista Alavudelle muuttanut Nieminen muistaa shokkina erityisesti koulun päivänavaukset, joihin marssittiin virsikirja kainalossa. Uskonnolla lyötiin päähän ja lujaa.

– Myöhemmin olen tajunnut, mikä on hienoin asia uskossa. Se on se sana ”ehkä”. Samoin arkkipiispa Kari Mäkisen puheet ahneuden kehästä, karkotuspäätösten lukeminen ääneen jumalanpalveluksissa ja kellojen soittaminen Aleppon uhreille ovat juuri sitä oikeaa, mitä kirkon pitääkin tehdä.

Herkkä poika saattoi kertoa äidilleen, että koulussa oli mennyt päivä hyvin. Hän oli itkenyt ääneen vain kerran. Toisaalta hän ei missään nimessä ollut kiusattu ja silmätikku, vaan pelasi jalkapalloa ja jääkiekkoa, soitti punk-bändissä ja antoi jopa tennistunteja.

Silti ristiriita perinteisten miehen muottien ja erilaisuuden, ulkopuolisuuden välillä on Niemisen Pohjanmaa-runojen ydinaluetta.

Yhtenä tärkeänä henkireikänä toimi kirjasto.

– Alavuden kirjasto oli kaltaiselleni nuorelle hyvä paikka hankkia eroottista luettavaa, kun ei ollut pokkaa hakea seksilehtiä R-Kioskilta. Muistan ikuisesti Henry Millerin Opus Pistorumin (Gummerus 1984, suom. Harri Sirola), sen kaiken tykityksen ja fantasian. Myös itäeurooppalaisilla tuntui olevan pinnalla nuoren miehen ennenaikainen siemensyöksy, kuten Milan Kunderan kirjoissa tai Jiří Menzelin elokuvissa.

”Pohojanmaalla” on perinteisesti ajateltu, että miehen pitää mennä, kaataa kaikki puut, tehdä pitkästä laudasta naiselleen talo. Sitten hän vasta rakastaa.

– Ja minä kun en saatana linnunpönttöä saa kasaan, Nieminen tuskailee itseironisesti.

Espoolaisen Entressen erikoiskirjastonhoitaja Nieminen on tällä hetkellä hoitovapaalla. Hänen puolisonsa Juuli Niemi (s. 1981) on runoilija, elokuvakäsikirjoittaja ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittaja.

Ja vaikka kulkurivuosien piti olla jo kaluttu aihe, niin kummasti Niemisen valmistelemassa esikoisromaanissa vain ajellaan Taunuksella latojen täplittämässä maisemassa, CCR soi autostereoissa. Teemoja tulevat olemaan ystävyys, parisuhde, seksuaalinen herääminen ja Pohjanmaa.

Kursivoidut otteet Jani Niemisen kokoelmasta Bigini. Like 2016. 118 sivua.