Elina Pitkäkangas on luonut toisenlaisen Suomen. Sellaisen, jossa kaupunkeja kiertävät muurit, jossa ihmiset eivät luota toisiinsa ja, läheistenkin ilmiantaminen on osa arkipäivää. Jossain muurien sisällä on Myrskynsilmä, sairaalaksi naamioitu tutkimuslaitos, jossa kidutetaan ja tapetaan vääränlaisia ihmisiä, niitä joilla ei enää ole edes ihmisarvoa. Pitkäkankaan luomassa todellisuudessa paarioiksi päätyvät hukat, lykantropiaan sairastuneet ihmiset. Ihmissusitartuntojen määrän noustessa myös tartunnan saaneiden kohtelu muuttuu yhä brutaalimmaksi. Tasapainoa maailmaan yrittää tuoda Werecare, avustusjärjestö joku puhuu hukkatartunnan saaneiden puolesta ja pyrkii tarjoamaan muurien ulkopuolella eläville sairastuneille apua.
Kajo on keskimmäinen osa Pitkäkankaan trilogiassa, joka alkoi Kuurasta. Teos olisi helppoa laskea vain kasvukertomukseksi, mutta se on sisällöllisesti paljon laajempi. Lajityypiltään Kajo on nuorille aikuisille suunnattua fantasiaa. Genreä usein hallitsevat pararomanssit on onneksi Kajossa jätetty vain alaviitteiksi, jotka eivät toimi tarinaa kannattelevina rakenteina. Pitkäkangas sekoittelee iloisesti ja sangen toimivasti tarinaansa dystopiakirjallisuudelle tyypillisiä piireteitä, kuvaillen varsin kärjekkäästi tulevaisuuden epätoivottua yhteiskuntaa.
Kaksi ääripäätä
Kajon muistuttaa lukijaa ihmiskunnan lähihistorian tapahtumista
Kirjailija kuljettaa kertoo tarinaa kahdessa paikassa yhtä aikaa. Muurien ulkopuolella Aaron pakenee lykantropiaan sairastuneen tyttöystävänsä kanssa Jahtia, joka yrittää pyydystää kaikki hukat kiinni toimittaakseen nämä Myrskynsilmään. Muurien sisällä Aaronin paras ystävä Inka pelastaa veljensä ja päätyy itse Myrskynsilmään Jahdin tutkittavaksi.
Lykantropiaan sairastuneet ovat kerran kuussa epäinhimillisiä tappokoneita, joten Aaronin on keksittävä tapa pysyä hengissä tyttöystävänsä lähellä. Kohtaaminen muiden Jahtia pakenevien hukkien kanssa johdattaa Aaronin mukaan Werecaren toimintaan. Inkan olinpaikasta kuultuaan Aaron alkaa suunnitella yhdessä hukkien ja Werecaren kanssa pelastusoperaatiota, varsin pian selviää, ettei Werecaren toimintakaan ole ihan sitä miltä päältäpäin näyttää.
Kajon suurin arvo piilee siinä, että se muistuttaa lukijaa ihmiskunnan lähihistorian tapahtumista sen kummemmin osoittelematta. Fantasiamaisuudestaan huolimatta teos on hyvin ajankohtainen ja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Kajo on totalitarismin vastainen kannanotto, joka vastustaa väkivallantekoja linjan molemmin puolin.
Tarinana Kajo on tuore, ehyt kertomus, joka ei sorru latteuksiin. Vähän turhasta nimien pudottelusta huolimatta kirja on sujuvaa ja hyvin kirjoitettua tekstiä, jonka lukeminen on ilo. Teos on harkittu ja hieno kokonaisuus, joka pärjää vertailussa kirkkaasti kansainvälisille vastineilleen. Pitkäkangas tuo tarinansa myös kauniisti yhdelle päätepysäkille jättämättä tarinaa roikkumaan ilmaan, vaikka viimeistä osaa jääkin malttamattomasti odottamaan.
Elina Pitkäkangas: Kajo. Myllylahti 2017. 343 sivua.
uutiskirje 