Lukupiirissä sanotaan kippis kirjallisuudelle!

Paula Peren keittiöön Helsingin Käpylään on kokoontunut varsin tyypillinen suomalainen kirjallisuuspiiri: viisi keski-ikäistä naista.

Pöytään on katettu feta-parsakaalipiirakkaa, sienipiirakkaa ja lihapiirakkaa, salaattia, Väster-bottens -juustoa ja omatekoista vattu-mustikkahilloa. Kattaukseen kuuluu myös kirjoja.

Kirjallisuuspiiri on ollut kasassa 12 vuotta. Kokoonpano on vuosien varrella hieman vaihdellut ja joskus mukana on ollut ns. vierailevia tähtiä.

– Yhdessä ollaan itketty, naurettu, koettu eroja, synnytetty lapsi ja koettu monia ihmiselon järistyksiä, kertoo Eine Kakkonen.

Kirjojen tiimoilta ryhmä on muun muassa saunonut Käpylässä (Pedro Juan Gutiérrez, Etelän peto), Kumpulassa (Pablo Neruda, Andien Mainingit), Oulunkylässä (Virpi Hämeen-Anttila, Tapetinvärinen) ja Lammassaaressa (Åsa Linderborg, Minua ei omista kukaan), uinut Kumpulan maauimalan kuutamouinnilla (Anja Snellmann, Parvekejumalat), luistellut Akseli Toivosen kentällä (Kreeta Onkeli, Ilonen talo), käynyt kahviloissa ja piirtänyt silmät sidottuina (José Saramago, Kertomus Sokeudesta).

– Olemme myös käyneet katsomassa lukemamme teoksen näytelmänä (Miika Nousiainen, Vadelmavene-pakolainen).

Vahvoja ”kevytyhteisöjä”

Toimittaja-kirjailija Suvi Ahola kutsuu suomalaisia lukupiirejä käsittelevässä väitöskirjassaan kirjallisuuspiirejä vapaaehtoisuuteen ja viihtymiseen perustuviksi ”kevytyhteisöiksi”. Silti ne muodostavat jopa vuosikymmeniä kestäviä yhteisöjä, joihin sitoudutaan vahvasti.

Lukupiirien Suomi -väitöksestä selviää, että 90 prosenttia kirjallisuuspiirien jäsenistä on naisia ja syöminen kuuluu hyvin monen lukupiirin lukujärjestykseen.

Käpylän kirjallisuuspiirissä on monesti syöty jotain kulloisenkin kirjan aiheeseen liittyvää. Kuten lenkkimakkaraa Harjun saunassa (Pirkko Saisio, Elämänmeno), afrikkalaista ruokaa (Elina Hirvonen, Kauimpana kuolemasta) ja pekaanipähkinäkakkua (Rebecca Wells, Jumalaiset Ja-ja siskot).

Piiriläisten mukaan myös viini, vesi ja kahvi ovat virranneet.

Lukuryhmissä ollaankin Aholan tutkimuksen mukaan siirrytty itsensä sivistämisen ihanteesta kohti nautinnon tavoittelua. Yhdessäolo, ihmissuhteet ja viihtyminen ovat nousseet lukupiiriharrastuksessa ylevien koulutuksellisten päämäärien rinnalle ja ohi.

Historian tuntemus lähtee Raamatusta

Väitöskirjatutkija Riitta Matilaisen lukupiiri on jotain aivan muuta kuin herkuttelua ja hedonismia.

– Puolitoista vuotta on tahkottu Raamattua. Nyt se on saatu luettua ja vielä yksi tapaamiskerta on jäljellä.

Matilainen on kirjojen suurkuluttaja ja kuulunut moniin lukupiireihin, sekä akateemisiin että romaanipiireihin. Raamattupiiriä hän sanoo ”yleissivistyslukupiiriksi”.

– Raamattu on vaikuttanut meidän kulttuuriin niin älyttömästi, että tuntuu hurjalta kuinka paljon on lukenut kaikkea muuta muttei sitä. Olemme halunneet tietää, mitä kaikkea siellä on, hän kertoo.

– Olen taustaltani historiantutkija ja vakavasti sitä mieltä, että ymmärtääkseen esimerkiksi Suomen historiaa, on pakko tuntea Raamattu ja sen tarinat. Vaikka jotain 1800-luvun ihmisten mentaliteettia voi olla äärimmäisen vaikea ymmärtää, ellei tunne tätä taustaa.

Yksi lukupiirin kolmesta jäsenestä ei asu Suomessa. Niinpä yhteen kirjaan keskittymisen lisäksi ryhmällä on toinenkin erityispiirre: heidän kokoontumisensa tapahtuivat suurimmalta osin virtuaalisesti Skypen välityksellä.

– Ehkä tartumme seuraavaksi Koraaniin.

Samuraisyleily ei lämmittänyt

Käpylässä on tartuttu tällä kertaa kahteen rakkautta käsittelevään teokseen. Alkujaan anonyyminä julkaistu, sittemmin Aina Bergrothin kirjoittamaksi paljastunut Prinsessan kirjeet ja Amelie Nothombin Samuraisyleily.

Molemmat kirjat ovat herättäneet ristiriitaisia tunteita. Eine Kakkonen ei ole pitänyt Samuraisyleilystä kertojahahmon pöyhkeyden takia.

– Hän nimitteli isovanhempia hirviöiksi, korosti omaa erinomaisuuttaan vähän väliä ja oli jotenkin itserakas.

Kirjat valinnut Paula Pere kertoo etsineensä, lainanneensa ja palauttaneensa useita kirjoja ennen kuin löysi Samuraisyleilyn, joka käsittelee eri kulttuureista tulevien rakkautta.

– Kirja kuvasi myös kahden nuoren rakkautta, eikä monikaan väärinkäsitys ollut kulttuurista johtuvaa.

Prinsessan kirjeiden kirjoittajan paljastuminen oli pettymys. Anonyymiys ja kirjeiden salaperäinen alkuperä oli kutkutellut mielikuvitusta ja herättänyt jopa epäilemään kirjaa yhden kirjallisuuspiiriläisen kirjoittamaksi!

– Eikä kirjassa nyt juuri mitään uutta ollut. Upeita ja upeiden ihmisvartaloiden kuvauksia ja rakkauden tunnustuksia on maailman kirjallisuus väärällään, sanoo Eija Reeves.

Kirjapiiri nauttii Oodi vapaudelle -kuohuviiniä kultareunaisista laseista. Maljat nostetaan kirjallisuudelle ja piiriä emännöivän Paula Peren syntymäpäivälle. Hän saa lahjaksi Museokortin ja valittavakseen käynnin jossain museossa piiriläisten kanssa.

Päivän japanilaisteemaan sopien päivänsankari saa piiriltä myös kirsikkapuun, jonka naiset yhdessä istuttavat.

Kirjateema vei Pietariin

Suomalaisten lukupiirien historia alkaa 1700-luvulta ja sen juuret ovat Keski-Euroopassa. Kirjallisten salonkien ja kirjallisuuspiirien syntyyn liittyy voimakas tiedonjano. Nykyään valtaosa keskittyy kaunokirjallisuuteen.

Helsinkiläinen Elina Katainen kuuluu kuitenkin tietokirjallisuutta lukevaan ryhmään.

– Mukana on ihmisiä, jotka ovat itse kirjoittaneet niitä. Me ollaan yhdessä analysoitu aika paljon niiden rakentumista ja erilaisia tapoja kirjoittaa tietokirjoja. Ryhmässä on mukana myös toimittajia ja tutkijataustaisia ja yksi kustantamossa työskentelevä ihminen. Eli aika laajaa kiinnostusta on tieto- ja ylipäänsä kirjallisuutta kohtaan.

Ryhmä lukee pääasiassa uutta kirjallisuutta.

– Tänä keväänä meillä on ollut Pietari-teema, jonka tiimoilta kävimmekin Pietarissa. Siihen liittyen on luettu useampia kirjoja, joista osa on vanhempia. Reissun jälkeen luimme vielä yhden Pietariin liittyvän muistelmateoksen, Vladimir Nabokovin Puhu, muisti. Myös Paavo Rintalan Leningradin Kohtalonsinfonia on ilmestynyt jo 1960-luvulla. Meillä on aiemminkin ollut teemoja, viime vuonna esimerkiksi luimme natsiaikaa valottavia kirjoja.

Erityinen mielenkiinto kohdistuu narratiiviseen tietokirjallisuuteen. Yksi ryhmään suuren vaikutuksen tehnyt kirja on Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylista nousee rukous. Nobel-voittaja Aleksijevitšin teoksessa dokumentaarinen aineisto on työstetty kaunokirjalliseen muotoon.

Seuraavaksi on tarkoitus lukea Jari Aarniosta kertova Keisari Aarnio (Minna Passi ja Susanna Reinboth).

– Tämä on just tyypillinen kirjapiirijuttu: mulle ei olisi tullut mieleenkään lukea sitä, mutta kun kirjapiiriläinen kehui sitä kiinnostavaksi, niin muutkin innostuivat. Keskustelu myös avaa usein sellaisia näkökulmia luettuun, mitä itse ei ole huomannut ollenkaan. On myös tosi kiva tavata ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kirjoista ja lukevat paljon, sanoo Elina Katainen.

Ihanan hidasta, ärsyttävän pitkästyttävää

Kirjallisuuspiirejä järjestetään ohjatusti muun muassa kirjastoissa. Valtosa on kuitenkin vapaita ryhmiä, joita syntyy niin ammatin, elämäntilanteen, tuttavuuden kuin vaikkapa asuinpaikan ympärille. Viimeksi mainittua edustaa Koiton naisten lukupiiri.

Oulun Heinäpäässä sijaitsevan Koiton puutalokorttelin aktiiviset naiset perustivat piirin vuonna 2004.

– Puhuttiin naapureiden kanssa paljon kirjoista ja huomattiin, että moni meistä lukee paljon, kertoo Seija Nieminen.

Lukupiiri kokoontuu kerran kuussa vuorotellen kunkin jäsenen kotona Koiton korttelissa. Tapaamisissa myös herkutellaan, puhutaan ajankohtaisista asioista ja suunnitellaan yhteisiä retkiä ja käyntejä kulttuuritapahtumiin.

Aktiivisia jäseniä tällä hetkellä ”noin viisi”, silloin tällöin osallistuvia jäseniä saman verran. Ikähaitari on 40–70 vuotta.

Piirissä luetaan pääasiassa kaunokirjallisuutta, klassikoista uutuuksiin. Myös muutamia dekkareita, elämäkertoja ja tietokirjallisuutta on ollut listalla.

– Kaikkiaan olemme lukeneet kirjapiirin kesken 138 kirjaa.

Ryhmässä nousee usein esiin kokemus siitä, että saman kirjan voi ymmärtää eri tavoin ja eri ihmisillä painottuvat kirjaa lukiessa eri asiat. Elämäntilannekin vaikuttaa tulkintaan.

– Toisinaan puhumme kirjasta hyvinkin kriittiseen sävyyn, kaikki kirjat eivät meitä suinkaan miellytä.

Koiton naisten mielipiteet kirjoista myös eroavat toisistaan.

– Toiset meistä esimerkiksi rakastavat hitaasti eteneviä kirjoja, toiset kokevat sellaiset pitkästyttävinä.

Jotkut teokset taas puhuttelevat kaikkia.

– Yksi koko ryhmälle todella mieleen painunut ja vaikuttava kirja oli Monica Fagerholmin Amerikkalainen tyttö.

Hyvä kirjallisuuspiirikirja keskusteluttaa

”Stimuloivaa ja ihanaa.” Näin kuvailee Esa Kerttula kirjallisuuspiirinsä kokoontumisia.

– Monesti varsinaisen kirjan käsittelyn jälkeen käydään sen nostattamaa vilkasta keskustelua: yhteiskunnallista, moraalista tai muuta. Huono kirjakaan ei tässä mielessä ole välttämättä huono kirjallisuuspiirikirja. Kirjat aukeavat eri tavoin eri ihmisille ja niistä keskusteleminen laajentaa lukukokemusta.

Kerttulan kirjallisuuspiiri, joka puheessa usein lyhentyy KP:ksi, toimii vakiintuneen käytännön mukaan.

– Usein se, joka isännöi tai emännöi piiriä, koettaa linkittää paikan käsiteltävään kirjaan.

Joskus se on vaikeampaa, joskus helpompaa. Esimerkiksi Kerttulan omalla vuorolla käsiteltiin Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista ja silloin kokoonnuttiin ensin suurkirkolla, jossa hän alusti Engelin arkkitehtuurista. Sieltä käveltiin ravintola Bystroon, joka sijaitsee Sundmanin talossa, joka on Engelin ensimmäisiä Helsingin töitä.

– Kun isäntä tai emäntä on pitänyt esityksen, hän kertoo oman arvionsa kirjasta ja jokainen vuorollaan kertoo omia ajatuksiaan. Sitten alkaa avoin keskustelu.

– Piirissä on monen alan osaajia ja tutkijoita ja siellä pidetään ihan huikeita taustaesityksiä kirjoista. Itse en kuulu näihin huikeisiin, mutta kun olen graafinen suunnittelija, niin taitan usein jonkun esitteen aiheesta.

– Ryhmässä on tutkijoita, pari toimittajaa, musiikkitieteilijä, kuvittaja ja ollut mainospuolen ihmisiä. Itse olen AD eli aika samassa kuplassa olemme, jos rehellisiä ollaan.

Samassa kuplassa on suuri osa kirjallisuuspiiriharrastajista. Vaikka suomalaiset ovat lukevaa kansaa yhteiskuntaluokasta riippumatta, ovat lukupiirit varsin keskiluokkainen harrastus. ”Vuonna 2009 lukupiiriläisten suurin ammattiryhmä olivat opettajat, ja seuraavina tulivat erilaiset terveydenhuollon ammattilaiset, toimittajat,tutkijat, sihteerit, kirjasto- ja yliopistoväki – siis koulutettu keskiluokka”, kirjoittaa Suvi Ahola väitöksessään.

Esa Kerttulan KP:ssa arvioidaan kirjat kouluarvosanoin. Se kirjoitetaan lappuun ennen kuin on kuullut muiden mielipiteitä. Lopuksi pohditaan, onko oma käsitys muuttunut keskustelun myötä.

– Esimerkiksi Jussi Valtosen Finlandia-voittaja He eivät tiedä mitä tekevät jakoi ryhmän kahtia. Kun itselle tärkeää on niin sanottu ”hyvä lause”, niin tästä se mielestäni puuttui. Keskustelun jälkeen ymmärsin paremmin toista puolta.

Kohtalokasta kipinöintiä

Sitten Esa Kerttula paljastaa, miksi hänellä on kirjallisuuspiirinsä aivan erityislaatuinen suhde:

– Tapasin vaimoni kirjallisuuspiirin kautta. Oliskohan ollut toinen yhteinen kerta, kun oli jo jotain kipinää ilmassa. Häihin kutsuttiin sitten ensimmäisenä kirjallisuuspiirin porukka.

– Vaikka nyt luetaan monesti samaa kirjaa vuorotellen, me ollaan päätetty ettei puhuta kirjoista etukäteen keskenämme. Se olisi vähän tylsää muun ryhmän kannalta.

Tämän erityissuhteen vuoksi Kerttulalle ja hänen puolisolleen oli tärkeää aktivoida ryhmää, kun sen toiminta alkoi osoittaa hiipumisen merkkejä.

– Vaikka tykkään lukemisesta ja kirjoista, koen tämän ennen kaikkea sosiaalisena tapahtumana. Uskon, että kaikki meistä jakavat sen tunteen, että olemme onnekkaita, ehkä etuoikeutettujakin, kun meillä on tällainen porukka ja harrastus elämässämme.