Seniori tai ikäihminen, unohda ikä

Muutama vuosi sitten tehdyn yli 15-vuotiaita suomalaisia edustavan mielipidekyselyn mukaan termit seniori ja ikäihminen kuvaavat parhaiten vanhaa ihmistä. Vanhuuden mielletään alkavan 65–80-vuotiaana.

Mitä vanhempi vastaaja on, sitä myöhemmin hän näkee vanhuuden koittavan. Keskimäärin suomalaiset määrittelevät vanhuusiän alkavan 72-vuotiaana.

– Unohda ikä silloin, kun se ei ole relevantti, sanoo vanhuuden ilmiöitä tutkiva Minna Pietilä.

– Miksi vanhuutta ei voida yksipuolisuuden sijaan nähdä tasapainoisena ja monimuotoisena aikana ihmisen elämässä? Sen sijaan yhtäältä nähdään raihnaisuus-hauraus-oireyhtymä ja sen kourissa kärvistelevä ihminen. Toisessa ääripäässä on superseniori, joka kiipeää Mount Everestille tai vetää satavuotiaana maratonia, hän pohtii.

Ihmisyys katoaa
sanojen taakse

Suomen kielen sana ”vanhus” on lastattu sekä myönteisillä että kielteisillä mielikuvilla. Vanhuutta määritellään arkipuheessa ja lainsäädännössä, ja sitä tekevät ikääntyneet ihmiset itse. Vanhuus on mitä suuremmassa määrin katsojan silmissä.

– Kukin määrittelee omasta näkökulmastaan. Noin kuusikymmentä plus -ikäisistä aletaan puhua ikääntyvinä. Lisäksi on vanhuuseläkeikä, palvelutarpeen arvioinnin ikäraja tai fyysinen toimintakyky, sanoo Pietilä.

Toista vanhuustutkijaa siteeraten Pietilä toteaa, että hän asettaisi vanhuusiän alun 85 vuoteen, jos ikäraja ”pitäisi määritellä ase ohimolla”.

– Määrittely riippuu siitäkin, millaiseksi vanhuus ymmärretään. Onko se esimerkiksi yksinkertaisesti fyysistä rapistumista vai omaleimainen elämänvaihe? Esimerkiksi kronologisesti korkeassa iässä oleva ja fyysiseltä toimintakyvyltään heikko ihminen voi olla edelleen henkisesti hyvässä terässä. Ikääntyminen on yksilöllistä.

Pietilän mukaan ikääntyvistä ihmisistä puhutaan ja heitä kohdellaan yleensä hyvää tarkoittaen, mutta myös etäännyttäen:

– Ikään kuin ikääntynyt ihminen olisi ulkoavaruuden olento, joka saapuu keskuuteemme. Hieman outo, ja hänellä on kaikenlaisia tarpeita, joita pitäisi manageroida, hoitaa ja huoltaa.

Pietilän mukaan ihmisyys katoaakin helposti sanojen taakse, varsinkin jos ihmisten ikääntymistä ajatellaan taakkana.

– On paljon rasitepuhetta, vaikka onneksi viime vuosina on ilmaantunut muunkinlaista. Ikääntyneenäkin ihminen on ihminen, jolla on omat mielenkiinnon kohteensa, kykyjä ja voimavaroja. Ikä voi olla tärkeä tekijä jossain hetkessä, toisessa sillä ei ole mitään merkitystä.

Hoivan tarve kasvaa ja
palvelut vähenevät

Rasitepuheella Minna Pietilä viittaa julkisista palveluista käytyyn keskusteluun: kestävyysvajeella perustellaan julkisten palvelujen supistamista.

Gerontologian professori ja Gerontologian tutkimuskeskuksen johtaja Marja Jylhä toteaa kirjoituksessaan (Alusta 15.5.), että palvelujen vähentämistä perustellaan retoriikalla.

”Vanhana ihmisen on aina paras asua kotona. Vanhusten makuuttaminen laitoksissa on lopetettava”, Jylhä kirjoittaa. Mainioita periaatteita, hän sanoo, mutta ne eivät vain toteudu.

Esimerkiksi yli 85-vuotiaita on huomattavasti vähemmän tehostetussa palveluasumisessa, vanhainkodeissa tai terveyskeskusten vuodeosaston pitkäaikaishoidossa kuin esimerkiksi vuonna 2010.

Kotihoitoa on kuitenkin lisätty vain puolisen prosenttia, vaikka hoidon kattavuus on pienentynyt lähes kolme prosenttia ja hoidon piirissä on noin neljätuhatta ikääntynyttä ihmistä vähemmän.

Vanhuusikä on pidentynyt, ja yli 90-vuotiaita on kolmannes enemmän kuin 2010. Kaikkien vanhimpien toimintakyky ei olekaan parantunut.

– Jos julkisia palveluja ei ole, niitä saa rahalla. Kenellä sitten on rahaa? Aika monet eläkeläiset saavat kohtuullisen tasoista eläkettä, mutta pienituloisilla ihmisillä ei taatusti ole varaa palveluihin, sanoo Pietilä.

Yksinäisyys ja
huono-osaisuus kasautuvat

Pietilä on tehnyt neljätoista vuotta vanhuuteen liittyvää tutkimusta Vanhustyön Keskusliitossa. Hän on ollut mukana omaishoitoon, mielenterveyteen sekä ikäpolviin liittyvissä tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

Parhaillaan hän on mukana yli kolmenkymmenen järjestön yhteisen, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoittaman Eloisa ikä -ohjelman tutkimuksessa, joka keskittyy järjestöjen psykososiaalisiin toimintoihin.

Eloisien hankkeiden tavoitteina on muun muassa lisätä ikääntyneiden ihmisten psyykkistä hyvinvointia edistämällä erilaisia sosiaalisen liittymisen tapoja, kuten vapaaehtoistoiminnan ja vertaisuuden mahdollistamia ryhmätoimintoja.

Pietilä raottaa saatuja tutkimustuloksia yksinäisyyden kokemuksista ja hanketoimintaan osallistumisesta. Jako yksinäisyyttä kokeneisiin ja ihmisiin, jotka eivät juurikaan ole sitä kokeneet, osoittaa, että eniten myönteisiä psykososiaalisia muutoksia tapahtui yksinäisyyttä kokeneiden keskuudessa.

– Alun perinkin toisella porukalla oli parempi tilanne. On kuitenkin hyvä huomata, että muutosta tapahtui juuri niiden ihmisten joukossa, joilla sitä eniten toivottiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen mukaan 75 vuotta täyttäneet naiset ovat suomalaisista kaikkein yksinäisimpiä.

– Iällä ja sukupuolella näyttäisi olevan väestötasolla merkitystä, vanhuus ja naissukupuoli lisäävät yksinäisyyden riskiä.

Yksinäisyyden kokemukseen liittyy muitakin hyvinvointia heikentäviä tekijöitä, kuten huonoksi koettu terveydentila ja kokemus toimeentulon riittämättömyydestä, johon liittyy usein heikompi koulutus.

– On hurjaa, että huono-osaisuus kasautuu ja usein myös periytyy sekä kestää jopa lapsuudesta vanhuuteen.

Kaikilla ei ole
omaisia ja läheisiä

Pietilä muistuttaa, että hyvinvointivaltio on tasannut eroja, vaikka se ei ole niitä poistanut. Nyt mennään toiseen suuntaan.

– Omaishoidon kautta vastuuta on siirretty omaisille. Hyvinvointivaltio on mahdollistanut yksilöllisyyden esimerkiksi sitä kautta, että meillä ei ole hoivavastuuta vanhemmistamme. Ihmiset ovat voineet elää aika itsellistä elämää. Sitä on nyt alettu purkamaan.

Hän muistuttaa, että kaikilla ikääntyneillä ihmisillä ei ole sellaisia läheisiä ja omaisia, jotka voivat ottaa tai haluavat ottaa vastuuta hoivasta ja hoidosta. Ihmiset asetetaan entistä epätasa-arvoisempaan asemaan keskenään.

Yksinäisyyteen tarjotaan usein standardivastauksena ryhmätoimintaa.

– On hyvä, että on toimintaa ja löydetään ihmisiä sen piiriin, mutta esimerkiksi ryhmätoiminta ei käy kaikille kaikissa tilanteissa. Joskus tarvitaan ainakin aluksi muunlaisia toimia. Ihmisellä pitää olla kyky ottaa vastaan ja ylipäänsä halu olla sosiaalisessa yhteydessä tai ottaa vastaan apua ja tukea. Jos on hyvin masentunut tai sosiaalisesti arka, niin sehän ei kovin helposti käy, sanoo Pietilä.

Etsivä työ löytää yksinäisiä ikääntyneitä ihmisiä

Pietilä näkee yhden toimivan ratkaisun yksinäisyyteen tai vähintäänkin sen lievittämiseen. Mennään ihmisen tilanteeseen, kotiin, toki hänen luvallaan. Eloisa ikä -ohjelman hankkeissa hän on nähnyt ammattitaitoisia työntekijöitä, jotka pystyvät todella kohtaamaan ihmisen ja tukemaan tätä eteenpäin.

Pietilä puhuu vahvasti etsivän vanhustyön puolesta. Hän kuvailee etsivän vanhustyön löytämien ihmisten olevan monenlaisissa hankalissa tilanteissa. Jollain on fyysinen toimintakyky niin heikko, ettei hän pääse kotoaan mihinkään.

– Siellähän sitten olet, jos ei ole auttavia läheisiä tai omaisia. Joillain on mielenterveysongelmia, joillain päihdeongelmia. Syystä tai toisesta ihminen on jäänyt tai jätetty kotiinsa, Pietilä jatkaa.

Näkemys vanhuudesta tulisi monipuolisemmaksi, jos ymmärrettäisiin, että vaikka ihminen ei pääsisi sängystä ylös, hän voi samaan aikaan olla kiinnostunut esimerkiksi englantilaisesta kirjallisuudesta.

– Silloin tarvitaan sitä, että joku tyyppi tuo kirjoja ja keskustelee niistä, Pietilä sanoo.

Kommentti: Näkymättömät vanhat naiset

Eräs eläkkeelle jäänyt naistuttavani totesi: Sinusta tulee näkymätön, kun sinä vanhenet. Sinä lakkaat olemasta.

Hän ei ole ainoa, joka on kertonut näin. Eläkeikää lähestyvien naisten odotetaan lähtevän eläkkeelle ennen aikojaan. Mitä nopeammin tämä tapahtuu, sitä parempi.

Jos he ovat jääneet työttömiksi, työllistyminen on tuomittu epäonnistumaan.

Toisaalta urbaanin tarinan mukaan mummot menevät alennusmyyntiin, rynnivät kasseineen ja kaatavat muut asiakkaat kumoon. Jos tämä ei toimi, he tekevät tietä sateenvarjolla.

Vanhuuden ilmiöitä tutkivan Minna Pietilän tavoin voi sanoa, että unohda ikä. Tulevaisuudessa Suomi harmaantuu vauhdilla, ja edelleenkin heistä huomattavasti useampi on nainen kuin mies.

Ikääntyviä naisia ei voi ohittaa. Heitä tarvitaan, jotta ylipäänsä yhteiskunta pyörii.