On helmikuun 25. päivä 1980 Pariisissa. Seuraavan vuoden presidentinvaaleihin valmistautuminen on kulisseissa täydessä vauhdissa. Myöskään kielitieteilijät, filosofit ja sosiologit eivät malta pitää näppejään erossa poliittisista kähminnöistä.
Tekijän kuolemasta kirjoittanut kirjallisuusteoreetikko ja kriitikko Roland Barthes (s. 1915) kuolee pakettiauton rajuun töytäisyyn palatessaan kotiin lounaalta presidenttiydestä kamppailevan François Mitterrandin (s.1916) luota. Lounaalla oli myös filosofi Michel Foucault (s. 1926).
Oliko Barthesin kuolema sittenkään onnettomuus? Jospa se oli salamurha?
Romaanissa liikutaan Rabelais’n ja Cervantesin jalanjäljillä.
Lähtee liikkeelle huhu, että Barthesilla oli pikkutakin taskussa salainen asiakirja, joka sisälsi kuvauksen venäläis-amerikkalaisen kielitieteilijä Roman Jakobsonin (s. 1896) kehittelemästä kielen seitsemännestä funktiosta (merkitystehtävästä).
Kyseisen funktion hallitseva kykenee taivuttelemaan kenet tahansa tekemään mitä tahansa missä tilanteessa tahansa. Kielen seitsemännellä funktiolla olisi siis käyttöä tulevissa presidentinvaaleissa niin sosialistien Mitterrandille kuin oikeiston Giscard d’Estaingillekin (s. 1926).
Mutta miksi kielen seitsemäs funktio kiinnostaa myös Bulgarian puolustusministeriä? Onko bulgarialaissyntyisellä filosofilla Julia Kristevalla (s. 1941) jotain tekemistä asian kanssa? Entä hänen miehellään, kirjailija Philippe Sollersilla (s. 1935).
Merkkien merkitysten maailma
Komisario Jacques Bayard määrätään ylemmältä taholta selvittämään kyseinen mysteeri. Hän palkkaa apurikseen merkkien merkityksiä ja kuvan semiologian kursseja vasemmistolaisessa Vincennesin yliopistossa vetävän Simon Herzogin.
Alussa yhteistyö kangertelee ”kielivaikeuksien” eli merkkien tulkintaerimielisyyksien vuoksi. Vauhtiin päästyään komisario Bayard innostuu ja sukeltaa yhä syvemmälle merkkien merkitysten maailmaan ja tutustuu mitä eriskummallisimpiin intellektuelleihin niin Pariisissa, Bolognassa, Napolissa kuin Yhdysvalloissakin.
Bayard huomaa, että maailma kuten politiikkakin on merkityksiä tulvillaan. Vähitellen kielentutkimus ja rikostutkimus lyövät toisilleen kättä. Molemmat ovat omanlaisiaan intellektuaalisia seikkailuja.
Ranskan politiikan kertauskurssi
Koska kyseessä ovat ranskalaiset intellektuellipiirit, romaanissa Kuka murhasi Roland Barthesin? liikutaan Rabelais’n ja Cervantesin jalanjäljillä. Ajan henkeä ylläpitävään älyköiden maailmaan luodaan terävä satiirinen katse ja tarkastellaan ”suuria” ajatuksia ja puheita vino hymy suupielessä.
Viisaustieteilijät riisutaan konkreettisesti alushoususilleen tai peräti alasti, varsinkin Foucault homosaunassa. Älyköiden touhuja tarkastellaan maan tasalta ilman tuonpuoleisten ideaalien antamaa loistetta.
Myös valokuvauksen olemusta käsittelevän Valoisan huoneen kirjoittaja Barthes paljastuu äidin pikkupojaksi. Samoin moni muu neropatti vaikuttaa lähivalaistuksessa omituiselta suhteessa tavalliseen arkeen. Samalla lukija saa kaupantekijäisiksi aimo annoksen kielitiedettä ja semiotiikkaa, sekä mojovan kertauskurssin 37 vuoden takaisesta ranskalaisesta politiikasta.
Riittäisikö Suomessa tarinoita?
Pariisilainen kirjallisuudenopettaja Laurent Binet (s.1972) kirjoitti teosta viisi vuotta keräten kirjan vuosista 1980–1981 tarinoita ja yhdisteli niitä vapaalla kädellä. Pohjana on todelliset tapahtumat ja puheet.
Binet haastatteli lukuisia tuon ajan intellektuelleja ja niitä, jotka olivat mukana Mitterrandin presidentinvaalikampanjassa. Haastateltavat kertoivat paljon hauskoja juttuja, jotka Binet sirotteli kirjaan. Vähitellen siitä kehkeytyi mehukas satiiri, joka ei välttämättä ole miellyttänyt kaikkia kirjan sivuilla seikkailevia.
Olisiko vastaavanlainen satiiri mahdollinen Suomen johtavista intellektuelleista? Riittäisikö meille siihen aineistoa, persoonallisuuksia, tarinoita – rohkeudesta puhumattakaan?
Laurent Binet’n romaanin vuosien 1980–81 päähenkilöitä Suomessa syntymäajoiltaan vastaisivat muun muassa Matti Klinge, G.H. von Wright, Heikki Ylikangas, Raili Kauppi, Erkki Tuomioja, Elina Haavio-Mannila, Katariina Eskola, Antti Eskola, Matti Wuori, Ilkka-Christian Björklund ja Terho Pursiainen.
Jäämme odottelemaan. Sitä ennen kannattaa sukeltaa semiotiikan ja Pariisin 1980-luvun älymystön maailmaan Binet’n romaanin mukana Umberto Econ sanoin:
”Punahilkka ei kykene ajattelemaan maailmaa, jossa Jaltan konferenssi pidettiin ja jossa Reaganista tulee Carterin seuraaja. Punahilkalle ’todellinen’ maailma on sellainen, jossa sudet puhuvat, ei sellainen, jossa sudet eivät puhu.”
Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin? Suomentanut Lotta Toivanen. Gummerus 2017. 378 sivua.
uutiskirje 
