Hallitus ajaa Suomen historian yhtä terveydenhuollon suurimmista rakennemuutoksista – valinnanvapautta – seurauksista piittaamatta. Kaikki eduskuntapuolueet ovat yhtä mieltä, että sosiaali- ja terveysuudistus tarvitaan.
Tähän yksituumaisuus päättyy. Käytännössä sote-uudistus on keskustan, kokoomusten ja sinisten käsissä. Opposition rooliksi on jäänyt hallituksen esitysten arvostelu. Hallitus on tyrmännyt kaikki opposition yhteistyötarjoukset, vaikka parlamentaarisen sote-valmistelun piti jatkua eduskuntavaalien jälkeen.
Ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja oppositiojohtaja Juha Sipilän keskusta ei kannattanut valinnanvapautta. Vain kokoomus ajoi sitä. Parhaillaan lausunnolla oleva esitys valinnanvapaudesta on kokoomuksen ajama ikiliikkuja.
Yksityiset terveysalan lobbarit ovat vaikuttaneet enemmän tai vähemmän avoimesti hallituksen esitykseen.
Poliittisen järjestelmän kummallisuuksiin kuuluu, että 38 kansanedustajan puolue pystyy runnomaan valinnanvapausesitystä mieleisekseen. Jossain muussa maassa puhuttaisiin korruptoituneesta järjestelmästä.
Entä Suomessa? Täällä monenlaiset yksityisen terveydenhuollon lobbarit ovat vaikuttaneet enemmän tai vähemmän avoimesti hallituksen esitykseen.
Lobbareita ja perustuslain kampittajia
Kokoomuksella on suora yhteys esimerkiksi 2000-luvulla paisuneen terveysalan jätin Mehiläisen johtoon, jossa istuu entinen kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö yhteiskuntasuhteiden johtajan pallilla.
Kokoomuksen Alexander Stubbin hallituksen so-siaali- ja terveysministeri, Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty – Männistön hyvä kaveri – istuu Terveystalon johdossa.
Kokoomus on häikäilemättömästi hyökännyt myös perustuslakiasiantuntijoita vastaan. Ylen vaalikoneessa vuoden 2015 oikeistolaisimmaksi rankattu, pitkään perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toiminut ex-kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) ja eduskunnan yksi oikeistolaisimmista kansanedustajista Ben Zyskowicz ovat yrittäneet rajusti kyseenalaistaa perustuslakiasiantuntijoita. Zyskowicz istui kevätkesästä loppumetreillä perustuslakivaliokunnassa ajamassa kokoomuksen tavoitteita sote-lausuntoon.
Kokoomuslaista hegemoniaa edustavan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtaja Ilkka Oksala äityi syyttämään perustuslakiasiantuntijoita DDR-henkisyydestä yhtiöittämisen kaatuessa. Samalla hän lyttäsi TSS-oi-keuksien eli taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien perustuslain suojan. Hän on ollut muun muassa ajamassa alas työnantajien Kela-maksuja.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on sallinut kokoomuksen jyrätä hallituksen. Alun perin Sipilä esitteli innostuneena kolmivaiheista ”prosessikaaviota”, jonka mukaan valinnanvapaus olisi tullut vasta soteuudistuksen jälkeen. Toisin kävi: valinnanvapaus niitattiin samaan pakettiin sote- ja maakuntauudistuksen kanssa.
Törkeän kallis diili
Syksyllä 2015 keskusta ja kokoomus diilasivat: keskusta sai maakuntansa ja kokoomus varmisti itselleen valinnanvapauden. Keskustalla ja kokoomuksella ei ole poliittisesti varaa luopua tavoitteistaan. Keskustan vastoin tahtoaan ja poliittisen ymmärryksensä vastaisesti nielemä diili tekee valinnanvapausfarssista täysin moraalittoman lehmänkaupan.
Sipilä on pääministerinä vastuussa myös valinnanvapaudesta aihetuvista seurauksista, sillä puolue on pääministeripuolueena avainpelaaja. Se on sallinut kokoomuksen pääneuvottelijan Paula Risikon vedättää koko hallituksen valinnanvapauspykälien taakse, vaikka asiantuntijat ovat pitäneet niitä osin perustuslain vastaisina myös viimeisimmässä mallissa. Siniset ovat politikoineet tarttumalla lillukanvarsiin.
Hinta maakunnista on törkeän kallis, sillä kolmen miljardin säästötavoite uhkaa kääntyä lisämenoiksi. Valinnanvapauden myötä yksityiset terveysalan yritykset tuottavat yhä suuremman osuuden palveluista.
Yhteiskunta osallistuu terveydenhuoltoalan yritysten voiton maksimointiin. Nykyiset Kela-korvaukset maksetaan potilaalle, mutta tulevaisuudessa raha virtaa suoraan terveysalan yrityksille.
Alan suurimmilla yrityksillä ei ole vaikeuksia listautua palvelujen tuottajiksi. Ne ovat valmistautuneet jo vuosia napsimalla markkinoilta pieniä yrityksiä. Tiedossa on yrityksille helppoa rahaa, sillä markkina on vakaa. Hoidettavia riittää, etenkin jos valinnanvapauden piiriin tulevat kiireettömät leikkaukset.
Väistämättä yritykset pääsevät kermankuorijoiksi, sillä niillä ei ole vastuuta monisairaiden ja vaikeiden sairauksien hoidosta. Vastuu on maakunnalla.
Politiikoilla ja politiikalla on väliä
Näin jälkikäteen tuntuu kummalliselta, että kokoomus on saanut tahtonsa läpi hallituksessa. Se kertoo Sipilän kyvyttömyydestä ja keskustan lepsuilusta. Helsingissä kokoomus ei onnistunut runnomaan edes kokeilua parin terveysaseman ulkoistamisesta.
Se on ajanut vahvasti myös palvelualoitetta, jotka vasemmistopuolueet estivät vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa. Kokoomus toi saman aloitteen Helsinkiin budjettineuvotteluihin samana vuonna. Palvelualoitteella oli sama kohtalo.
Hallituskokoonpanolla on väliä ja poliitikoilla on eroa – sanovatpa kansan syvät rivit mitä tahansa. Helsingin politiikkaa ei voi verrata hallituspolitiikkaan, mutta kertoohan se kuitenkin mahdollisuudesta toisenlaiseen politiikkaan. Helsingissä kokoomus ei päässyt vihreiden ja vasemmiston ohitse yksityistämään.
Oikeistolainen hallitus on ajanut voimallisesti rakenteita alas myös työmarkkinoilla ja perusturvassa. Perintö ulottuu pitkälle tulevaisuuteen, jos oikeiston meno saa jatkua seuraavienkin eduskuntavaalien jälkeen.