Toimittaja, tietokirjailija ja historiantutkija Janne Könösen kirjassa Punaisen leijonan maa – Suomen hullu joulukuu 1917 syvennytään Suomen itsenäistymiskuukauteen, joka on jäänyt populaarissa tietokirjallisuudessa suurlakon leimaaman marraskuun ja sisällissodan alkupäiviin päättyneen tammikuun väliinputoajaksi. Teos kuvaa arkistolähteiden avulla toisaalta poliittisten vaikuttajien, toisaalta tavallisten kansalaisten kokemuksia.
Kerätyn muistitiedon valossa itsenäisyysjulistus ei juurikaan herättänyt tunteita tavallisen rahvaan parissa – asia tuntui etäiseltä eikä vaikuttanut heti arkielämään. Enemmän muistijälkiä jäi paikallisista kärhämistä, kuten kuntien ja niiden työntekijöiden välisistä palkkariidoista, joiden seurauksena työväenkaartit useilla paikkakunnilla saartoivat valtuustosaleihin kokoontuneita porvarillisia kaupunginvaltuutettuja.
Levottomuuksia ruokki se ristiriita, että poliittinen valta oli porvarien käsissä, kun taas järjestysvaltaa pitivät monin paikoin työväen kaartit ja venäläinen armeija. Viime kädessä konfliktit näyttävät kuitenkin palautuvan taloudellisiin vaikeuksiin ja elintarvikepulaan.
”Nyt alkaa järjestelmällinen taistelu, joka vie voittoon.”
Könönen selvittää myös Saksan vaikutusta Suomen tuolloisiin ratkaisuihin kuten itsenäisyysjulistukseen. Vaikka Svinhufvudin senaatilla oli jo ennestään vahva itsenäistymistahto, Saksan sodanjohtajan, kenraali Erich Ludendorffin antama kehotus saattoi Könösen mukaan johtaa asian kiirehtimiseen. Tämä puolestaan johti osaltaan sosialistien mielialojen sivuuttamiseen ja saattoi kärjistää ristiriitoja.
Janne Könönen: Punaisen leijonan maa. Suomen hullu joulukuu 1917. Otava 2017. 237 sivua.
Panssarijuna pelotti valkoisia
Könösen teosta lukuun ottamatta kaikkien tässä esiteltävien kirjojen lähtökohtana ovat kirjoittajien sukulaisten aineistot. Lisäksi niissä on hyödynnetty laajasti muita arkistolähteitä.
Arkeologi, historioitsija ja tietokirjailija Tuija Wetterstrandin isoeno Anton Vilén kuului punaisten ensimmäisen panssarijunan miehistöön. Wetterstrandin kirjassa Punaisten panssarijuna 1918 syvennytään tähän sisällissodan vähän tutkittuun yksityiskohtaan.
Juna panssaroitiin Venäjältä saadun mallin mukaisesti Helsingin Fredriksbergin (Pasilan) konepajalla. Miehistö rekrytoitiin punakaartin yleisesikunnan perustaman tykki- ja kuularuiskukoulun miehistä. Juuri tykit ja kuularuiskut olivat junan keskeisenä aseistuksena.
Panssarijuna taisteli Tampereen ja Haapamäen välisellä radalla helmi-maaliskuussa. Rintama jämähti, ja tavoite vallata valkoisten länsi–itä-yhteydelle elintärkeä Haapamäen risteysasema jäi kaukaiseksi. ”Ajelimme Lylyn ja Vilppulan Pynnöskylän väliä koko talvi”, Vilén totesi muistelmissaan. Perääntymisvaiheessa juna taisteli etelämpänä. 13. huhtikuuta se oli lähdössä Keravalta valtaamaan Helsinkiä takaisin punaisille, mutta matka tyssäsi jo Korsoon.
Punaisten taitamattomuus ja hutilointi sotatoimissa näkyi panssarijunassakin. Junan ensimmäinen päällikkö Armas Toivonen kuoli jo alkuvaiheessa omien huolimattomuuden seurauksena, kun venäläiset tykkimiehet laukaisivat tykin juuri Toivosen noustessa tähystämään. Omista johtuva onnettomuus oli myös panssarijuna 1:n ja panssarijuna 3:n yhteentörmäys.
Wetterstrandin mukaan panssarijunat tukivat monin paikoin tehokkaasti punaisten joukkojen etenemistä ja niillä oli suuri pelotevaikutus, mutta paremmin organisoituina niiden merkitys olisi voinut olla isompikin.
Suurin osa miehistöstä joutui sodan jälkeen vankileireille. Vapautumisen jälkeen heille teetettiin salaiset hopeiset veteraanimerkit, mistä Wetterstrand päättelee heidän myös ajoittain kokoontuneen muistelemaan kokemuksiaan.
Tuija Wetterstrand: Punaisten panssarijuna 1918.
Into Kustannus 2017. 260 sivua.
Rakkaus kestää vankileirin
Siviilien näkökulmasta sisällissotaan pureutuu Timo Valtakosken teos Punavangin kirjeenvaihto vuodelta 1918. Valtakosken isovanhempien, turkulaisen kirjaltajan Akun ja tamperelaisen myyjän Elvin, kirjeitä täydentävät lyhyet selostukset eri vaiheiden tapahtumista.
Lukija saa seurata jännityksellä tuoretta, mutta sitäkin kiihkeämpää rakkaustarinaa, jonka tielle maan poliittinen kehitys kasaa yhä uusia vaikeuksia.
Vankilavuosi jättää jäljet eikä ainakaan taltuta Matin radikaaleja ajatuksia.
Aku ja Elvi ovat työväenliikkeen aktiiveja ja tutustuneet työväen teatteritoiminnan yhteydessä, mutta asettavat nyt rakkauden etusijalle. Sodan alkupuolella Aku on varma työväen voitosta: ”Nyt alkaa järjestelmällinen taistelu, joka vie voittoon. Ja ajatteles, kulta Elvini, meidän perhe-elämämme alkaa uudestisyntyneessä yhteiskunnassa.” Elvi on huomattavasti epäilevämpi, ja hänen arvionsa osoittautuvat oikeammiksi.
Aku ei osallistu aseelliseen toimintaan, mutta joutuu työväenliikkeen luottamustoimien vuoksi pidätetyksi ja lopulta Suomenlinnan vankileirille. Leirin monien kauheuksien kuvaamiselta hän varjelee Elviä, mutta kertoo kuitenkin kuolemantuomioiden masentavasta vaikutuksesta ja ruumiskirstuista tielle valuvasta verestä. Aku tuomitaan valtiorikosoikeudessa kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen, mutta vapautuu yleisen amnestian seurauksena saman vuoden joulukuussa ja rakkaustarinan loppu on onnellinen.
Timo Valtakoski: Punavangin kirjeenvaihto vuodelta 1918. Omakustanne 2017. 280 sivua.
Neuvostoliittoa teollistamassa
Siperia kutsuu! kertoo Siperian
Kemerovossa vuosina 1921–1927 toimineesta kansainvälisen Kuzbas-siirtokunnan historiasta. Valtiotieteiden tohtori, Sitran johtava asiantuntija ja tietokirjailija Vesa-Matti Lahti on tarttunut aiheeseen isoisänsä Richard Lahden päiväkirjan pohjalta.
Kuzbasiin värvättiin voimallisesti insinöörejä ja työläisiä Yhdysvalloista, jonne Richard Lahti oli lähtenyt siirtolaiseksi vuonna 1914. Lahden lisäksi kirjassa paneudutaan siirtokunnan kirjastonhoitajana työskennelleen yhdysvaltalaisen Ruth Kennellin kokemuksiin tämän laajan muistelma- ja kirjeenvaihtomateriaalin pohjalta.
Siirtokunnassa oli poikkeuksellista keskittyminen maatalouden sijasta teolliseen toimintaan. Sen hiilikaivoksilla ja sen käynnistämällä koksi- ja kemikaalitehtaalla työskenteli yli 2 000 ihmistä. Hankkeessa yhtyivät taloudellisen ja teollisen kasvun tavoittelu, tekninen osaaminen ja sosialismin aate. Idean isiä olivat yhdysvaltalainen entinen autotehtaan esimies Herbert Calvert ja hollantilainen insinööri Sebald Rutgers. Lenin innostui heidän suunnitelmastaan NEP-politiikan hengessä.
Tuloksiakin tuli. Onnistuneeksi ratkaisuksi osoittautui kaivosten siirtäminen siirtokuntalaisten omaan komentoon. Työjärjestelyjen parantamisen tuloksena tuotantomäärät kasvoivat huomattavasti. Vapaa-ajan aktiviteettejakin riitti, jalkapallosta teatteriin. Monenlaisia ristiriitoja ja epäoikeudenmukaisuuttakin kuitenkin koettiin. Stalinin valtaannousu johti keskitetympään politiikkaan ja internationalismin väistymiseen. Ensin keskushallinto sai tiukemman otteen siirtokunnasta ja pian se lakkautettiin.
Siirtokunnan noin 150 suomalaista liittoutuivat keskenään ja heillä oli merkittävää poliittista valtaa, mikä herätti myös närää. Heitä kuitenkin arvostettiin kovina työntekijöinä.
Vesa-Matti Lahti: Siperia kutsuu! Kansainvälisen
Kuzbas-siirtokunnan ja sen suomalaisten tarina
1921–1927. Into Kustannus 2017. 233 sivua.
Väärät unelmat
Suuhygienisti ja esikoiskirjailija Henna Siekkinen on kirjoittanut isoisoisänsä kirjeiden pohjalta tositapahtumiin perustuvan romaanin Aatteen puolesta tämän vaiheista Suomen historian myrskyissä. Työmies Matti Korhosen unelmat omassa elämässään – yhdessäolo perheen kanssa, oma talo ja työ, josta saa palkkaa – ovat vaatimattomia, mutta olosuhteet asettuvat niitä vastaan.
Lisäksi yhteiskunnalliset unelmat vievät hänet erityisiin vaikeuksiin. Vuonna 1930 Etsivän keskuspoliisin miehet pidättävät Matin työpaikaltaan.Hänen vaimonsa ja pieni tyttärensä joutuvat todistamaan kovakouraista kotietsintää ja mies joutuu vuodeksi Viipurin lääninvankilaan valtiopetoksen valmistelusta tuomittuna. Syynä on – tosiasiassa hyvin vähäinen – toiminta maanalaisessa Suomen kommunistisessa puolueessa.
Vankilavuosi jättää jäljet eikä ainakaan taltuta Matin radikaaleja ajatuksia. Talvisodassa hän sattuu samaan joukko-osastoon ja ryhmään itseään jyrkemmän kommunistitoverinsa kanssa, ja tämän toveruuden seurauksena päätyy vastentahtoisesti loikkaamaan Neuvostoliiton puolelle. Olot Siperian työleirillä ovat porvari-Suomeakin ankeammat.
Siekkisen koskettava ja traaginen romaani tarjoaa monelle uuden näkökulman kuvaamiinsa Suomen historian vaiheisiin. Se nostaa osaltaan aatteensa vuoksi rauhankin aikana vainottuja esiin historian marginaaleista.
Henna Siekkinen: Aatteen puolesta. Omakustanne 2017. 288 sivua.