Informaatio- ja kommunikaatioteknologia- eli ICT-palvelujen ja -ratkaisujen keskeneräisyyden katsotaan jopa vaarantavan sote-uudistuksen etenemisen. Valinnanvapauden toteuttaminen edellyttää vahvaa tiedollista ohjausta ja neuvontaa.
Tietojärjestelmien näkökulmasta valinnanvapauslain voimaantuloaika ei ole riittävän pitkä. Sen pitäisi tulla voimaan vuodesta 2020 alkaen, joten aikaa ICT-järjestelmän rakentamiseen on 1,5–2 vuotta. Normaalisti vastaaviin muutoksiin varataan 3–5 vuotta.
Hallituksen lakiehdotukseen valinnanvapaudesta annetuissa lausunnoissa nostetaan esiin useita ICT-järjestelmiin liittyviä ongelmia.
Valinnanvapauden toteuttamisen kannalta olennaiset tietojärjestelmät (ICT) ovat jääneet marginaaliin.
Sote-keskuksista ja maakunnan liikelaitoksesta syntyy yhdyspintoja moneen suuntaan, myös työllisyyttä edistäviin kasvupalveluihin.
Tietojärjestelmien kehittymättömyys onkin heikoin lenkki asiakassuunnitelman toteuttamisessa.
Asiakassuunnitelman tekeminen vaarantuu
Potilaan kannalta olennainen asiakassuunnitelma määrittelee, mitä hoitoja annetaan ja mistä potilas saa tarvitsemansa palvelut. Tiedon hoidon tarpeesta pitäisi kulkea suoraan palvelun yksityisten ja julkisten sote-keskusten sekä maakunnan välillä.
Lisäksi asiakas saattaa hankkia hoitoa myös asiakassetelillä tai henkilökohtaisen budjetin kautta. Asiakkaan palveluketjun ja toisaalta sote-järjestelmän integraation kannalta on olennaista, että tiedolla johtaminen onnistuu. Se onnistuu ainoastaan, jos myös ICT-arkkitehtuuri on kunnossa.
Monet sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen valinnanvapauslakiehdotuksesta lausuneet asiantuntijat ovat huolissaan potilasturvallisuudesta.
Potilasketjua uhkaa palvelujen pirstoutuminen eri tahoille. Viime kädessä maakunnat ovat vastuussa siitä, että asukkaat saavat hoitoa.
Digipalvelut suosivat vahvoja potilaita
Valinnanvapausjärjestelmän vaikeaselkoisuus suosii vahvoja asiakkaita. Yhdenvertaisuutta uhkaavat vaarantaa alueellisen palvelutarjonnan vaihtelun lisäksi myös puutteellinen ohjaus ja neuvonta.
Tietojärjestelmien yhteensovittamiselle vuosi 2020 on liian lähellä. Siihen mennessä saadaan tuskin järjestelmiäkään valmiiksi, saati ehditään opettamaan potilaat käyttäjiksi.
Vanhukset ja vammaiset ovat heikoilla digipalvelujen käytössä kuten myös selviytymisessä palvelujen viidakossa.
Asiantuntijat edellyttävätkin, että sote-palveluihin tulisi luoda potilaille ja sosiaalipalvelujen asiakkaille vahvat neuvonta- ja ohjauspalvelut.
Digitalisaatioon on kuitenkin ladattu paljon toiveita. Palvelujen digitalisaation ja siihen liittyvän palveluohjauksen arvioidaan hillitsevän kustannusten kasvua.
Säästöt toiveajattelua
ICT-kustannusten on arvioitu olevan noin kolme prosenttia sote-kustannuksista. ICT-kustannukset kasvavat etenkin ylimenokaudella säästötavoitteiden vastaisesti. Kustannusten hallinnollisesta siirtymisestä yhtenäiseen järjestelmään on arvioitu olevan 500 miljoonaa euroa.
Kustannukset kasvavat 1–1,5 miljardin luokkaan seuraavien kymmenen vuoden aikana.
Rahoitus on epävarmaa, sillä maksumiehestä ei ole täyttä varmuutta. Sairaanhoitopiireissä on rakennettu uusia järjestelmiä, eikä niiden yhtenäistäminen ja tiedonkulun sovittaminen yksityisten terveysalan yritysten kanssa käy käden käänteessä.
Kysytään myös, mikä taho maksaa siirtokustannukset kunnille, joissa on jo rakennettu toimivia järjestelmiä.
Yhteistyökuviot epäselviä
Heikon tiedonkulun lisäksi potilasturvallisuudelle saattaa aiheuttaa uhkaa myös epäselvä maakuntien, Kelan ja Väestörekisterikeskuksen keskinäinen työnjako.
Oman mausteensa soppaan tuo se, että valtio on perustanut kaksi osakeyhtiötä eli Vimanan ja SoteDigin koordinoimaan ICT-järjestelmiä.
Näiden yhtiöiden keskinäinen työnjako ja suhde maakuntiin ei ole kovin selvä. Valtakunnallista ohjausta puolletaan, ja se nähdään tarpeelliseksi, mutta sen myös pelätään aiheuttavan kömpelyyttä.
Sote-alan yksityiset yritykset pystyvät tekemään hankinnat ilman hankintalainsäädännön velvoitteita toisin kuin maakuntien liikelaitokset.