Osaan selostuksen ulkoa. Ensin Sakari Saarinen ottaa tyhjät pois ja syöttää Antti Hynyselle, joka ohjaa pallon maalille. Jari Niemi ei ehdi tilanteeseen, mutta Tomi Petrescu on ehtinyt takatolpalle täysin ilman vartiointia. Kun selostaja Tuomas Virkkusen ääni särkyy hänen huutaessaan ”tyhjä maali”, nousevat käsivarsikarvat pystyyn vielä 11 vuotta ottelun jälkeenkin. Kun Petrescu juhlii Mestarien liigan karsinnoissa tekemäänsä maalia hypäten vauhdissa mainosaidan yli, tuntuu maailma taas hetken paremmalta.
Olen katsonut Tampere Unitedin ja Levski Sofian vuonna 2007 pelaaman ottelun 1–0-maalin Youtubesta satoja kertoja, ja joka kerta siitä tulee aina yhtä hyvä mieli. Minuutin pätkä tuo mieleen paitsi rakkaan joukkueen ja sen tärkeät pelaajat, myös fanikaverit ja kesän 2007, jolloin koko Tampere sekosi eurofutiksesta ja jopa iltapäivälehdet spekuloivat sinipaitojen avauskokoonpanoja.
Pätkä palasi mieleeni lukiessani Sami Kolamon mainiota Mediaurheilu – tunnetalouden dynamo -kirjaa. Vaikka futistohtori Kolamoa haastateltiin jo viime viikon Kansan Uutisissa, ansaitsee opus käsittelyn myös tällä palstalla – niin mainio etenkin futiksen ystävän näkökulmasta se on.
Tosiasiassa kisat vain syventävät eriarvoistumista.
Tunteet ovat tärkeä osa jalkapallon viehätystä, eikä kyse ole ainoastaan katsojien vaan myös pelaajien tunteista. Kolamo viittaa tunnetalouden käsitteellä siihen, miten tunteet liimaavat erilaisia futisyhteisön osia yhteen: kuinka esimerkiksi media toisaalta hyödyntää pelaajien tunnekuohuja ja taas toisaalta suosii tietynlaisia tunneilmaisuja kehystäen ne positiivisiksi.
Eräs jalkapallon kiehtovimmista piirteistä onkin tästä näkökulmasta sen jatkuva tasapainottelu hyväksytyn ja kielletyn tunneilmaisun rajamailla. Siinä, missä iloiset ja riehakkaatkin fanit arvoturnausten katsomossa ovat lajille hyvää mainosta, määrittyvät aggressiivisesti lajia lähestyvät huligaanit automaattisesti torjuttaviksi.
Samoin nykyinen bisnesfutis kaupallisine intresseineen on omiaan siivoamaan huono-osaisten tunteet pois keskustelusta. Kolamo kirjoittaa ”ohittamisen teknologioista”, joilla suurkaupunkeja valmistellaan arvokisoihin kunnostamalla jo ennestään hyvinvoivien alueiden infrastruktuuria, kuten teitä. Kauniiksi putsatut alueet hymyilevine kisaturisteineen näyttävät tv-kuvissa hyviltä, eikä kenenkään tarvitse ajatella, miltä kilometrin päässä olevan slummin asukkaista tuntuu.
Usein kuulee jalkapallon arvokisojen myöntämistä kehittyville maille perusteltavan paitsi futiskulttuurin leviämisellä, myös sillä, että kisat tuovat maahan hyvinvointia. Kolamo osoittaa tutkimustietoon vedoten, että tosiasiassa kisat vain syventävät eriarvoistumista. Kaupungeista tulee ”kuluttamisen ja halun tuotannon keskuksia”, joissa ihmiset määrittyvät kulutuskykynsä kautta ja joissa fanien tunteellinen toiminta muutetaan pääomaksi. Tähän muottiin vähävaraiset eivät sovi.
Erityisen kiinnostavaa Kolamon kirjassa on pohdinta siitä, miten media paitsi kuvaa tunteita, myös asettaa tietynlaiset toimintamallit etusijalle ja saa sekä pelaajat, kannattajat että toimittajat uusintamaan näitä. Näyttävät tifot katsomossa ja tuuletukset kentällä ovat erinomaista materiaalia mediaan, ja sekä fanit että pelaajat myös tavoittelevat näkyvyyttä, twiittejä ja Instagram-hittejä.
Toisaalta jalkapallon hienous on sen yllätyksellisyydessä, eikä mediasisältöjen suosiotakaan voida ennustaa. Vaikka futisviihdeteollisuus ohjaisikin kuluttajia näkymättömällä kädellään toimimaan tietyillä tavoilla, voivat yksilöt aina toimia toisin ja antaa asioille omia merkityksiään niin halutessaan.
Katsomalla karsintapeliä 11 vuoden takaa tulen toisaalta vahvistaneeksi Mestarien liigan brändiä ja yksittäisten huippusuoritusten (kuten maalien) painoarvoa, toisaalta sitouttaneeksi itseäni osaksi suomalaista futisväkeä ja nykyään kakkosdivarissa pelaavaa, fanien uudelleenperustamaa seurayhteisöä. Samalla tulen toisintaneeksi juuri sitä, mitä Kolamo kirjassaan painottaa: kiintymys urheiluun rakentuu tunteista.
Viikon vakiorivillä on Valioliigaa ja Championshipiä. Lapulta löytyy parikin mojovaa ohipelin mahdollisuutta: sekä kohteen 4 kotijoukkue Leicester että kohteen 11 Nottingham haiskahtavat ylipelatuilta. Rohkeimmat ohittavat molemmat, ja ainakin ylimääräisiä rakseja näihin kannattaa piirtää.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 3.3. klo 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1, X(2), 1(2), 1, 1, 2(X), 2(1), 1, 2(X), 1(X), 1.
uutiskirje 
