Sarah J. Maasin Throne of Glass – Lasipalatsi oli varmasti yksi vuoden 2017 parhaita suomennettuja nuorten fantasiateoksia.
Maas (s.1986) aloitti sarjan kirjoittamisen jo 16-vuotiaana. Ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 2012 ja sekä Amazon että Kirkus Reviews nimesivät sen yhdeksi vuoden parhaista. Eikä ihme, Lasipalatsista huomaa, että tarinaa on kypsytelty huolella ja kirjoitettu ajan kanssa.
Teos sisältää poliittista juonittelua, toimintaa ja erittäin vahvan ja itsenäisen naissankarin, joka ei juurikaan ole alisteinen tarinan mieshahmoille.
Maas on nähnyt paljon vaivaa henkilöhahmojensa kehittämisessä.
18-vuotias Celaena Sardothien on jo lapsena salamurhaajaksi koulutettu nainen, joka on rikoksiensa vuoksi viettänyt viimeisen vuoden orjana suolakaivoksessa. Pelastuakseen varmalta kuolemalta hän tarttuu mahdollisuuteen päästä kilpailemaan paikasta Kuninkaan Miekkana, huolimatta kuningasta kohtaan tuntemastaan inhosta ja vihasta.
Celaena osallistuu kilpailuun prinssin ehdokkaana ja saa vastaansa 23 muuta varasta, salamurhaajaa ja soturia. Selviytyäkseen voittajana ja saadakseen mahdollisuuden vapauden lunastamiseen Celaenan on päihitettävä heidät kaikki.
Prinssin valitsemana oleminen tuo mukanaan niin hyviä kuin huonojakin puolia. Parempiin lukeutuu se, että Celaena saa avukseen varsin vastentahtoisen kuninkaallisen vartioston kapteenin, Chaolin, joka auttaa Celaenaa saamaan takaisin kaivoksissa menetetyt lihakset ja kestävyyden.
Huonoa on se, että valitsijansa vuoksi hän on vielä muitakin kilpailijoita vahvemmin nappulana poliittisessa juonimisessa.
Pian kilpailu vapaudesta muuttuu selviytymiskamppailuksi, kun kuolema alkaa niittämään satoa jo ennen varsinaista kisaa.
Ainoa tapa selviytyä on taistella, luoda oikeita suhteita ja yrittää selvittää mitä lasipalatsissa oikeasti tapahtuu.
Celaena on ihastuttavan itsenäinen sankari. Maas on muutenkin nähnyt paljon vaivaa henkilöhahmojensa kehittämisessä. Kaikissa keskeisissä persoonissa on reilusti syvyyttä. Tämä laajentaa kerrontaa, mutta luo ennen kaikkea tukevat raamit koko tarinalle. Lasipalatsi muistuttaa kerronnallisesti ja tyylillisesti varsin paljon Leigh Bardugon Six of Crows -kirjoja.
Poliittisen kieroilun ja linnassa lymyävän kielletyn taikuuden siivittämänä Lasipalatsi muuttuu lähes maagiseksi kirjaksi.
Yhteen lajityypin kliseeseen teos kuitenkin sortuu. Genressä naishahmoilla on tapana ensin rakastua yhteen hahmoon ja vaihtaa tämä myöhemmin toiseen. Kenties tämän asian alta pois hoitaminen jo ensimmäisessä osassa petaa lisää tilaa jatkon juoniku-vioille.
Muilta osin Lasipalatsi on tarpeeksi erilainen erottuakseen edukseen. Maasin tapa kirjoittaa on nopeatempoista. Etenkin taistelukohtauksiin hän on löytänyt sellaista vauhtia, että niitä huomaa lukevansakin kiihkeätahtisemmin. Teksti on kuvailevaa, jopa maalaavaa ja ehdottoman koukuttavaa.
Sarah J Maas: Throne of Glass – Lasipalatsi. Suomentanut: Sarianna Silvonen. Gummerus 2017. 438 sivua.
uutiskirje 
