Horisontti
Vuonna 2009 EU-maat vajosivat kriisiin, josta ne yhä etsivät tietä ulos. Vaihtoehtoista politiikkaa hahmottavan Euromemo-ryhmän raportin mukaan on vaikea sanoa, voidaanko EU vielä pelastaa.
Periaatteessa tämä myönnetään myös EU-komissiossa, jonka Valkoinen kirja Euroopan tulevaisuudesta yksilöi viisi mahdollista kehityspolkua. Ne eivät kuitenkaan ota vakavasti niitä eritahtisen kehityksen ongelmia, joita alan tutkimuksessa on esitetty.
Suurin osa palkka- ja ansiotyötä tekevistä kansalaisista on joutunut tinkimään osuudestaan pääomatuloja saavien eduksi.
Myös ranskalais-saksalaiselta valta-akselilta puuttuu yhteinen visio. Sellaiseksi ei kelpaa kompromissi, joka sallisi presidentti Emmanuel Macronin esittämät – ja Saksan vastustamat – tulonsiirrot talous- ja rahaliitosta kärsiville maille, mutta ilman todellista, tulonsiirrot mahdollistavaa euroalueen ministeriötä.
Euromemo-ryhmän mukaan uuden näköalan luomiseksi tarvitaan monikerroksinen, Euroopan laajuiset ja kansalliset toimet yhdistävä toimintamalli, joka tunnistaisi muutoksen edellyttämän yhteistyön keskeiset osatekijät ja rakentaisi muutoksen kannalta välttämättömät liittoutumat.
Aloitetaan taloudesta.
Viimeisen vuoden aikana kasvu on voimistunut ja työllisyys hellittänyt. Mutta riskejä riittää. Epäonnistuminen maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän ja erittäin löysän rahapolitiikan tuottamien kuplien sääntelyssä ovat lisänneet riskiä uudesta, globaalista rahoituskriisistä.
Myös Euroopan keskuspankin (EKP) yritys tiukentaa rahapolitiikkaa on riski jäsenmaiden julkiselle rahoitukselle. Kuten on myös kauppataseiden epätasapaino-ongelmien jatkuminen. Huonomaineiset ylijäämämaat eivät ole käynnistäneet toimia kauppataseidensa tasapainottamiseksi.
Vakuuttava vaihtoehtoinen politiikkastrategia edellyttäisi monia muutoksia. Esimerkiksi tasapainoista valtion budjettia koskeva vaatimus pitäisi korvata tasapainoisen talouden vaatimuksella, johon kuuluu korkea, kestävällä pohjalla oleva työllisyys ja sitä tukeva investointistrategia.
Entä sitten se kuuluisa sosiaalinen ulottuvuus?
Lähes neljä vuosikymmentä säännösten purkamista ja yksityistämistä on jättänyt jälkensä tulojen ja varallisuuden jakautumiseen Euroopassa ja muualla OECD-maailmassa. Globaalisti toimivat yhtiöt ovat hyötyneet palkka- ja ansiotyötä tekevien sekä ei-työssäkäyvien ihmisten kustannuksella.
Sekä henkilökohtainen että funktionaalinen – palkkojen kansantulo-osuutta kuvaava – tulonjako on muuttunut siten, että suurin osa palkka- ja ansiotyötä tekevistä kansalaisista on joutunut tinkimään osuudestaan pääomatuloja saavien eduksi.
Uutta tässä keskustelussa on se, että käytännössä kaikki uusliberaalia konsensusta edustavat instituutiot (Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki, OECD) sanovat nyt, että kasvavalla epätasa-arvolla on ollut negatiivinen vaikutus talouskasvuun ja kehitykseen.
Tämä tunnustus tuli vasta kun ensin oli vuosikymmeniä jääräpäisesti kielletty kaikki politiikkavaihtoehdot ja aiheutettu siten mittaamatonta taloudellista ja sosiaalista vahinkoa kasvaneen eriarvoisuuden kautta. EU:n vasen käsi ei selvästikään tajua, mitä oikealla kädellä on tehty, ja siksi edelleen tehdään.
EuroMemo-ryhmän mielestä suuria eroja taloudellisessa ja sosiaalisessa suorituskyvyssä tulisi tasata tulonsiirroin rikkailta köyhille jäsenmaille ehdolla, että tukea saavat maat sitoutuvat verotusta ja sosiaaliturvaa koskeviin minimitasoihin. Onnistuminen tässä toisi toivoa, jota muuten ei tule.
Mikä on EU:n paikka maailmassa?
Ranskan, Saksan ja Hollannin vaalit, brexit-neuvottelut ja Katalonian kansanäänestys ovat vaikuttaneet EU:n poliittiseen ja geopoliittiseen tilaan. Yhdysvaltain uuden presidentin lausunnot ovat kuitenkin ehkä iskeneet kaikkein syvimpään.
Donald Trumpin EU-talutus ei laadullisesti poikkea USA:n edellisen hallinnon linjasta. Se on kuitenkin vaarallisempaa siksi, että tyytymättömyys EU:ta kohtaan sen oman toiminnan vuoksi on kasvanut. Siksi valuuttaunionin institutionaalinen rakenne on nyt erityisen altis uusille kriiseille.
Mutta toki Trumpin retoriikka on vaikuttanut myös muihin EU:n piiristä tulleisiin esityksiin, kuten kolmen suurimman jäsenmaan esitykseen monitahtisesta Euroopasta, joka toteutuessaan vahvistaisi jo ennestään vaarallista jakoa EU:n ytimen ja reuna-alueiden välillä. Siihen EU:lla ei ole varaa.
Myös ympäristöasioissa on otettu takapakkia. Perinteisesti EU on alleviivannut taikasanoja Vihreä kasvu: kasvu ilman päästöjä. Monien alan järjestöjen mielestä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Niinpä EU onkin viime vuosina alkanut kaikessa hiljaisuudessa alleviivata kasvun ensisijaisuutta.
Esimerkkinä tästä ovat jäsenvaltioiden marras-joulukuussa 2017 hyväksymät, ilmaston tilaa ja energian käyttöä vuonna 2030 koskevat tavoitteet, jotka vaarantavat EU:n aiemmat, hiilen käyttöä vuonna 2050 koskevat tavoitteet. Myös asianmukaisen sääntelyn periaatteesta on tingitty.
Onko EU siis pelastettavissa? Ei ilman olennaisia politiikkamuutoksia. 27.9. niistä keskustellaan EuroMemon 24. konferenssissa Helsingissä. Lisätietoa saa osoitteesta www.euromemo.eu/index.html. Suosittelen!
Kirjoittaja on kauppatieteiden tohtori
uutiskirje 
