Kun Ruotsissa puhutaan turvallisuuspolitiikkaa, ovat erilaiset uhkakuvat vahvasti läsnä, jopa enemmän kuin Suomessa. Niitä löytyy poliitikkojen ja erilaisten asiantuntijoiden puheista, mutta aivan erityisesti mediasta.
Aina niille ei ole perusteita tosielämässä.
Aiheesta on koonnut kirjan ruotsalaisen Filtret-aikakauslehden päätoimittaja Mattias Göransson.
Björnen kommer (Karhu tulee) -nimisen teoksen pohjalta hän julkaisi Filtretissä laajan artikkelin otsikolla Den svenska trollfabriken (Ruotsalainen trollitehdas). Siinä hän käy läpi länsinaapurin turvallisuuspolitiikan myyttejä toisesta maailmansodasta tähän päivään.
Göranssonin mukaan Ruotsi on kokenut itsensä aina uhatuksi Venäjän ja aiemmin Neuvostoliiton taholta.
Hänen mukaansa kyse on ollut myös joukkoilmiöstä, johon on helppo lähteä mukaan.
– Oma suosikkini on tapaus vuodelta 1946, jolloin ruotsalaiset luulivat, että [maahan tulleessa] meteoriitissa oli kyse Stalinin ampumista ohjuksista ja siitä, että tämä käytti Ruotsia koealustana uudelle ohjusaseelle.
– Aivan arkipäiväisiä asioita selitetään uhkaavalla tavalla. Näin saadaan aikaan käsityksiä, jotka eivät ole totta.
Myös kylmän sodan aikaan oli vilkasta.
– Varsinkin 1980-luku oli historiallisessa mielessä erityinen aikakausi. Silloin nousi esiin paljon tapauksia, jotka tulkittiin uhkaksi.
Esimerkiksi sosialistisista maista tulleita kaupustelijoita tai rekkakuskeja pidettiin lehdistössä vakoojina.
Eniten huomiota sai kuitenkin sukellusveneiden jahtaaminen. Yksi neuvostoliittolainen alus ajautuikin karille Ruotsin etelärannikolla lokakuussa 1981. Göranssonin mukaan Ruotsissa tehtiin sen jälkeen valtava määrä sukellusvenehavaintoja, jotka osoittautuivat perättömiksi.
Uudelleen jahtiin ryhdyttiin lokakuussa 2014, kun Ukrainan kriisi riehui kuumimmillaan.
– Kun syksyllä 2014 nähtiin jälleen sukellusveneitä, se oli kuin käkikello olisi auennut uudelleen kukkumaan, Göransson vertaa.
Myöhemmin korkea-arvoinen laivastoupseeri Anders Grenstad myönsi raportissa Ruotsin hallitukselle, että kyse oli ruotsalaisesta siviilipinta-aluksesta. Hän mukaansa ensimmäinen havainto oli kuitenkin ”ulkomaista alkuperää”.
Göranssonin mukaan salaliittoja ei pidä etsiä.
– Tehdään virhe, jos kysytään motiivin perään. Se tarkoittaa, että kyse olisi tietoisesta toiminnasta. Kaikki historia tähän asti osoittaa, että kyse on tiedostamattomasta toiminnasta. Kun ollaan peloissaan, nähdään mörkö, vaikka sille ei ole perusteita.
Göransson katsoo, että enemmän kyse on kuitenkin siitä, että saatua informaatiota on ylitulkittu ja tulkittu väärin.
Viime vuosina tapauksia on ollut paljon. Keväällä 2016 maan keskeisiä medioita vastaan tehtiin palvelunestohyökkäys. Yleinen väite oli, että kyseessä oli hybridisota Ruotsia vastaan.
Samana keväänä Tukholman lentokentän Arlandan liikenne pysähtyi it-ongelmien takia. Taas oltiin hybriditaiston tuoksinassa.
– Kun nämä kaikki laitettiin yhteen, tulokseksi saatiin, että Venäjä kokeilee meitä. Nämä oli tulkittu hyökkäyksiksi jo ennen kuin koko kuvaa oli muodostettu.
Mediaa vastaan tapahtuneesta hyökkäyksestä Svenska Dagbladet raportoi myöhemmin, että taustalla oli rasistinen ryhmittymä, joka halusi rangaista mediaa siitä, että se ”piilottelee totuutta pakolaistulvasta”. Arlandan ongelmien syyksi paljastui teleoperaattori Telia.
Ehkä eniten huomiota saanut tapaus oli kuitenkin hiukan ennen Ukrainan kriisiä. Alkuvuodesta 2013 Ruotsin viestimet kertoivat, että Venäjä oli harjoitellut ydinasehyökkäystä Ruotsia vastaan. Noin kuukautta myöhemmin Ruotsin tuolloinen ulkoministeri Carl Bildt sanoi, että näin ei tapahtunut. Hänestä keskustelu asian ympärillä oli ”hysteeristä”.
– Kyse oli kylmän sodan aikaisesta pommikoneesta, jolla on ydinasekapasiteetti. Ydinasehyökkäystä ei harjoiteltu.
Göransson korostaa, että Venäjän toimintaa ei pidä mitenkään vähätellä.
– Ei ole mikään salaisuus, että sillä on käynnissä mittavia varusteluohjelmia. Mutta onko ne suunnattu juuri Ruotsia vastaan?
[digilehti pvm=20180504 sivu=22]
uutiskirje 
