Täyttä varmuutta Perttulan Ketunnummessa teloitettujen punaisten määrästä ei edelleenkään ole. Verisenä helluntaina 18.–20. toukokuuta 1918 teloitettiin Perttulan Ketunnummessa konekiväärillä 29–37 ihmistä. Ilmeisesti 25. toukokuuta 1918 ammuttiin myös Rajamäessä seitsemän nurmijärveläistä punaista. Heistä nuorin oli 16-vuotias.
– Se, mitä Suomessa vuonna 1918 tapahtui, ei ollut ainutlaatuista silloisessa maailmassa. Sitä edeltänyt ja sen aikana vielä jatkunut maailmansota, johon monet lähtivät mukaan liput liehuen ja nopeiden voittojen odotuksin, ei tätä kunniaa kenellekään tuonut vaan kylvi vain kuolemaa, köyhyyttä ja nälkää. ”Nälkä on punikki” oli Juhani Ahon osuva aikalaiskommentti, ja tällaisia nälän liikkeelle saattaneita punikkeja syntyi muuallakin Euroopassa. Venäjällä vuoden 1917 vallankumousten tärkeimmät liikkeellepanevat voimat olivat sotaväsymys ja nälkä. Niihin perustui myös bolševikkien vallankaappauksen onnistuminen marraskuussa, vaikka se ei suinkaan poistanut sen enempää sotaa kuin nälkää, totesi valtiotieteiden tohtori ja historian dosentti Erkki Tuomioja sata vuotta tapahtuman jälkeen pidetyssä muistojuhlassa.
Nurmijärven Maaniitun koulussa pidetty muistojuhla kokosi hiukan toistasataa osallistujaa.
Sapelinkalistelulla ja väkivallankäytöllä ei seuraa mitään hyvää kuten ei seurannut sata vuotta sittenkään.
Konfliktit ovat arkipäivää edelleen
Tuomioja vertasi sadan vuoden takaisia tapahtumia nykypäivän sotakatastrofeihin. Hän teki historiasta inhimillisesti koskettavaa kertoessaan tapahtumien suhteesta omiin isovanhempiinsa. Hän kehotti ottamaan oppia menneisyyden tapahtumista.
– Vaikka sisällissodan syistä ja tapahtumista voidaan edelleen esittää eriäviä käsityksiä, alkaa onneksi kuitenkin nykysuomalaisia yhä vahvemmin yhdistää käsitys, että kyseessä oli valtaisa koko kansakuntaa koetellut onnettomuus, josta tärkein opetus on se, että on tehtävä kaikkemme, ettei tällainen enää koskaan voisi toistua. Jos Suomen sisällissota ei ollut ainutkertainen katastrofi silloisessa maailmassa, ei se valitettavasti ole sitä nykyisessäkään maailmassa.
Tuomioja muistutti, että Länsi-Balkan, Ruanda, Jemen, Syyria ja monet muut ovat olleet viime vuosikymmeninä sisällissotien ja niissä tehtyjen sotarikosten näyttämönä.
– Suomi ei kovin paljoa voi tehdä näiden konfliktien lopettamiseksi muuta kuin johdonmukaisesti tukea kaikkia rauhanpalauttamistoimia. Enemmän voimme tehdä konfliktien jälkeisessä tilanteessa, rauhanturvaajina ja siviilikriisinhallintatehtävissä sekä konfliktin uusiutumisen estämiseksi. Jälkimmäinen asia tarkoittaa myös konfliktin historian käsittelyä, johon yksi mahdollisuus on totuus- ja sovintokomissioiden kaltaisten menetelmien käyttö.
Hän huomautti, että suomalaisilla on mahdollisuus myös jakaa omia kokemuksiaan, ja miten me, joskin ehkä kohtuuttoman pitkän ajan jälkeen, olemme kyenneet käsittelemän näitä historiamme vaikeimpia ja kipeimpiä vaiheita niin sanotun menneisyydenhallinnan merkeissä.
Muistaminen ja puhuminen lähentävät
Sisällissodan tapahtumista Nurmijärvellä puhui Pirjo West. Hän kertoi lähisukulaistensa kokemuksista ja kohtaloista Perttulassa. Hänen oma isoäitinsä Selma Johanna Forssell koki ”verihelluntaiksi” sanotun tragedian 12-vuotiaana tyttösenä.
Selman isä Karl-Fredrik Forssell oli kuollut jo sotatoimissa 20. huhtikuuta. Toukokuun 18. päivä surmattiin isoäiti Ida Forssell. West oli haastatellut omaa isoäitiään 1970-luvulla.
Westin mukaan Selma kertoi, että he olivat helluntaiaattona 1918 istuttamassa perunaa, kun Iida-famulta tultiin kysymään Evertin, poikansa, olinpaikkaa. Kun famu ei tiennyt, missä poika oli, famu vietiin ammuttavaksi siltä paikalta. Hän kertoi kuinka ei lapsena ymmärtänyt aluksi koko tapausta. Hän vain lausui, että ”minun lapsuuteni oli lyhyt ja pieni, ja se meni nopeasti förbi”.
West päätti osuutensa tuomalla kertomuksensa opettajana tähän päivään ja kauheuksista selviämiseen. Hän kertoi somalialaisesta oppilaastaan, nuoresta tytöstä, joka ei suomalaisten kohtaloista 1918 kuultuaan voinut olla avautumatta omasta perheestään.
– Tyttö lähestyi minua oppitunnin päätyttyä ja kertoi omasta äidistään, joka ahdistuneena vaikeni omista kokemuksistaan Somalian sisällissodassa. Neuvoin tyttöä kaikesta huolimatta kysymään asiasta. Seuraavana päivänä tämä nuori kertoi minulle helpottuneena ja onnellisena, miten äiti oli alkanut puhua itseään vaivanneista ja raskaista muistoista. Äidin ja tyttären välit olivat nousseet uudelle tasolle heidän voidessaan jakaa näitä vaikeitakin kokemuksia, kertoi West.
Historia opettaa väistämään karikkoja
Perinteitä on jatkettava, ja historia on säilytettävä elävänä, jotta jaksaisimme ja osaisimme edes pahimmat karikot väistää. On myös muistettava, että se, mitä tapahtui täällä sata vuotta sitten, on valitettavasti nykyisyyttä edelleen tässä yhteisessä maailmassamme.
Kunnanvaltuutettu Hannu Toikkanen (vas.) totesi omassa puheessaan sisällissodan olleen tragedia, ja prosessi rauhaan on ollut vaikea.
– Tätä sovinnontietä on Nurmijärvellä rakennettu järjestelmällisesti. Sitä on menty vuosikymmenestä toiseen eteenpäin. Vihan kantamisella ei saada koskaan mitään. Vain yhdessä tekemisellä asiat edistyvät. Nykypäivänäkin nähtävällä sapelinkalistelulla ja väkivallankäytöllä ei seuraa mitään hyvää, kuten ei seurannut sata vuotta sittenkään. Muistamisen perinteen on jatkuttava, jotta historian tutkimus jatkuisi ja ettei näin koskaan enää tapahtuisi, totesi Toikkanen.
Juhlassa Nurmijärven puhallinorkesteri soitti Tamas Paraczkyn johdolla yhteislaulun, Oskari Merikanon säveltämän Työväenmarssin.
uutiskirje 
