Yleisvasemmistolainen agenda, poliittiset tavoitteet ja toimintatapakin muistuttavat periaatteessa populistista toimintatapaa. Liikkeelle lähdetään vastakkainasettelusta. On poliittiset viholliset ja koetaan erilaisuutta suhteessa niihin. Asetetaan oma vaihtoehto ja ryhdytään taistelemaan sen puolesta. Sitä varten tuotetaan me ja profiloidaan vastustajat, muut.
Vasemmistolaista politiikkaa ei kuitenkaan ole totuttu sanomaan populistiseksi. Vasemmisto taistelee porvarillista hegemoniaa vastaan – tai miksi sitä milloinkin nimetään. Sille tarjotaan vaihtoehto.
Vasemmisto artikuloi asiansa eri tavalla kuin oikeistopopulistit. Vasemmistopuheessa on vivahde poliittista elitismiä. Puhe ei ole maaseutuhenkistä kansanretoriikkaa, kuten perussuomalaisilla. Mutta kun katsoo teoreettisilla laseilla, niin molemmilla on samat lähtökohdat strategioihinsa, arvioi Palonen.
– Populismi on yleistä politiikan logiikkaa. Se, missä vasemmisto Suomessa epäonnistuu, on se, että se essentialisoi. Soini onnistui siinä, että hän antiessentialisoi vielä entisestään SMP:stä peräisin olevaa retoriikkaa. Hän irrotti poliittiset kiinnikkeet pienten tilojen viljelijöihin.
Vennamolaisessa näkemyksessä pientilat olivat samanlaisia kuin korpikommunistien tilat. SKDL toimikin aikoinaan osin samoin retorisin keinoin kuin Vennamo tuottaessaan meitä. SKDL vetosi kaupunkityöväestön lisäksi maalaistyöväkeen ja -köyhälistöön. Vasemmisto on nyt aika tavalla unohtanut maaseudun.
– Tässä on se ongelma, että nytkin on erilaisia jakolinjoja Suomessa. Eikä sitä tuoda riittävästi esille. Puolueilla, jotka pystyvät puhuttelemaan myös maaseutua, on mahdollisuus päästä valtaan. Sen takia kepu on menestynyt.
Vihreät ovat Palosen mukaan pystyneet haastamaan kepun maaseutuvihreydellään.
”Populismi on yleistä politiikan logiikkaa.”
Vasemmiston kipeät historialliset traumat sisällissodasta ovat Palosen mielestä koko vasemmiston nykypolitiikan ongelma, kun ylläpidetään niin sanottua työväenliikkeen perinnettä. Tästä perinneongelmasta puhuminen tekee monille kipeää.
– Vankileirit ovat todella tärkeä osa historiaa, mutta se historia ei resonoi kaikkiin äänestäjiin. Eivät kaikki tiedä, mitä heidän sukulaisensa tekivät silloin. Eivätkä ehkä haluakaan tietää. Jos nyt kiinnitetään liikaa huomiota siihen, että me nyt ollaan näiden punakaartien perillisiä, niin se ei synkkaa hyvin äänestäjiin, vaikka ideologisesti saatettaisiin nykypolitiikasta olla samaa mieltä.
Toisen piikin Palonen heittää vanhan marxilaisuuden uudelleen herättämisen suuntaan.
– Nykyään reifioidaan [esineellistetään] marxilaisten perinteiden mukaan työväenluokkaa olemassa olevaksi. Tätä on entistä enemmän liikkeellä. Myös ulkomailla. Se sisältää sellaista puhetta, että tuo on oikea duunari. Se on sitä uudelleen essentialisointia. Siihen kuuluu se, että meidän pitää puhua noille oikeille duunareille, ja niiden äänellä. Se on iso ongelma. Pitäisi päästä eroon tuollaisista essentialisoinneista.
Palonen sanoo, että essentialisoiva vanhamarxilainen ajattelu ei puhuttele laajoja äänestäjäkuntia eikä vasemmiston potentiaalisia kannattajia.
Pelkkä populismi on ongelma, mutta ilman populismia on turha haaveilla, että pääsee valtaan.
Moni vasemmistolainen pitää populismia halpamaisena kikkailuna. Palonen sanoo, että tästä yleisestä käsityksestä pitää päästä eroon.
– Populismi pitää haastaa. Suomessa vasemmisto ei pääse eteenpäin, ellei se kyseenalaista tätä populismin käsitettä. Jos ei ymmärrä, että politiikka ylipäätänsä perustuu populismin logiikalle, niin silloin ei ymmärrä politiikasta juuri mitään.
Palonen vääntää rautalankamallia vasemmistopopulismista. Hän viittaa uuteen Chantal Mouffen kirjaan Left Populism.
– Populismissa on tärkeää vastakkainasettelun ja yhteisen me-hengen tuottaminen. Oikeistopopulismissa vastakkainasettelu kiinnittyy yleensä eri ihmisryhmiin. Vasemmistolle populismi on hyvä postmarxilainen työkalu. Puhe ei silloin ole luokkaan sidotusta marxilaisuudesta. Mouffen mukaan ihmisryhmien sijaan pitää puhua yhteisistä vaatimuksista.
– Vasemmistopopulismissa on päädytty aina vähän sellaiseen myöhäisempään leninismiin. Syntyy sellainen messiasrakennelma, että nyt tulee pelastus ja sitten päädytään keskittämään.
Se koskee Palosen mukaan niin kreikkalaista Syrizaa, espanjalaista Podemosia kuin italialaista Viiden tähden liikettäkin. Vähän myös suomalaista vasemmistoa.
– Me ei oikeastaan olla nähty sellaista vasemmistopopulistista liikettä, joka olisi riittävän demokraattinen, jossa vanhat ongelmat eivät nostaisi päätään.
Palonen pelkistää, ettei ole tärkeätä puhua vasemmistoliitossa siitä, kuka puheenjohtaja Li Andersson on ja mitä hän edustaa. Pitäisi puhua selkeistä vaihtoehtoisista vaatimuksista, joihin voisi samaistua.
lehti 