Kukkoilijat (In Bruges, Englanti 2007) on komea debyyttiohjaus näytelmäkirjailijana maineensa luoneelta Martin McDonaghilta. Hänen teoksiaan Inishmoren luutnantti ja Tyynymies on esitetty meillä Kansallisteatterissa. McDonagh on loikannut teatterin parista elokuvaan vanhemman amerikkalaiskollegan David Mametin veroisesti, mikä ei ole ihan vähän.
Kukkoilijat on rikosfilminä pikantti herkkupala. Sille antavat erityispotkua viisto elämänmakuisuus, musta huumori ja lähes kirjaimellisesti murhaava tilannekomiikka.
Temaattinen vivahteikkuus, dialogi, näyttelijätyöskentely ja tilankäyttö ovat arvossaan, kun McDonagh sulattaa toisiinsa vankkaa perusdraamaa, eurooppalaista kulttuurihistoriaa ja rikosfilmin moninaista perinnettä. Leffan alkuperäisen nimen mukaisesti Brugge keskiaikaisine kaupunkikuvineen on olennainen osa poikkeuksellisen hirtehiseksi yltyvää draamaa, joka pitkään on kahden keikka. Kukkoilijat on kuin omaperäinen muunnelma tunnetusta sloganista ”Nähdä Napoli ja kuolla”.
Päähenkilöt eivät ole kulttuurimatkailijoita, vaan ammattirikollisia.
Päähenkilöt eivät ole kulttuurimatkailijoita, vaan ammattirikollisia. Nuorempi (Colin Farrell) on tehnyt äskettäin ikävän mokan. Vanhempi kollega (Brendan Gleeson) kehottaa ottamaan rauhallisesti – tekevälle sattuu. Kaksikon pomoa esittää muistettaviin raivonpurkauksiin yltyvä Ralph Fiennes.
Kirjoittaja-ohjaaja kehittelee vivahteikkaan, loppua kohti kiihtyvän ja myös yllätyksellisen sovitus-rumban. Kukkoilijat muistuttaa tietyiltä osin kulttifilmejä Reservoir Dogs (1992) ja Pulp Fiction (1994), mutta yhteys siihen suuntaan katkeaa aika nopeasti, ei vähiten romanttisen kuvion takia.
Kukkoilijat. MTV3 perjantaina 2.11. klo 22.35.
uutiskirje 