Vuonna 1997 nousukaudella syntyneillä suomalaisnuorilla on enemmän mielenterveyden häiriöitä kuin kymmenen vuotta vanhemmilla. Lisäksi useampi heistä on ollut sijoitettuna kodin ulkopuolelle.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vertaili vuonna 1997 syntyneiden elämäntilannetta kymmenen vuotta aiemmin syntyneisiin. THL:n ja Nuorisotutkimusseuran raportti Suomi lasten kasvuympäristönä julkistettiin maanantaina. Se on jatkoa vuonna 1987 syntyneiden seurantatutkimukselle, jonka tuloksia on julkistettu vuodesta 2013 lähtien.
Kummankin tutkimuksen tulosten mukaan suurin osa ikäluokan lapsista voi hyvin. Osalla lapsista on kuitenkin ollut vaikeuksia matkalla täysi-ikäisyyteen.
Sukupuoli- ja alue-erot ovat merkittäviä
Verrattuna vanhempaan syntymäkohorttiin 1987, useammalle 1997 syntyneelle oli asetettu psykiatrinen diagnoosi. Lisäksi kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä kasvoi lähes kaksinkertaiseksi. Kodin ulkopuolelle sijoitettiin 3,1 prosenttia vuonna 1987 syntyneistä ja 5,7 prosenttia 1997 syntyneistä.
Lasten hyvinvointiongelmien taustalla oli havaittavissa usein perheen ongelmien kasautumista. Perheiden hyvinvointi oli vahvassa yhteydessä myös koulumenestykseen.
– Hyvinvointivaltiossa varttuvalla lapsella pitäisi olla mahdollisuus onnelliseen lapsuuteen ja tasavertaiset lähtökohdat myöhempään hyvään elämään vanhempien taustasta riippumatta. Tämä edellyttää palveluita, jotka tunnistavat lapsen kehitystä vaarantavat tekijät ja jotka pystyvät tukemaan lasten hyvinvointia perhelähtöisesti, toteaa THL:n tutkimuspäällikkö Tiina Ristikari.
Tytöt ja pojat erilaisia
Tyttöjen peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli joka toisella yli kahdeksan, kun pojista tähän keskiarvoon ylsi ainoastaan kolmannes. Sen sijaan tytöillä oli 2,3-kertainen määrä mielialahäiriödiagnooseja poikiin verrattuna. Pojilla puolestaan oli psyykkisen kehityksen häiriöitä, kuten oppimiskyvyn häiriöitä, 2,4-kertainen määrä.
Ristikarin mukaan tutkimuksen tulosten perusteella näyttää siltä, ettei palvelujärjestelmämme tunnista tyttöjen ja poikien tuen tarvetta samalla tavalla.
Sukupuolierojen lisäksi havaittiin myös voimakkaita alueellisia eroja maakunta-, kaupunki-, maaseutu- ja lähiympäristötasolla.
Tutkimuksessa käytettiin THL:n Kansallinen syntymäkohortti 1997 -aineistoa, jossa seurattiin 57 152:n vuonna 1997 syntyneen lapsen matkaa sikiöajalta täysi-ikäisyyteen ja heidän biologisten vanhempien elämää 18 vuoden ajan rekisteritiedon avulla.
Laman lapsista nousun lapsiin
Vuonna 1987 syntyneitä on noin 60 000. Heistä joka viides oli 21 vuoden ikään mennessä saanut psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmiinsa. Peruskoulun jälkeinen tutkinto puuttui noin 18 prosentilta. Toimeentulotukeen oli joutunut jossakin vaiheessa turvautumaan 23 prosenttia ja 26 prosentilla oli merkintä poliisin tai oikeuslaitoksen rekisterissä joko lievistä rikkomuksista tai saaduista tuomioista.
1987 syntyneet varttuivat lama-Suomessa. 1997 synnyttiin vahvan nousukauden Suomeen. Kasvua jatkui lähes yhtämittaisesti kymmenen vuotta ennen kuin se tyssäsi finanssikriisiin 2008.
Laman jälkeen tehtiin vilkasta perhepolitiikkaa, kuten jo vuonna 1996 voimaan tullut subjektiivinen päivähoito-oikeus, isien perhevapaiden lisääminen ja maksuton esiopetus.
Näistä huolimatta myös laman perintö vaikutti lapsiperheisiin. Hyvinvointivaltion laajeneminen loppui. Syrjäytymisen ehkäisemisessä painottui yksilölähtöisyys ja palveluiden painopiste siirtyi valtiotasolta kunnille.
Lama-ajan leikkaukset myös heikensivät peruspalveluita, mukaan lukien lapsiperheille kohdistettuja perhepalveluita. Edelleen puhutaan siitä, että lasten ja nuorten palveluissa olisi tarve siirtyä enemmän korjaavista palveluista enemmän ennaltaehkäiseviin palveluihin.
Neljä kehittämisen kohdetta
Tutkimuksen tuloksista erottuu neljä näkökulmaa, jotka kertovat onnistumisista ja toisaalta kehittämisen kohteista.
Ensimmäinen on se, että hyvinvoinnin kokonaiskuva on valtaosalle suomalaisista lapsista myönteinen. He ovat terveitä, heidän elämäntilanteensa eivät edellytä erityispalveluita, kuten sosiaalityötä ja heillä on mahdollisuudet edetä elämässään sellaisia polkuja kun tässä yhteiskunnassa on hyväksi nähty.
Kuitenkin yksi viidestä nuoresta ei ole koulutuksessa joko ensisijaisessa hakukohteessaan tai koulutuksessa ollenkaan. Valtaosalla lapsuus näyttää turvatulta, mutta osalle lapsista kasautuu erilaisia ongelmia jo verrattain varhain.
Tutkijoiden johtopäätös on se, että nykyiset yhteiskunnalliset keinot eivät kaikkien osalta riitä varmistamaan, etteivät lapsuuden elinolosuhteet olisi esteenä tuleville elämänpoluille.
Toiseksi lapsia ja nuoria ohjautuu etenkin eriytettyjen palvelujen piiriin. Palvelut eivät toimi riittävän kokonaisvaltaisesti asiakasta ja hänen perhettään huomioiden.
”Tulokset herättävät kysymyksen palveluiden vaikuttavuudesta. Kuinka hyvin mielenterveyspalvelut oikeastaan toimivat, jos yli puolet psyykenlääkkeitä käyttäneistä nuorista joko ei saa opintopaikkaa toiselle asteelle tai ei osallistu yhteishakuun ollenkaan?”, tutkijat kysyvät.
Kolmanneksi lapsen perhetausta vaikuttaa tulevaan elämänpolkuun. Lasten terveys ja koulumenestys ovat esimerkiksi yhteydessä vanhempien koulutukseen, tulotasoon ja vanhempien kuormitukseen. Palvelut eivät näytä poistavan kaikilta osin sosiaalisesta taustasta johtuvia eroja, mahdollisuuksien tasa-arvo ei toteudu riittävästi.
Ja neljänneksi: tytöt menestyvät poikia paremmin koulussa, mutta käyttävät enemmän psyykenlääkkeitä. Tutkijoiden mukaan voi olla, ettei palvelujärjestelmämme tunnista tyttöjen ja poikien palveluiden tarvetta samalla tavalla, vaan erilaiset sukupuolinormit määrittelevät hyväksyttävän käytöksen rajat.
uutiskirje 
