Saamenkielinen varhaiskasvatus vahvistaa saamelaiskulttuuria

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Suomen kymmenestätuhannesta saamelaisesta suurin osa asuu saamelaisalueen ulkopuolella. Oulussa asuu vajaa tuhat saamelaista, joista suurin osa on kaupunkiin opiskelemaan tulleita ja nuoria perheitä.

Saamelaisalueen ulkopuolella saamenkielistä varhaiskasvatusta on Oulussa, Rovaniemellä ja Sodankylän kirkonkylällä. Pohjoissaamenkielinen päivähoito on Oulussa keskitetty Mäntylä-Snellmanin päiväkotiin.

Rásit-ryhmän toiminta jakautuu kahteen osaan, mutta käytännössä ne limittyvät. Äidinkielinen varhaiskasvatus on lapsille, joiden vanhemmista vähintään toinen puhuu saamea kotona. Kielipesässä opetellaan uudelleen jo menetettyä kieltä ja kannustetaan vanhempia samaan.

Rásit on 2–5-vuotiaiden sisarusryhmä, sillä alle ja yli kolmivuotiaille ei ole pystytty järjestämään omia ryhmiään. Pullonkaulana ei ole tahtotila vaan henkilöstöresurssi.

– Vuoden alussa tilanne helpottuu, kun saamme yhden uuden lastenhoitajan, iloitsee päiväkodin ja koko kaupungin ainoa saamenkielinen lastentarhanopettaja Maila Vaarala.

Toiminta on jokseenkin vakiintunutta, sillä historiaa on toistakymmentä vuotta. Aluksi oli kerhotoimintaa yhden päivän verran viikossa. Kokopäiväinen varhaiskasvatus alkoi syksyllä 2010 ja kielipesä muutama vuosi sitten.

Työn ohella pätevöityminen helpottaisi henkilöstöpulaa

Jatkuva varpaillaan olo mietityttää sekä perheitä että päiväkodin henkilöstöä, vaikka tilanne on tällä hetkellä melko hyvä. Lyhyellä syklillä eläminen vaikeuttaa pitkäjänteistä kehittämistä.

Vuorotyötä tekevien lasten tai saamenkielisten erityislasten hoitotarve olisi haastavaa.

– On harvinaista Suomessa, että toiminta on kestänyt näinkin pitkään ja jopa laajentunut. Joka vuosi tätä joudutaan silti erikseen sorvaamaan. Saamelaiset ovat koko ajan pienenevä kieliryhmä, ja meilläkin on huoli, miten kieli säilytetään, päiväkodin johtaja Eija Salmi sanoo.

Tilapäistä apua rekrytointiongelmaan on saatu esimerkiksi saamenkielentaitoisista opiskelijoista, oppisopimuskoulutuksesta ja lastentarhanopettajien poikkeuskoulutuksesta.

Kielitaidon lisäksi myös varhaiskasvatuksen tavoitteet ja pelisäännöt velvoittavat. Siten määräaikaisen työntekijän vakinaistaminen ei onnistu, jos työntekijällä ei ole varhaiskasvatuskelpoisuutta. Työn ohella pätevöitymisen helpottaminen voisi olla yksi ratkaisu.

Rekrytointiongelma ei koske vain kaupunkeja: saman kanssa painitaan saamelaisalueella.

Saamenkielistä päiväkotiryhmää ei Oulussa pystytä tuottamaan lähipalveluna, mutta vanhemmat ovat halunneet kuljettaa lapsensa ryhmään kauempaakin.

Saamenkielistä päiväkotiryhmää ei Oulussa pystytä tuottamaan lähipalveluna.

Keskittämisestä on myös etua: esimerkiksi lastenkirjoja on vaikea saada, ja näin kaikki on koottuna yhteen paikkaan.

Päiväkotiin rakennettua Saamenmaata hyödyntävät kaikki ryhmät.

Tavoitteena saamenkieliset luokat

Askel takapakkia tulee siinä vaiheessa, kun lapset siirtyvät varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja edelleen kouluun.

– Saamenkielistä esiopetusta ei ole. Kolme lasta on nyt esiopetuksessa suomen kielellä puoli päivää ja sen lisäksi heillä on 15 tuntia viikossa saamenkielistä kerhotoimintaa, Eija Salmi kertoo.

Helsingissä aloitti saamenkielinen 0–2-luokka Pasilan peruskoulussa tänä syksynä. Opetuksesta puolet on saameksi, puolet suomeksi. Sama on tavoitteena Oulussa.

Valtuustoaloite on valmistelussa, ja päätöksiä toivotaan vielä tämän vuoden aikana. Kysymysmerkkejä ovat luokanopettaja- ja aineenopettajaresurssit – tässäkin.

– Koulun kieliopinnoissa halutaan turvata jatkumo varhaiskasvatukselle sekä niille lapsille, jotka puhuvat saamea äidinkielenä, että niille saamelaislapsille, jotka ovat päiväkodissa opetelleet sitä vieraana kielenä. Vuosittain oppilaita on ollut kuusitoista kahdella eri koululla, kertoo suunnittelija Eija Ruohomäki Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluista.

Tähän asti on ollut vain pohjoissaamen opetusta, mutta syksyllä alkaneessa kokeilussa yksi oppilas on opiskellut koltansaamea ja kolme inarinsaamea etänä. Opetuksesta vastaa Utsjoen kunta, ja se tapahtuu koulupäivän päätteeksi.

– Paitsi kieli, myös kulttuuri on tärkeää. Miten pystymme tukemaan saamelaista identiteettiä, Ruohomäki muistuttaa.

Saamelaiset Oulussa -hahmojen askartelijat ovat tänä päivänä jo isoja koululaisia. Kuva: Tinja Huoviala

Lukioissa pohjoissaamea voi opiskella etäopetuksena, ja kielen pystyy kirjoittamaan ylioppilaskirjoituksissa vieraana kielenä. Inarinsaamea voi opiskella Oulun aikuislukiossa.

Jatkumoa on vauvasta vaariin, sillä vapaan sivistystyön puolella Oulu-opistossa on kurssi pohjoissaamen alkeista.

Oulu on saanut kiitosta työstään ja saamelaiskulttuurin arvostamisesta, vaikka tekemistä on edelleenkin.

– Kun perusasiat ovat kunnossa, on pystytty kehittämään. Lukujärjestykset hoituvat, ja rehtorit ja opettaja Anu Katekeetta ovat hyvin sitoutuneita. Oppilas saa todistukseen merkinnän kielitaidosta, eli se on opetusta, ei kerhotoimintaa, Ruohomäki iloitsee.

Hän pitää tärkeänä myös Oulun kuulumista saamelaiskäräjien koulutusyhteistyöverkostoon. Sitä kautta hyvät käytännöt ja kokemukset leviävät muihin kuntiin.

Omat valinnat vaikuttavat

Oululaisella Sierge Rasmuksella on kokemuksia sekä varhaiskasvatuksesta että koulusta. Esikoinen Rafael on nyt toisella luokalla ja nelivuotias Ronja päiväkodissa. Rafael puhuu saamea hyvin ja on tietoinen omasta kielitaidostaan. Ronja on viime aikoina alkanut rohkaistua käyttämään kieltä. Kotona lasten kanssa on puhuttu sekä saamea että suomea.

Kieli elää arkipäivässä. Rafaelille oli iso juttu huomata, miten isä pystyi puhumaan puhelimen korjauksesta äidinkielellään, kun korjaaja sattui olemaan vanha saamelainen tuttu.

– Kouluun siirryttäessä saamen kielen opetus lopahtaa tyystin, sillä äidinkielen opetusta on vain kaksi tuntia viikossa. Miten elinvoimaisena kieli ja kulttuuri tällöin säilyvät? Jos ideana on, että palaa takaisin pohjoiseen, tämä toimii varmasti ihan hyvin. Miten kieli ja identiteetti siirtyvät omilta lapsilta seuraaville sukupolville? Saadaanko suomalaistumista siirrettyä? Rasmus pohtii tulevaa.

Sierge Rasmus on kotoisin Utsjoelta ja tuli Ouluun opiskelemaan saamen kieltä vuonna 2009. Muutaman vuoden hän asui Jyväskylässä. Siellä lapsen varhaiskasvatus ei onnistunut omalla kielellä – kielisuihkua olisi ollut tarjolla.

Sierge Rasmus haluaa vaalia saamen kieltä ja kulttuuria Oulussa asuessaan. Kuva: Tinja Huoviala

Rasmus tekee väitöskirjaa Oulun yliopistossa ja opettaa pohjoissaamea. Yliopiston Giellagas-instituutti vastaa saamen kielen ja saamelaisen kulttuurin korkeakouluopetuksesta ja -tutkimuksesta Suomessa.

Siksi tilanne paikkakunnalla on jossain määrin muuta maata parempi. Alue on kielenkäytöllisesti aktiivinen, koska kaupungissa on päiväkotiryhmä, kouluopetusta ja työpaikkoja. On siis ihmisiä, joiden kanssa voi käyttää omaa kieltään.

Saamelaiskulttuuri halutaan pitää elinvoimaisena, mutta tavoitteena ei ole, että saamelaislapsia varjeltaisiin kulttuurin välittymiseltä. Rásit-ryhmässäkin kiehtovat Muumit ja Frozen, kuten missä tahansa päiväkotiryhmässä tänä päivänä.

– On oma valinta, että jää kaupunkiin eikä palaa pohjoiseen, vaikka siellä olisi helpompi taata kielen ja kulttuurin jatkuvuus. Ehkä kovapäisestikin olen halunnut pitää kiinni saamesta, sillä yksittäisten perheiden valinnoilla alkaa olla iso merkitys, kun puhujia on niin vähän, Sierge Rasmus miettii.