Toivon ja kuoleman kirjailija uskoo hyvyyteen

Raskaita teemoja käsittelevät kirjat kantavat valoa ja toiveikkuutta. Niihin uskoo kirjailija itsekin, vaikka Ukrainan sota raastaa mieltä. Se olisi hänen mukaansa voitu välttää ottamalla Venäjä mukaan Ukrainan ja EU:n välisiin vapaakauppa- ja assosiaationeuvotteluihin. Ukrainasta olisi voinut tulla silta Venäjän ja EU:n välille.

Kun Jevgeni Vodolazkin viimeksi kävi Suomessa syksyllä 2015, hänen luokseen kirjamessujen signeeraustiskille tuli venäjänkielinen nainen. Hän pyysi omistamaan kirjan ystävälleen, syöpään kuolevalle naiselle, jonka jälkeen oli jäämässä 11-vuotias lapsi.

– Se oli mahdottoman vaikea tilanne. Mutta sitten keksin lainata Pyhän Andrei Kreetalaisen katumuskaanonia. Kirjoitin kirjaan hänen tekstinsä: ”Siellä, missä Jumala niin haluaa, muuttuu asioiden luonnollinen järjestys.”

Kohtaaminen kuitenkin järkytti. Kun Vodolazkin vaimoineen poistui messuilta ulos syksyiseen Helsinkiin, he molemmat itkivät.

– Tilanne oli sekä koskettava että hirvittävä. Tuollaisina hetkinä voin korkeintaan lainata muiden ihmisten lohdullisia tekstejä.

Sinänsä ei ole ihme, että ihminen, jota kuolema varjostaa, kääntyy nimenomaan Vodolazkinin puoleen. Läpimurtoteoksessaan, keskiaikaisesta houkasta kertovassa Arsenin neljä elämää -kirjassa Vodolazkin muun muassa kuvaa graafisin yksityiskohdin päähenkilön rakastetun kuolemaa synnytyksessä. Arseni elää ruumiin kanssa pitkään ja läpi koko elämänsä hän puhuu vainajalle.

Myös uutuusteoksessa Lentäjässä kuolema on vahvasti läsnä. Onko kuolema asia, joka kirjailijaa erityisesti kiinnostaa?

– Kuolemalla on iso rooli teoksissani, myös pian [venäjäksi] ilmestyvässä Brisbane-kirjassa. Siinä on lause, jonka sanoo eräs mielipuoli: ”elämä on pitkää totuttelua kuolemaan”. Keskiaikaiselle ihmiselle kuolema oli luonnollista, koko elämä oli valmistautumista siihen.

Keskiajan tutkija Vodolazkinin mukaan nykyihminen sen sijaan ei ymmärrä kuolemaa vaan yrittää eristää sen itsestään ja elämästään.

Ei uskonut omien kirjojensa menestykseen

Uutuusteoksessa Lentäjässä päähenkilö palaa kuoleman tuolta puolen, kun Neuvostoliiton kryoniikkakokeessa jäädytetty 1900-luvun alun ihminen elvytetään henkiin vuosituhannen vaihteen jälkeisessä Pietarissa. Vodolazkin vieraili marraskuun lopulla Helsingissä markkinoimassa Lentäjää.

Kirjalliseen supertähteyteen Vodolazkinin vei alun perin yllä mainittu Arsenin neljä elämää, joka on käännetty 32 kielelle ja voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja.

Erikoista on se, ettei Vodolazkin itse hetkeäkään uskonut kirjan menestyvän.

– Ajattelin, että sitä ei lue kukaan, sillä se ei ollut yhtään sitä, mitä ihmiset tapasivat lukea. Venäläisessä yhteiskunnassa suhtaudutaan epäluuloisesti niin keskiaikaan kuin uskonnollisuuteen ja kirja nojaa molempiin.

”Silloin länsi torjui Venäjän aika kylmästi. Uskon, että jos silloin olisi käyttäydytty toisin, ei nykyistä hirveää vastakkainasettelua olisi.”

Arsenin neljä elämää ei kieltämättä tematiikaltaan muistuta helposti myytävää teosta. Se kertoo keskiajalla eläneen pyhän miehen elämäntarinan. Ruttoa, kuolemaa ja groteskia riittää. Kirjan maailma on kuitenkin lumoava ja sen perussävy valoisa ja kaunis: Arsenin hulluus on viatonta ja hänen uhrautuvuutensa kuvaa sellaista todellisuutta, jossa jokainen pohjimmiltaan haluaisi elää.

– Kirja ei kerro keskiajasta vaan nykyajasta. Ei menneisyydestä voi kirjoittaa peilaamatta sitä tähän hetkeen. Arseni kertoo niistä asioista, joita ajassamme ei riitä, kuten ikuisesta rakkaudesta, pohtii Vodolazkin.

Vodolazkin sanoo olevansa sielultaan yhä keskiajan tutkija ja ikikiitollinen niille kollegoille, jotka vieläkin pitävät hänen toista jalkaansa tutkimuksessa. Kahta muusaa on kuitenkin vaikea palvella, kuten kirjailija itse sanoo. Myös maailmankirjallisuuden tähden asema vaatii veronsa: Vodolazkin saapui Helsinkiin kotikaupungistaan Pietarista varhaisella aamujunalla väsynein silmin, palattuaan vasta vähän aikaa sitten Singaporesta.

Nietzschestä Hitleriin Puškinista Staliniin

”Puolue on yhtä kuin voima. Arvaa, miten paljon meitä on! Kaikki eivät voi olla väärässä.”

Ensiksi: kyllä voivat

Toiseksi: riittää että kuljettaja on väärässä

Kolmanneksi, kyse voi olla tahallisesta toiminnasta. Pahantahtoisesta sellaisesta.”

(Vodolazkin: Lentäjä, sivu 148. Into-kustannus 2018.)

Vodolazkinin kirjojen läpileikkaava teema on hänen uskonsa yksilön hyvyyteen läpi sen pahan, mitä yhteiskunnissa on. Ylläolevassa sitaatissa Lentäjän päähenkilölle mainostetaan vuoden 1917 vallankumousta. Vallankumousta, joka oli Vodolazkinin mukaan Venäjän historian ehkä traagisin tapahtuma.

– Vuonna 1913 Venäjä oli hyvinvointitilastoissa maailman numero viisi. Talouskasvu oli maailman nopeinta. En väitä, ettei tsaarin aikaan maassa ollut vaikeuksia, mutta ne olivat sellaisia, jotka olisi voinut viisaalla politiikalla selvittää.

– Voin käyttää tässä vain yhtä analogiaa: kun uusi tähti on liian kirkas, se romahtaa ja muuttuu mustaksi aukoksi. Jotain sellaista tapahtui Venäjällä.

1900-lukua Vodolazkin kutsuu ihmiskunnan historian hirvittävämmäksi vuosisadaksi, johon verrattuna pimeäksi kutsuttu keskiaika oli varsin ihmisystävällistä aikaa.

– Keskiajalla ei esimerkiksi ollut systemaattisia tappokoneistoja, ei ainakaan siinä mittakaavassa kuin nyt. Ihmisiä kuoli tauteihin, mutta ketään ei surmattu sillä tavalla järjestelmällisesti kuin 1900-luvulla.

”Ei pidä liimautua massaan kuin makaronit kattilassa.”

Vodolazkinin mielestä 1900-luku on hyvä osoitus siitä, että teknisen edistyksen ulkopuolella ei ole kehitystä. Ihmismieli pysyy samana.

– Jos saksalaiset pystyivät siirtymään Nietzschen palvonnasta Hitlerin palvontaan ja venäläiset samalla tavalla Puškinista Staliniin, on selvää, ettei edistystä ole, Vodolazkin sanoo.

Lentäjän idea ei kuitenkaan ole kuvailla 20. vuosisadan johtajien rikoksia. Tarina kertoo kaipauksen voimasta, siitä, miltä tuntuu ihmisestä joka jätti oman aikansa.

– Kirjallisuuden tehtävä on nimetä nimeämätön ja sanoittaa sanoittamaton.

– Eräs tärkeä kysymys romaanissa on: onko ihminen autonominen suhteessa omaan aikaansa vai ei? Miten hän liittyy siihen? Voiko hän muuttaa aikansa kulkua? Vastaukseni on, että ei, toteaa Vodolazkin.

Ukrainan konflikti ”lävisti sydämen”

Selvää on, että Vodolazkin ei usko järjestelmiin. Tämän päivän Venäjästä kysyttäessä hän asettelee sanansa varoen. Nykyään Pietarissa asuva Vodolazkin on syntynyt Kiovassa ja puhuu ukrainaa. Ukrainan konflikti ”lävistää hänen sydämensä”, kuten hän itse sanoo.

Mitä nyky-Venäjällä tapahtuu?

– Sen ymmärtämiseksi on mentävä ainakin vuoteen 1991. Siihen aikaan Venäjä oli valmis avautumaan lännelle melkein ehdoilla millä hyvänsä, aivan kuin nainen, joka haluaa naimisiin yksin jäämisen pelosta. Minä itsekin, kuten miljoonat venäläiset, koin että Venäjä kuuluu länteen.

– Silloin länsi torjui Venäjän aika kylmästi. Uskon, että jos silloin olisi käyttäydytty toisin, ei nykyistä hirveää vastakkainasettelua olisi. Suuri rakkaus voi muuttua suureksi vihaksi.

Vodolazkinin mukaan Ukrainan tapahtumat olisi voinut välttää ottamalla Venäjä mukaan Ukrainan ja EU:n välisiin vapaakauppa- ja assosiaationeuvotteluihin. Ukrainasta olisi voinut tulla silta Venäjän ja EU:n välille, mutta Venäjä olisi saanut sanoa sanasensa asiaan.

– Sen jälkeen tapahtumat etenivät kuin tsunami. Tsunami ei ole kenenkään syy, se tapahtuu siksi että mannerlaatta liikkuu, Jevgeni Vodolazkin sanoo.

Tavalliset venäläiset eivät kuitenkaan suhtaudu länteen vihamielisesti, ja niin kauan kuin näin on, toivoa Vodolazkinin mielestä on. Sanasota kuitenkin huolestuttaa kirjailijaa: sanat voivat muuttua luodeiksi.

Mitä ihminen sitten voi tehdä eläessään keskellä valheiden ja vastakkainasettelun virtaa?

– Täytyy kehittää henkilökohtaista ymmärrystä. Ei pidä liimautua massaan kuin makaronit kattilassa. Ihminen, jolla on itsenäinen ymmärrys, ei lähde mukaan vallankumouksiin tai sotiin.

– Näemme kaikki ympärillämme ihmisiä, jotka pystyvät aggressiivisesta ilmapiiristä huolimatta luomaan hyvää – kuin valtameriä puhdistavat pesusienet. Mitä enemmän sellaisia ihmisiä on, sen parempi.

Arsenin neljä elämää – ja kenties sitä seuranneet kirjat – olivat Vodolazkinin oma panos parempaan maailmaan. Hänen mielestään toivo ei piile valtioissa ja johtajissa, vaan siinä, että ihmiset alkavat työskennellä itsensä kanssa ulkoista aggressiota vastaan.

– Olin väsynyt pahuuteen ja ilkeyteen kirjallisuudessa, maailmassa ja sanomalehdissä. Halusin jotakin hyväntahtoista, ja uskomatonta kyllä, ihmiset tarttuivat siihen. Jokainen pystyy omalta osaltaan samaan.