Valtiotieteellisen yhdistyksen Politiikasta -verkkolehti on julkaissut juttusarjan tutkijoiden kohtaamasta vihapuheesta. Sarjassa kokemuksiaan avaavat juuri Kansan Uutisissa haastatellun historiantutkija Oula Silvennoisen lisäksi dosentti Tuija Saresma sekä filosofian professori Panu Raatikainen.
Silvennoisen kokema häirintä ja vihapuhe liittyvät hänen tutkimuksiinsa sotahistorian ja erityisesti äärioikeiston saralla. Silvennoinen kytkee kokemuksensa varsinkin perussuomalaisten poliittiseen nousuun ja puoluetta tukevaan sosiaalisen median trolliverkostoon.
Dosentti Tuija Saresma kertoo kokeneensa vähättelyä, nimittelyä ja uhkailua varsinkin verkon naisvihaa käsitelleen haastattelunsa jälkeen. Artikkelissa Saresma kysyy, miksi miehiä koskeva kommentointi herättää vihaa? Miksi erityisesti naistutkijat saavat päälleen lokaa?
Miksi erityisesti naistutkijat saavat päälleen lokaa?
Saresman vastaus on, että tasa-arvo, naisten oikeudet ja feminismi kyseenalaistavat valkoisten heteromiesten yhteiskunnassa tähän asti pitämää valtaa. Kollektiivinen usko siihen, että paikka valta-aseman huipulla kuuluu heille, on vahva. Valtansa menetystä pelkäävät taistelevat etuoikeuksiensa puolesta.
– Naistutkijoihin kohdistettu viha on naisen paikan osoittamista tilanteessa, jossa perinteinen sukupuolijärjestys on murenemassa, kirjoittaa Saresma.
Salaliittoteoria kulttuurimarxisteista on suosittu
Filosofi Panu Raatikainen kertoo kohtaamansa häirinnän ja vihapuheen liittyvän lähinnä hänen osallistumiseensa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen ja rasismin vastustaminen altistavat törkypalautteelle.
Raatikainen on löytänyt toistuvan kaavan häneen kohdistuneissa hyökkäyksissä. Ensimmäinen, halpa veto on tietysti kyseenalaistaa solvattavan mielenterveys. Toinen suosittu strategia on halventaa ammattitaitoa tutkijana ja opettajana.
Salaliittoteoria kulttuurimarxisteista yliopistoissa on Raatikaisen mukaan myös suosittu. Hän sanoo kohdanneensa toistuvasti väitteitä, joiden mukaan olisi saanut työpaikkani yliopistolla pelkästään poliittisin perustein ilman tieteellistä pätevyyttä.
– Kiinnostava yksityiskohta ovat levitetyt huhut, että olisin lakannut jo vuosia sitten tekemästä ja julkaisemasta tutkimusta. Eräs henkilö jankkasi äskettäin Twitterissä ”varmana tietona”, etten olisi julkaissut vuoden 2014 jälkeen mitään tutkimusta, kertoo Raatikainen.
Kaikki huono käytös ei ole vihapuhetta
Yksi Politiikasta -lehden artikkeleista käsittelee vihapuhetta määritelmänä ja kielen tasolla. Yliopistonlehtori Ulla Tuomarla toteaa kirjoituksessaan vihapuheen määrittelemisen olevan vaikeaa.
Vihapuhe voi vahingoittaa jo itsessään, mutta sen tarkoitus on saada aikaan asioita
– Yhtäältä vihapuheella tarkoitetaan lakia rikkovaa ja vähemmistöjä syrjivää vihapuhetta ja toisaalta vihapuheeksi nimitetään usein myös aggressiivista ja loukkaavaa kielenkäyttöä ylipäänsä. Kaikki se, mikä on huonoa käytöstä, ei ole vihapuhetta juridisessa mielessä, kirjoittaa Tuomarla.
Sanassa vihapuhe yhdistyvät ajatus vihan tunteesta ja itsensä ilmaisemisesta kielellisesti, puhumalla. Koska viha on kulttuurissamme melko säädelty tunne, ellei jopa tabu, on ymmärrettävää, että pidäkkeetön vihan ilmaiseminen tapahtuu tyypillisesti verkossa ja kirjoittamalla.
Kielentutkijana Tuomarla ei näe vihapuhetta uutena ilmiönä, mutta toteaa modernin teknologian mahdollistaneen sen, että yksittäisen ihmisen mielipide voi levitä laajalti ja nopeasti. Myös Tuomarla näkee keskustelujen kärjistyvän tiettyjen aihepiirien äärellä.
– Matematiikka on aihe, josta keskustellaan pääsääntöisesti rauhallisesti, mutta yhteiskunnallisten aihepiirien joukossa on monta sellaista ryhmää, jotka pitävät moderaattorin kiireisenä. Kukaan ei ylläty, kun kerron, että maahanmuuttoaiheisissa keskusteluissa törmää vihapuheeseen, sanoo Tuomarla.
Vihapuhe on toimintaa
Dosentti Tuija Saresma erottaa toisistaan vihapuheen kaksi eri muotoa. Yhtäältä se on yleinen, netistä muualle mediaan ja arkielämään tihkunut puhetapa. Toisaalta vihapuhe tarkoittaa yksilöön kohdistuvia viestejä.
– Vihapuhe voi vahingoittaa jo itsessään, mutta sen tarkoitus on saada aikaan asioita. Ääriliikkeet käyttävät vihapuhetta ja siihen usein liittyvää väkivallan lietsontaa yksilöiden radikalisoimiseen ja yhteiskunnallisen vastakkainasettelun lisäämiseen. Vihapuheen pelätään jo uhkaavan liberaaleja demokraattisia yhteiskuntia ja sananvapautta, Saresma kirjoittaa.
– Vihaviestejä voidaan lähettää sähköpostitse, Messengerin välityksellä ja tekstiviesteinä, mutta myös käsin kirjoitettuina kirjeinä. Konkreettista vihapostia on rotan raadon lähettäminen ”vastustajalle” tai tämän läheisille, kertoo Saresma.
Hänen mukaansa yhteiskunnassa on herätty huomaamaan, että vihapuheelle on tehtävä jotakin. Esimerkiksi MV-lehden päätoimittajan Ilja Janitskinin lokakuussa saama tuomio ”loukkaavien ja rasististen kirjoitusten” julkaisemisesta, valheellisten tietojen levittämisestä sekä halventavista vihjailuista on tärkeä askel.
Saresma iloitsee siitä, että yhä useammat verkkovihan kohteet eivät ole lannistuneet ja suostuneet uhreiksi. Omalla kohdallaan Saresma kertoo vihapuheen kohteeksi joutumisen myös vahvistavan vihapuheen ja sen sukupuolittumisen tutkimusta.
– Mahdolliset tätäkin juttua kommentoivat vihapostit päätyvät aineistoksi tutkimukseeni, kertoo Saresma kirjoituksessaan.
Politiikasta -lehden kirjoitukset ovat osa Siitä viis -hankkeen toteuttamaa Kun tutkija kohtaa vihaa -sarjaa.
uutiskirje 
