Dokumentaristi, käsikirjoittaja ja tietokirjailija Simo Sipola havahtui verotuksen tärkeyteen tehdessään vallitsevia talousoppeja käsittelevää kirjaansa Rahavallan jäljet (2015).
– Se, kuinka verotamme, on hyvinvointivaltion ja koko yhteiskunnan eloonjäämiskysymys, Sipola toteaa.
Uudessa Verokirjassaan Sipola aloittaa verotuksen historiallisista alkujuurista ja päätyy ruotimaan nyky-Suomen verojärjestelmää.
”Tuotannon haittojen verottaminen on vielä lapsenkengissä.”
Verotus oli pitkään valtaapitävien tapa kerätä rikkauksia haluamiinsa tarkoituksiin. Rahvaalle se oli pelkkä velvollisuus. Yhteiskuntien demokratisoituessa tilanne muuttui.
Suomessa erityisesti hyvinvointivaltion rakentamisen aikana 1950–60-luvuilla verotusta kehitettiin tasoittamaan ihmisten elinehtoja, kuten tuloeroja sekä terveydentilan ja koulutuksen eroja. Uusliberalismin aikakaudella 1990-luvulta alkaen verotuksen tasa-arvoistavia elementtejä on purettu.
Rikkaimmilla tasavero
Jyrkin muutos tapahtui vuonna 1993, kun Esko Ahon porvarihallitus erotti pääomatulojen ja ansiotulojen verotuksen toisistaan ja poisti pääomatuloverosta progression. Myöhemmin veroon lisätty kaksiportaisuus on niin lievä, että edelleen voidaan puhua lähes tasaverosta. Yritysten omistajien kannattaa muuntaa tulojaan, jos ne ovat riittävän isot, pääomatuloiksi.
Ylimpien tuloluokkien keskimääräinen veroaste on vain hieman yli 30 prosenttia. Suurituloisin prosentti suomalaisista yli kaksinkertaisti osuutensa kaikista tuloista vuosina 1990–2002, Verokirjasta selviää.
Tuloeroja ovat lisänneet myös pörssiin listaamattomien yritysten omistajien verohelpotukset. Välillä osingot olivat 90 000 euroon asti kokonaan verovapaita, ja tälläkin hetkellä niiden verokanta 150 000 euroon asti on vain 7,5 prosenttia.
Matti Vanhasen punamultahallitus poisti itsenäisyyden alkuvuosista asti voimassa olleen varallisuusveron vuoden 2006 alusta.
– Nämä ovat myös isoja oikeudenmukaisuuskysymyksiä, Sipola korostaa.
Taustalla ideologia, ei tieto
Veroastetta on pyritty laskemaan 1980-luvun lopulta alkaen. Erityisesti progressiivista ansiotuloverotusta on jatkuvasti kevennetty. Tasaverojen, kuten kulutukseen kohdistuvan arvonlisäveron, osuus verotaakasta on kasvanut.
– Tämä on epäoikeudenmukaista, koska pienituloisilla perustarpeiden hankkimiseen menee suurempi osa tuloista kuin suurituloisemmilla, Sipola muistuttaa.
Suomalaiset suhtautuvat verojen maksuun suopeasti. Verohallinnon parin vuoden takaisessa kyselyssä entistäkin useampi, neljä viidestä vastaajasta kertoi maksavansa veroja mielellään.
Miksi poliitikot, varsinkin porvarillisissa puolueissa, haluavat silti jatkuvasti alentaa verotusta?
– Meillä on ollut pitkään usko, että työn verotuksen keventäminen lisää ihmisten taloudellista toimeliaisuutta. Taustalla on ideologinen ajatus, joka liittyy valtion roolin vähentämiseen, Sipola vastaa.
Tutkimuksissa näyttö tuloverotuksen keventämisen vaikutuksista on ollut ristiriitaista.
– Aikana, jolloin työn verotusta on kevennetty, talous on välillä kasvanut ja taas romahtanut. Selkeää syy–seuraus-suhdetta ei näy, Sipola sanoo.
Heikosti näyttöä on myös työnantajamaksujen ja yhteisöveron alennusten investointeja lisäävistä vaikutuksista. Jälkimmäinen on pikemminkin kannustanut tekemään voittoja ja jakamaan osinkoja investointien sijasta.
Tiettyjen etujärjestöjen lobbauksella on Sipolan mukaan iso painoarvo veropolitiikassa.
Elinkeinoelämän Keskusliitto vaikutti keskeisesti siihen, että Jyrki Kataisen hallitus pudotti yhteisöveron 20 prosenttiin. Perheyritysten Liitto sai puolestaan verotavoitteitaan läpi etenkin Matti Vanhasen hallituskausilla. Suuri vaikutusvalta yleiseen mielipiteeseen ja politiikkaan on jatkuvasti myös valtiovarainministeriön johtavilla virkamiehillä.
Veropohja kuntoon
Verojen maksu ei monesti toteudu edes lainsäätäjien tarkoittamalla tavalla. Varakkaat yksityishenkilöt ja yritykset hyödyntävät veroparatiiseja, useimmiten laillisesti aggressiiviseen verosuunnitteluun. Yritysten harjoittaman verojen välttelyn vuoksi Suomen on arvioitu menettävän vuosittain yhteisöverotuottoja 400 miljoonasta 1,5 miljardiin euroon.
Tätä on Sipolan mukaan tärkeä pohtia muun muassa seuraavaa sote-uudistusta valmisteltaessa.
– Jos julkinen sektori ostaa palveluja yhtiöltä, joka ei maksa veroja Suomeen, ei se ainakaan yhteiskunnan veropohjaa paranna.
Veropohjan parantamiseksi paljon perkaamista olisi verotuissa, joita jaetaan yrityksille ja yksityishenkilöille miljardikaupalla.
– Tutkimusten mukaan ne eivät toimi kovin tehokkaasti eivätkä täytä niille asetettuja tavoitteita, Sipola toteaa.
Juha Sipilän hallituksen asettama yritystukien uudistamista selvittänyt työryhmä ei saanut aikaiseksi konkreettisia ehdotuksia. ”Parhaan korporatiivisen perinteen mukaan työryhmässä istuivat nykyisen yritystukijärjestelmän suurimpien hyötyjien edustajat”, Sipola toteaa kirjassa.
Ympäristökriteerit mukaan
Tulevissa hallitusneuvotteluissa Sipola lähtisi liikkeelle verotukien perkaamisesta ja osinkoverohelpotuksista luopumisesta. Varallisuusvero palautettaisiin, ja pitemmän päälle siirryttäisiin progressiiviseen pääomaverotukseen.
Sipola hahmottelee Verokirjassa myös, miten verotuksella tulisi vastata aikamme suurimpaan haasteeseen: ympäristön tuhoutumiseen.
– Tuotannon haittojen verottaminen on vielä lapsenkengissä, Sipola sanoo.
Arvonlisävero voitaisiin korvata uudenlaisella tuotantoverolla, joka määräytyisi tuotannon ympäristövaikutusten mukaan, Sipola linjaa. Kestämätöntä kulutusta ylläpitävät verohelpotukset, joita Sipilän hallitus on entisestään lisännyt, joutaisivat mennä.
Yleisen veronmaksuhalukkuuden lisäämiseksi Simo Sipola ehdottaa, että veronmaksajat saisivat pienestä osasta maksamiaan veroja valita itse, mihin tarkoituksiin raha käytetään.
Simo Sipola: Verokirja. Teos 2019. 247 sivua.
uutiskirje 
