Ylen upea sarja Invisible Heroes nostaa muistoja mieleen. Oli toisenkinlainen Suomi, jossa ei toivotettu enemmän tai vähemmän peitellysti pakolaisia hukkumaan mereen.
En muista juuri mitään itse vuoden 1973 kaappauksesta. Olin silloin 11-vuotias. Suomessa syntynyt Chile-solidaarisuusliike kantoi kuitenkin vuosia eteenpäin. Maalaiskyläänkin välittyivät se tunne ja ne Agit Propin laulut. Maailma oli ensi kerran yhtä ja kylässä – veljeys, vapaus ja tasa-arvo oikeasti olemassa.
Siirtymä heinäkuuhun 1978: Havannan stadion, Kuuban nuorisofestivaalien avajaiset. Täysi stadion kiehuu kovemmin kuin varmasti yhdessäkään urheilujuhlassa. Chilen valtuuskunta marssii sisään ja kiertää rataa. Me kaikki – monta tuhatta – seisomme yhdessä ja toistamme iskulausetta El pueblo unido jamás será vencido, yhtenäistä kansaa ei voi voittaa. Se on hetki, jolloin stadionin katto lentäisi ilmaan, jos sellainen olisi olemassa.
Sarja muistuttaa maasta, jossa presidentti katkaisi kauppasuhteet diktatuuriin. Oli jotain niitä tärkeämpää: ihmisoikeudet.
https://www.youtube.com/watch?v=w8UGs0rdhq8
Invisible Heroes Yle Areenassa.
uutiskirje 
