Yliopistojen työelämäprofessuurit ovat pärisyttäneet partoja ympäri Suomea jo hyvän aikaa. Milloin on ihmetelty valintakriteereitä, milloin pohdittu sitä, onko järkeä ylipäätään kutsua professuuriksi määräaikaista pestiä, johon päästäkseen ei vaadita useinkaan kovin laajoja akateemisia meriittejä. Keskustelu on peittänyt alleen sen tosiasian, että parhaimmillaan tällaisista yliopistomaailman ja työelämän limittymisistä hyötyvät kaikki, mukaan lukien oppiaineiden opiskelijat.
Synergiaedut olivat epäilemättä mielessä myös Jyväskylän yliopistolla ja Palloliitolla, kun ne sopivat yhteisen työelämäprofessuurin perustamisesta yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Pestistä tiedotettiin alkusyksystä, ja valitun henkilön pitäisi aloittaa hommat ensi vuoden alusta. Suomalaisen jalkapallotutkimuksen kannalta satsaus on merkittävä ja ainutlaatuinen: vastaavaa ei ole futispuolella aiemmin nähty. Viisivuotiseen pestiin kuulemma halutaan ”vankkaa tieteellistä osaamista omaava kansainvälisesti meritoitunut henkilö, jolla on myös vankkaa jalkapallon käytännön tuntemusta”.
Kuningas- ja kuningatarlajia voi tutkia lukuisista näkökulmista lukuisilla oppialoilla – oikeastaan vain akateeminen mielikuvitus on rajana. Sitä voi tarkastella joko pelaajan näkökulmasta, kuten usein liikunta- ja terveystieteissä tai vaikkapa fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa tehdään: voidaan pohtia parasta harjoittelua, ravitsemusta tai pelitaktiikkaa. Toinen mahdollisuus on tutkia jalkapalloa lajikulttuurin kautta. Suomessakin on analysoitu seuratoimintaa, kannattajakulttuuria tai vaikkapa maahanmuuttajanuorten kotoutumista futisharrastuksen avulla. Iso osa maamme yliopistollisesta tutkimuksesta syntyy Jyväskylässä, missä on Suomen ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta.
Jalkapalloa voi lähestyä myös historiallisesti. Futiksen menneisyyden tutkimus on ollut suosittua etenkin Saksassa, mutta on rantautumassa myös Suomeen. Tätä keskustelua on meillä tehnyt tunnetuksi etenkin Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares, joka julkaisi viime vuonna populaarin kirjan Pallon herruus – kuningaslajin valta ja lumo (Otava 2018). Vares tarkastelee kirjassaan jalkapallon ja politiikan yhteentörmäyksiä, sitä, miten futista on käytetty politiikan välineenä historian saatossa. Englantilaiselle tutkimusperinteelle taas on tyypillisempää sosiologinen ote, ja siellä on – varsin ymmärrettävästi – tutkittu paljon esimerkiksi fanikulttuuria ja huliganismia.
Palloliitto luultavimmin hakee yliopistoyhteistyöllään enemmän lajin ja pelaajien kehitykseen tähtäävää tutkimusta kuin sosiologisia tulokulmia. Tiedekunnan opiskelijoilla on jo ennestään mahdollisuus suorittaa futisvalmentajan tutkinto osana opintojaan. Aika näyttää, millaiseksi jalkapallotutkimus Suomessa kehittyy: lähtökohtaisesti kyseessä on varsin nuori ala, jolle kuitenkin olisi tilausta ihan julkisessa keskustelussakin. Turhan usein futista lehtien palstoilla analysoivat vain meikäläisen kaltaiset amatöörit, joiden omiinkin juttuihin tulisi kummasti sisältöä tuoreisiin tutkimuksiin viittaamisesta.
Viikon vakiolapulla on Valioliigaa ja Championshipiä. Teemu Pukin Norwich on aloittanut liigataipaleensa kovin ailahtelevasti: plakkariin on tarttunut muun muassa komea voitto Manchester Citystä, mutta etenkin vieraskentällä taso ei ole tahtonut riittää oikein ketään vastaan. Helppoa matsia ei voi povata lauantain Crystal Palace -vierailustakaan, etenkin kun monet Kanarialintujen avainpelaajat ovat sairastuvalla. Koska ei yksi Pukki kesää tai kolmea sarjapistettä tee, lätkäisen ykköskohteeseen varman kotivoiton.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 28.9. kello 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1, 1 (2), 1 (2), 1 (X), 2, 1, 1 (X), 2, 1 (X), 1, 1 (X).
lehti 