Kyllä myöhäiskeski-ikäinenkin mies tarvitsee joskus fantasiakirjallisuutta, mutta se on erilaista. Näissä tarinoissa ei ole velhoja eikä lohikäärmeitä, vaan hieman lukijaa itseään muistuttava rahjustaja, joka kohtaa huimia seikkailuita ja vaaroja. Kaikesta hän selviää tuurilla ja supliikilla ihanan naisensa kainaloon odottamaan seuraavaa seikkailua.
Olen ikääntynyt Markku Ropposen Otto Kuhalan kanssa pian 20 vuotta. Nelikymppisinä lähdimme liikkeelle ja kohta on 60 mittarissa. Loppusuoran aukeaminen putkahtaa aina välillä molemmille mieleen, mutta on meillä vielä paljon koettavaa.
Kuhala-dekkareissa rikoksetkin selviävät, mutta enemmän siinä sivussa kuin aktiivisen tutkinnan tuloksena. Miehen maallista vaellusta Ropponen selostaa letkeästi lempeää huumoria ja huikeaa verbaliikkaa viljellen. Kokemus antaa varmuutta, sanottiin yhdessä tv-mainoksessa. Se näkyy. Ropponen on tehnyt dekkareitaan tasan 30 vuotta. Ensimmäiset kymmenkunta olivat yksittäisiä tarinoita, sitten hän ryhtyi nykytyyliin kirjoittamaan vakiosankarista.
Jyväskylässä Mustankorkealla kaatopaikan kupeessa asuva vapaa mies herättää kateuden tuntoja lukijassa, joka on uskollisesti, mutta hammasta purren rahoittanut hyvinvointiyhteiskuntaa säännöllisestä kuukausipalkastaan kokien koko ajan olevansa käänteisessä avovankilassa. Sellaisessa, jossa vietetään päivät eikä yöt. Kuhala päättää itse tulemisistaan ja menemisistään. Uskollinen Hippu-koira kuuntelee yksinpuhelut. Ei moiti, ei vähättele. Ymmärtää mielenliikkeet ja myötäelää.
2002 alkanut Kuhala-sarja oli pitkään mahdottoman mukavaa luettavaa. Ropposen kieli saa väkisinkin hymyn suupieliin, Kuhalan itsetutkiskelut ja törmäily erikoisiin tyyppeihin venyttävät sitä lisää.
Jossain vaiheessa tilanteiden samankaltaisuus alkoi kuitenkin tökkiä. Raikkaus katosi.
Ropponen teki viisaasti ja kirjoitti kaksi edellistä romaaniaan muista aiheista. Pienen paussin jälkeen yksityisetsivämme on taas elementissään kirjassa Kuhala ja salaiset seuralaiset. Jyväskylässä sillalle salamurhatun miehen tapaus vie häntä ympäri maakuntaa. Tavataan joukko erikoisia elämän varsitien kulkijoita, kunnes Kuhala sattuman kautta selvittää jutun. Välillä ollaan kymmeniä sivuja ikään kuin toisessa tarinassa, kun vanha vainooja ilmestyy Kuhalan ja Perttu Kanen kintereille.
Syrjäisellä Mustankorkeallakin on vilkasta. Tienvarteen ilmestyy ruumis, jonkinlainen palkkatappaja vaanii lankomies Arkadia ja entinen heila, Jyväskylään poliisiksi palannut ihana Saimi Kaakonkulma pistäytyy aiheuttamassa epätietoisuutta tulisessa Anastasiassa.
Kirjan otsikko saa hyvin katetta sen sisällöstä. Kuhalalle ennestään tuntemattomia salaisia seuralaisia tavataan ainakin kymmenkunta ennen kuin yksi heistä paljastuu liikemies Henri Mantereen murhaajaksi.
Sydämen hiippaläppä vähän hidastaa, mutta muuten kirjan voisi vetää yhteen niinkin, että noin kuusikymppinen mies on vielä nuori ja täysin seikkailuikäinen ja -kelpoinen. Joskus on tullut munattomasti nillitettyä, että kaikki Kuhala-kirjat ovat liian samanlaisia. Perun puheeni. Niiden kuuluu olla juuri tällaisia.
Markku Ropponen: Kuhala ja salaiset seuralaiset. 366 sivua, Tammi.
uutiskirje 